"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Minä olen kyllä vähän pettynyt kirkolliskokoukseen. Ja Savon sanomiin myös. Savon sanomiin lähinnä siksi, kun nettikeskustelussa minun viestini ilmeisesti sensuroitiin, kun se on sieltä kadonnut. Kirjoitin eräälle henkilölle vastineeksi jotain Raamatusta, mutta joku on varmaankin painanut "ilmoita asiattomasta viestistä" -nappulaa tai jotain. Olen varma, että viesti nimittäin meni perille. Ja viestini ei kyllä ollut asiaton! Tai ehkä se on vain muutan vaan kadonnut "bittiavaruuteen".

Kirkolliskokoukseen olen pettynyt ensinnäkin sen koostumuksen takia. Nuorien osuus on todella pieni. Toisaalta, nuoret eoavat kirkosta sitä tahtia, että varmaan koostumus on pikapuoliin sellainen kuin kirkolliskokouksessakin. Minkähän takia kirkosta eroaminen on niin suosittua? En tarkoita nyt homojen keskuudessa, vaan ylipäänsä ihmisten. Joskus Nyt -liitteessä oli joitain syitä selitetty, mutta en kyllä enää niitä muista.

Toinen asia, miksi olen pettynyt kirkolliskokoukseen on sen kanta homoseksuaalisuuteen. Raamatun tulkinta lopetettiin ilmeisesti sen jälkeen, kun se kirkolliskokouksessa joskus ammoin hyväksyttiin.

Joitain keskusteluja seuranneena tuntuu, että monet homot eivät tunnu ymmärtävän, että parisuhteen siunaamisella voi olla joillekin ihmisille suuri merkitys. Vaikka itse ei sitä haluaisikaan, niin minusta voisi kuitenkin vähän osoittaa lojaaliutta ja vaatia sitä.

Olen tänään miettinyt aika paljon uskonnollisia asioita. Osittain siksi, kun tänään nuortenillassa keskusteltiin asiasta. Mietin kyllä itsekin asiaa aikaisemmin päivällä. Olen vahvasti sitä mieltä, että kirkon (siis Suomen evankelis-luterilaisen kirkon) pitäisi päättää, että kenen "puolella" se on. Minusta osa kirkon ongelmista johtuu yksinkertaisesti siitä, että se yrittää liian kovasti olla kaikkien kirkko. Valitettavasti se on mahdoton tehtävä. Jo sen takia, kun kirkossa on mm. lestadiolaiset, jotka näkevät kaiken niin, että tie taivaaseen käy vain ja ainoastaan heidän kauttaan. Minusta tällaisten ääriliikkeiden paapominen pitäisi lopettaa.

Helpointa olisi, jos lestadiolaiset ynnä muut herätysliikkeet vain perustaisivat omat uskonnolliset yhdyskuntansa ja siinä se. Siinä päästäisiiin samalla kertaa eroon mm. naispappeuden skismasta. Monissa herätysliikkeissä kun sattuu olemaan melko patriarkaaliset käsitykset (esim. lestadioalisissa seuroissa naisilla ei ole oikeutta pitää puheita. Heti tulee mieleen se, kun Itä-suomen maaherraa ei meinattu päästää puhumaan suviseuroissa Maaningalla, koska hän on nainen). Kirkko menettäisi siinä tietysti paljon veronmaksajia, mutta minusta kirkko ajattelee jo nykyäänkin liikaa vain rahaa.

Ainahan puhutaan vain siitä, kun kirkko menettää lisää veronmaksajia. Eikä näin ole pelkästään "tavallisissa" sanomalehdissä, vaan ihan kirkon omissakin lehdissä puhutaan ihan samoin (ainakin kuopiolaisessa "kirkko ja koti" -lehdessä). Ja samalla kun puhutaan vielä seurakuntalaisista asiakkaina, niin jotenkin vaan tulee sellainen olo, että rahastako tässäkin on vain kyse.

Olin tänään Savon Setan nuortenillassa ja kuinka sattuikaan, vanha ystäväni sattui tulemaan sinne myös! :) Oli tosi ihana nähdä häntä taas. Ei olla moneen vuoteen toisiamme nähty. Olen tuntenut hänet eka luokalta asti (hän on tosin minua vuotta vanhempi). On ensimmäinen ihminen maan päällä, jolle tulin kaapista ulos (vieläpä rippileirillä! :D). :) Ei olla nähty sen jälkeen, kun hän lopetti lukion kesken.

Kaikkialle se tämä maailma on häntäkin heitelly. On asustellut välillä Lontoossa ja on löytänyt tyttöystävän ja vaikka mitä. Ja jos oikein ymmärsin, niin on myös seurustellut viisi kuukautta kaappihomodramaqueenin kanssa (ja mitenköhän sekin on mahdollista?!). Hän muuttaa nyt kuopioon. Harmi vaan, että me hyvin todennäköisesti muutamme Kuopiosta ensi vuoden keväällä tai kesällä pois, mutta se on tässä vaiheessa vielä vähän "hys hys". :D

Onpa jännä tosiaan, miten sitä näin monen vuoden jälkeen voi ihan näin yllättäen nähdä. :) Tuntuu löytäneen itsensä jo melko hyvin. :) Viimeksi kun näimme, oli vielä aika eksyksissä itsensä kanssa. Olen tosi onnellinen hänen puolestaan. :)

Oman itsensä etsiminen voi olla aikaa vievää puuhaa. Tai siis oikeastaanhan se kestää läpi elämän, mutta jo yhdenkin osan selvittämiseen voi mennä vuosia. Minulle ajankohtaista on tällä hetkellä ollut selvittää, mitä minä haluan isona tehdä (siis työkseni), millainen ihminen minä haluan olla ja millainen ihminen minä olen nyt.

Minulla on nyt vähän ongelmia (lähes paniikkiin asti) siitä, että mitä haluan opiskella (ja sitä myöten tehdä työkseni). Olen kiinnostunut kirjastoalan, sosiaalityön, sosiaalipolitiikan ja sairaanhoitajan opinnoista (en välttämättä tässä järjestyksessä, se kun vaihtelee!). Mitenkä voin valita noista vain yhden?! Ja mikä minun sitten loppujen lopuksi kannattaisi valita, mikä kiinnostaa eniten? Eipä sitä valitettavasti taida voida kukaan muu sanoa kuin minä itse. :(

Jännä, miten vaikeaa on oppia näkemään omat todelliset mielenkiinnon kohteet. Luulin koko lukion ajan olevani kiinnostunut luonnontieteistä, mutta oikeasti minua kiinnostavat enemmän yhteiskuntatieteet ja humanistisettieteet. Ja sen kyllä huomasi oikeastaan numeroistakin esimerkiksi psykologia, historia, yhteiskuntaoppi, filosofia ja uskonto menivät paljon paremmin kuin matematiikka, fysiikka ja kemia. Melkoista itsepetosta tai jotain sen sorttista.

Ja se vain yksinkertaisesti johtui siitä, että yläasteella erehdyin opinto-ohjaajan luona vieraillessani miettimään farmaseutin ammattia. Jotenkin se sitten "jäi päälle". Enhän minä oikeasti tiennyt yläasteella mitään, mitä haluan joskus 1000 vuoden päästä tehdä (siltä se silloin tuntui).

En minä jotenkin osannut nähdä niitä omia todellisia kiinnostuksen kohteita. Vaikka olihan minulla kaikki "aineisto". Tykkäsin tosi paljon edellä mainituista aineista, mutta luonnontieteet eivät kuitenkaan niin hyvin auenneet (paitsi ehkä biologia jossain määrin). Aika jännä juttu, kun en sitten vaan hoksannut. Ehkä, jos lukiossa olisi ollut joku eri opo kuin yläasteella, mutta en välttämättä silloinkaan.

Puhumattakaan siitä, miten helposti silloin omaksuin muiden mielipiteitä. Olin tosi helposti vietävissä. Jos joku vaan osasi edes jotenkin perustella jotain, niin olin välittömästi samaa mieltä. Johtuneeko silmien väristä?

Olisi ehkä pitänyt osata sanoa "en tiedä".

Pitää nyt vain osallistua eri pääsykokeisiin ja katsoa, miten ne menevät. Ehkä sitä sitten tosipaikan edessä osaa bongata sen, mikä vastaa todellisia mielenkiinnonkohteita. Tai jos vaikka pääsee vain yhteen paikkaan. :D

Johan pommpasi. Eilen aamulla on isällä ollut lievä halvauskohtaus. Lääkärit epäilevät jotain pientä aivoveritulppaa. Että sellasta tällä kertaa. Ei kyllä kerro mitään hyvää isän terveydentilasta, kun tulee aivoinfarkti jo 44-vuotiaana.

Se hyvä puoli tässä on, että ainakin tupakointi loppuu. Isä polttaa kuin korsteeni. On polttanut jo 16 -vuotiaasta asti. Toivotaan, että ei tule enää mitään pahempaa.

Sidonta on kyllä jännää puuhaa. Meillä oli tänään koulussa koko päivän sidontaa ja se menee minulla aina ihan samalla tavalla. Ensin tilanne vaikuttaa katastrofaaliselta ja menen melkein paniikkiin, mutta lopputulos on aina tosi hyvä. :D Mistäköhän sekin johtuu?

Aamulla teimme peruskimppuja (pyöreitä dekoratiivisia kimppuja) ja tuntui, että en saanut millään spiraalia (kukat yms. laitetaan kimppuun spiraaliin, jolloin varret eivät katkea) pysymään kasassa, mutta kyllä se sitten kuitenkin pysyi. Samoin kävi iltapäivällä asetelman kanssa. Välillä teki mieli heittää koko höskä roskikseen, mutta lopputulos oli sitten kuitenkin hyvä.

Kyllä sen huomaa, että aurinko paistaa yhä enemmän ja enemmän taas. :) Jotenkin sitä on paremmalla tuulella ja jaksaa tehdä enemmän vaikka mitä. Eilen jaksoin jopa leipoa mustikkapiirakkaa! :) Muistan vielä kuin eilisen sen päivän, jona kävimme anoppilassa keräämässä mustikoita, joita piirakkaan laitoin. :) Oli mukava päivä. Tove oli vielä paljon pienempi kuin nyt. :) <3 Ei ehditty keräämään ihan niin kauan kuin toivoin, kun alkoi ukkostamaan. :D Kauniita muistoja. :)

Mukavaa, kun on taas vähän energisempi. Melkein koko alkuvuosi on mennyt myrtsittämisessä. Alkoikin jo vähän kyllästyttämään. Kultia ainakin. :)

Koulussakin jaksaa vähän paremmin kun jotenkin jaksaa paremmin. Ja ei ole koko ajan niin pimeää. Helmikuun loppuun mennessä pitäisi tehdä yksi tosi vaikea tehtävä. Nimittäin ruusunviljelysuunnitelma, kuvitteelinen tietysti. Onneksi ei tarvitse sentään miettiä pahemmin lajikkeita. Ei sentään tarvitse alkaa miettiä, että mikä ruusu kestää hyvin maljakossa, on hyvä viljeltävä, kasvattaa pitkiä versoja ja isoja kukkia. :D

Ruusuista puheenollen. Kasvihuoneviljelyn opettaja kertoi tosi ihanasta ruususta. Sellainen lajike kuin "Esteri". Kuulema tosi ihana mummopöksyjen värinen kukka. :D Viljelijän kannalta tosi mahtava, tuottoisa ja kestävä, mutta kuluttajien mielestä "liian pliisu". :D Opettajilla mahtoi olla silloin hauskaa, kun "Esteri jäi taas makaamaan kylmiöön". :D Ja kun yhden opettajan mummon nimi vieläpä oli Esteri!

Tuo ei ehkä iske näin blogin välityksellä, mutta kuitenkin. :D

Olen tainnut muuttua viime vuosien aikana melkoisesti. Ainakin siltä tuntuu, kun luin sattumalta joitain vanhoja viestejäni ranneliikkeen keskustelupalstalla. Päädyin lukemaan niitä ihan sattumalla googlen kautta. En varmaan tunnistaisi vanhoja sepustuksiani omikseni, ellei niissä olisi nimimerkkiäni. :D

Onneksi olen muuttunut, melkein nolottaa...

Bloggaaminen on kasvattanut minua ihmisenä. Olen monesti huomannut, että mielipiteissä ja oman itseni tuntemisessa on tapahtunut kasvua, kun olen tänne kirjoitellut. Kai se on se, kun oikeasti miettii kaikenlaisia ajatuksia, kun tännekin kirjoittaa. Olen varma siitä, että jos nyt kirjoittaisin äidinkielen yo:n uusiksi, se menisi paljon paremmin. En minä silloin (muinoin) ollut näin "kypsä". Typeriä mielipiteitä ja tavattoman mustavalkoinen ajatusmaailma. Mutta niinhän se tuppaa olemaan, että koko ajan tapahtuu henkistä kasvua meissä ihmisissä. :)