Elämämme miehet - Kirje tekijältä
Hyvät lukijani,Erittäin paljon kiitoksia heti alkajaisiksi. On todella mahtavaa kirjoittaa Elämämme Miesten kaltaista tarinaa sellaiselle lukijakunnalle, joka ilahtuu sen lukemisesta. Olen saanut runsaasti palautetta tarinan tiimoilta ranneliike.netin palautelaatikkoon, henkilökohtaiseen sähköpostiini ja jopa irc-galleriaan. Tästä iso kiitos kaikille.
Osa palautteista on täysin ymmärrettävästi liittynyt tarinan julkaisuaikatauluun ja siinä esiintyviin epäsäännöllisyyksiin. Tästä olen pahoillani. Kuten varmasti olen monille vastannutkin suoraan posteihin, teen tätä ilahduttavaa kirjoitustyötä varsinaisen työni ohella. Välistä tuntuu, että työni vie hektisyydellään kaiken huomioni ja samalla lamaa luomisvimmaani. Ja kun tähän lisätään vielä, että jokaisen osan korjaus vaatii kahden ihmisen työn ja vapaa-ajan aikataulujen yhteensovittamisen, on soppa valmis. Koetan luvata, että parannamme tapamme tulevaisuudessa, mutta en ole varma, miten hyvin onnistumme! Haluaisin itsekin nähdä uuden osan ilmestyvän tasaiseen tahtiin, mutta aina ei saa sitä, mitä haluaa.
Vaikka asia on voinut jo osalta unohtua, palaan silti osaan kuusi. Osa palautteista on koskenut kyseistä osaa ja sen ilmeistä sopimattomuutta sarjan jatkumoon. Mietin pitkään ja hartaasti ennen sen julkaisemista, mihin väliin saisin sen pantua tavalla, että se aiheuttaisi mahdollisimman paljon hämmennystä ja ihmetystä. Huomaan onnistuneeni!
Moni on kysellyt minulta, miksi se on niin erilainen kuin muut kirjoitetut osat. Yksi syy on, että se kääntää ajatukset varsinaisesta jatkumosta toisaalle. Se on kuin väliaika teatterinäytösten välissä. Ei, en sano, että teidän pitäisi mennä nauttimaan kuppi kahvia ja pullapalanen sen aikana, vaan ehtiä ajatella muutakin, ennen kuin tarina taas jatkuu siitä jännittävästä kohdasta, mihin se jäi.
En aio jaaritella asiasta sen enempää, sillä tarkoitukseni ei ole paljastaa yhtään mitään tarinan tulevista tapahtumista. Tyydyn vain toteamaan, että kaikki selviää ajallaan. Edes Z-lehden suunnalta kyseltäessä tarinan tulevista tapahtumista, kieltäydyin kertomasta yksityiskohtia.
Minä olen ainoa henkilö, joka tietää mitä tarinassa tulee tapahtumaan. Edes Camille, joka toimii editorina ja lauseitteni korjaajana (Tämä on muuten tärkeä työ. Ilman häntä tuskin tajuaisitte mitään, mitä koetan sanoa.) ei tiedä kuin sen verran mitä jo kirjoitetuissa osissa tapahtuu. Toisaalta minäkään en tiedä kaikkea mitä pojille tulee tapahtumaan. He eivät ole vielä paljastaneet sitä minulle. Tiedän alun ja tarinan aivan vihon viimeisen jakson, jonka olen jo kirjoittanut, mutta tähän väliin mahtuu paljon puhdasta paperia. Se viimeinen jakso on muuten ainoa sellainen jo kirjoitettu jakso, jota Camillekaan ei ole nähnyt.
Vielä kerran, kiitoksia kaikesta palautteesta ja siitä, että jaksatte seurata tarinan etenemistä. Antakaa lisää palautetta, niin hyvää kuin huonoakin. Toivottavasti osaan jatkossakin kirjoittaa sellaista tekstiä, joka miellyttää silmää ja jota on kiva lukea. Minä ainakin nautin suuresti Larin ja Teron tarinan kertomisesta.
-- Druusi
Helsingissä, 11.11.04