"Uneliaan" homppelin päiväkirja

Hei taas!

Ihanaa, kun on kesä! Vaikka lomasta ei vielä ole tietoakaan, on se silti vaan niin kivaa, kun on kesä. Ja onpahan taas aikaa olla töissä, niin saa sitä rahaakin taas vaihteeksi. Opintotuki on hyvä asia, mutta niin pieni että ei sillä kovin pitkälle pötkitä.

Mulla on lomaa sitten elokuussa varmaan suunnilleen pari viikkoa. En ole halunnut vielä katsoa tarkkaa koulun alkamisaikaa, kun haluan nauttia vielä kesästä kaikessa rauhassa. :D

Jotkut valittaa helteistä, mutta itse olen nauttinut täysin siemauksin! Kai paahteeseenkin jossain vaiheessa kyllästyy, mutta toistaiseksi aion nauttia.


Ärh!

Voiko tämä olla tottakaan... olen jo ainakin viidesti unohtanut tänne päästyäni, että mitä minun piti kirjoittaa! Se oli jotain "tärkeämpää", siis ihan jostain oikeasta "aiheesta".

Pitäisi varmaan laittaa ylös jonnekin näitä ajatuksia silleen pikasesti, ettei aina kävisi näin.


Aurinkoa

Superhyperkivaa, kun on aurinko tässä muutamana päivänä paistanut oikein reippaasti ja lämpöä on riittänyt. :) Parvekkeen ovikin saanut olla auki päivällä koko ajan. :)

Vielä olisi pari päivää koulua... ei voisi vähempää kiinnostaa juuri nyt. Mutta minkäs teet.

Ja sitten pitäisi vielä jaksaa lukea ruotsia. On siitäkin loppukokeet tässä parin seuraavan viikon aikana (kirjallinen ja suullinen). Ei kiinnostaisi sekään, sori vaan suomenruotsalaiset, mutta en voi sille mitään. Olen sellaiselta alueelta kotoisin, jolla ei ruotsia puhu äidinkielenään kukaan, joten oli varsinkin peruskoulun ja lukion aikaan "hieman" hankalaa yrittää rakentaa motivaatiota. Ja opettajakin oli lähes kaikilla kursseilla lukiossa yksi superinhottava, joten ei paljoa sekään auttanut. Nyt on jo myöhäistä oppia ko. kieltä niin hyvin, että sen takia kannattaisi paljoa panostaa.


Ärsytys

Nyt on jotenkin tullut jokin ihmeen väsymys koko koulua kohtaan. Ei vaan jaksaisi nähdä yhtään vaivaa koulun eteen. Motivaatio ihan täysin nollassa. Ja heti kun vaan ajatteleekin jotain kouluun liittyvää, nousee stressitaso oikein kohisten! Ärh!

Väsymys/ärsytys/stressi johtuu osittain varmaan siitä, että on jonkin verran tekemistä rästissä. Ja sit kun ei ole ikinä aikaa tehdä, ja jos on aikaa, ei ole jaksamista!

---

Asiasta kuokkaan... Minusta tuntuu ihan siltä kuin Suomi olisi lähentymässä enemmän itä-euroopan maita kuin läntisempiä maita. Jotenkin yleinen mielipideilmasto tuntuu enemmän siltä kuin olisi vaikka Puolassa kuin esim. Ruotsissa.


Ero

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin on tullut vakavasti mieleen kirkosta eroaminen. Ensimmäiset ajatukset tulivat kevyenä mieleeni piispojen kerrottua, että rekisteröidyn parisuhteen puolesta voidaan rukoilla, mutta mitään hiukkastakaan isompaa ei ole tiedossa. Ja nyt vielä tämä kirkon pedofiliaskandaali. Suoraan sanottuna v*tuttaa!

Nämä kaksi asiaa ovat jo tosi iso juttu! Normaalia kahden aikuisen ihmisen välistä rakkaussuhdetta ei haluta tukea ja samaan aikaan käytetään seksuaalisesti hyväksi lapsia!!! Hyi v*ttu!

Suoraan sanottuna en ole yllättynyt siitä, että moni näistäkin tapauksista on tapahtunut mm. lestadiolaisten piireissä. Jotenkin on vain niin, että mitä konservatiivisempi julkisivu, sitä iljettävämpiä tapauksia kulissien takaa löytyy!



"Lomalla"

En päässyt tällä kertaa harjoitteluun lainkaan, kun paikat loppuivat oikeastaan kesken. No, eipä haittaa minua! :P Tämä kevät on ollut jotenkin todella surkea motivaation kannalta. Oikeastaan tehtävät on kyllä tullut tehtyä (paria poikkeusta lukuunottamatta), mutta tosi paljon on välillä ärsyttänyt koko opiskelu. En kai vaan ole opiskelijatyyppiä. No, valmistumista odotellessa.

Tämän viikon otan ihan vaan rennosti, mutta loppuajan tästä noin kuukaudenmittaisesta paussista käytän rästitehtävien tekoon. Niitä on muutama jäänyt jo aiemmin roikkumaan, eikä niitä vaan ole saanut tehtyä. Vihdoinkin on kunnolla vapaata tilaa siihenkin. Muutaman päivän voisi varmaan käydä keikkailemassakin, niin saisi vähän rahaa kesäkuuta varten. Kesäkuu on muuten opiskelijan kannalta kamalin kuukausi, kun ei saa opintotukea, eikä vielä palkkaakaan ennen kuin vasta kuun loppupuolella (riippuen vähän tietty työpaikastakin). Ei oikein kaurapuurodiettikään auta, kun periaatteessa rahaa ei tule ollenkaan muutamaan viikkoon.


Loman tarpeessa

Nyt on jotenkin semmonen fiilis, että pitäisi päästä ihan kunnon lomalle. Mutta kun ei vaan kertakaikkisesti jouda. Ei vaan millään jaksaisi tehdä mitään hyödyllistä. Mutta pakko nyt jaksaa vielä n. kuukausi. Kesätyöt alkaa vasta kesäkuun toisella viikolla, jospa sen ensimmäisen viikon voisi viettää vaikkapa Suomen kauniilla maaseudulla. :D

Oltiin siis viikonloppu Savossa. Oli taas tosi mukavaa ja rentouttavaa. Oltiin vaan. :) Koirakin oli innoissaan, kun sai leikkiä oikein olan takaa ulkona. Täällä kaupungissa kun ei pääse samalla tavalla riehkasemaan edes koirapuistossa. Maanantaina tultiin jo yhdeksäksi Kuopioon ja käytiin kävelyllä ennen junan lähtöä. Oli mukavaa. :)


Malttamattomuutta

En jaksaisi odottaa viikonloppua! Jotenkin oikein odottaa, että pääsee taas kotiseuduilla käväisemään. :) Ja mua odottaa siellä muutama viime syksynä tekemääni keramiikkatyötä. Harrastan/harrastin sellaistakin joskus. Tein ne työt marraskuussa, kun satuin olemaan porukoilla kyläilemässä sopivaan aikaan ja menin äidin siivellä kansalaisopiston "keramiikkakurssille". Ne piti vielä polttaa ja lasittaa, siksi saan ne vasta nyt.

Olin siis nyt pääsiäisenä töissä ja meni ihan hyvin. Kaikki oli aikalailla samoin kuin viime kerrallakin eli jouluna. Mutta harvemmimpa noissa pitkäaikaishoitopaikoissa mitään isompaa sattuu. :) Toisaalta tosi mukava työpaikka, mutta en tiedä onko liian "tasainen" ammatilliselle kunnianhimolleni. :D Periaatteessahan sairaanhoitajankin työnkuva on pitkälti perushoitoa tuollaisissa paikoissa. Toki on jonkin verran vaativampiakin työtehtäviä, mutta loppujen lopuksi todella vähän.

Oikeastaan tähän mennessä olen viihtynyt parhaiten päiväkirurgisella osastolla, jolla olin vime syksynä harjoittelussa. Oli aika pieni sairaala ja vastuualue suht laaja, joten potilaita oli laidasta laitaan (silmäkirurgiaa, erilaisia tähystyksiä, pieniä käsileikkauksia yms.). Pääsin siellä paikassa leikkaussaliinkin. :D Heräämössäkin oli mukava työskennellä. Ehkä pitäisi tulevaisuudessa hakeutua sille suunnalle töihin. :) Mutta pitää nyt katsoa ensin vielä eri paikkoja harjoittelun merkeissä.


Puuhkis

Kamalaa, kun oikein uuvahti tänään töissä. Ei tosin mikään ihme, kun on täysi kouluviikko takana ja sitten vielä parit aamuvuorot päälle! :P

Pitää aika aikaisin olla liikkeellä, kun työmatka on niin pitkä. Tänäänkin olin kuudelta jo metroasemalla odottamassa. :D Ja minä en edes ole mikään aamuvirkku! Ajantajukin katosi ihan kokonaan. Lounaan kanssa kun potilaita auttelin, tuntui ihan siltä kuin olisi jo päivällisaika. :P Tuntui ihan siltä kuin olisi ollut töissä jo ainakin vuorokauden.

Onneksi huomenna on iltavuoro! Saa aamulla nukkua vähän pidempään. :) Ja maanantai on vapaata!