• sleepygay

Ruokotonta opetusta

Meillä oli pari päivää sitten kasvituotannon tunti ja aiheena oli yrtit. Menimme siis yrttitarhalle tutustumaan eri yrtteihin. Opettaja oli vain aika huono. Onhan se tietysti sinänsä ihan ymmärrettävää, kun hänellä ei ole opettajan pätevyyttä ja taitaa olla vain sijaisena tms. Mutta tuntia ei oltu valmisteltu ollenkaan. Opettaja luki kaikki suoraan paperista ja tunti oli muutenkin aika valmistelematon. Olisin varmaan itsekin osannut pitää paremman tunnin (jos jotain yrteistä tietäisin). Meillä oli kolmen tunnin mittainen oppitunti (miinus puolen tunnin kahvitauko), mutta suurin osa tunnista oli lähinnä peukalon pyörittäimistä.

Jos itse olisin pitänyt tuntia olisimme ensin olleet jonkin aikaa luokassa ja olisimme käyneet läpi jotain yleistä yrteistä ja niiden viljelystä. Ja vasta sen jälkeen olisi menty tarhaan. Ja muutenkin olisi vähän loogisempi ja "täydempi" tunti ollut parempi. Ja seuraavalle ryhmälle opettaja oli sanonut, että "en minä oikein teitä aikaisemminkaan voi päästää pois, kun minun on pakko olla täällä kolmeen". Eli siis pitääkö opettaja tuntia vain siksi, kun on pakko???

Niin ja siis meillä on aivan ihanat tauot. Kaksi puolen tunnin mittaista kahvitaukoa (9.30 ja 13.30) ja tunnin mittainen ruokatauko (klo. 11-12). :)