• sleepygay

Ergonomiaa

Viime viikolla oli ergonomiaa keskiviikkona ja torstaina. Aika jännä kyllä, miten pienillä asioilla sitä voi itseään säästää. Varmasti olisi paljon vähemmän ongelmia selän ja hartioiden kanssa, jos työasento yms. otettaisiin paremmin huomioon. Eikä venyttelyäkään paranisi unohtaa.

Opettelimme haravoimaan, imuroimaan, pesemään lattioita, pesemään kaakeleita, lapioimaan ja puristamaan luuttua ergonomisesti. :) Alussa tuntui ihan hölmölle koko touhu, kun on tottunut tekemään kaikkea ihan toisella tavalla. Mutta nyt jälkeenpäin ei tunnu yhtään hullummalta tehdä asioita uudella tavalla.

Meille esiteltiin myös erilaisia työvälineitä, joilla voi helpottaa esimerkiksi kitkemistä. Mutta on niillä kyllä hintaa. Semmoinen yksinkertainen muovinen systeemi, joka kiinnitetään jalkaan, jotta voi paremmin kyykistellä, maksaa 70-80 euroa! En ehkä ihan heti semmoista osta.

Opettaja vain oli vähän epämukava. Muuten ihan mukava, mutta aika itsekäs. Kahvitauolla hän jäi norkoilemaan vain luokkaan. Tarjottiin sitten hänelle hyvää hyvyyttämme kahvikupponen ja ei oikein kelvannut. Kysyi oikein meiltä, että onko tämä kahvi teistäkin pahaa. Just joo. Ja sitten vielä lopuksi sanoi "No, pakkohan tämä on juoda, vaikka ei kyllä tekisikään mieli. Piti vielä näin paljonkin antaa". Oli kyllä viimeinen kerta, kun haaskattiin itse ostamaamme kahvia sille valittajalle.

3 kommenttia

martin

24.9.2007 19:57

Selkää kannattaa varoa, joten saamasi opetus on kullanarvoista!
Ajatella, kuinka käytöstavat voivat olla täysin olemattomat... Juottakaa hänelle edelleen kahvianne.

sleepygay

24.9.2007 21:58

Minä kyllä varmaan kahvia juottaisinkin, mutta luulen, että ryhmän naiset ovat niin verisesti loukkaantuneet, että kahvia ei taatusti tipu. :D

martin

24.9.2007 22:38

Runsasta Siunausta!!!