• sleepygay

X

Enpäs nyt osaa luoda parempaa otsikkoa. Pää on niin täynnä kaikkea. Ajatuksia ynnä muuta roinaa.

Olen tänään ollut niin onnellinen. Enkä yhtään tiedä, miksi. Kaipa ihan vaan siksi, kun kaikki tuntuu olevan niin hyvin. En stressaa mistään enkä muutenkaan huolehdi. Hyvä vaihteeksi näinkin päin.

Meinasin kirjoittaa jotain syvällisempääkin, mutta ajatukset eivät vain kertakaikkiaan pysy kasassa. Ehkä joskus myöhemmin.

Viikonloppu oli oikein ihana. Ja rentouttava. En ole aikoihin rentoutunut niin totaalisesti. Enkä ole pitkään aikaan ollut niin tyydytetty, en henkisesti, seksuaalisesti enkä mitenkään muutenkaan. Kaikki oli niin ihanaa! Sai olla ihan vaan kahdestaan. Juotiin viiniä, käytiin saunassa. Juteltiin, käytiin kävelyllä, syötiin hyvää ruokaa. Kaikinpuolin niin ihana viikonloppu, että en osaa sanoin kuvata.

***

Meillä on kaksi marsua lisää, tosin vain väliaikaisesti. Vanhempani lähtivät lomamatkalle ja antoivat marsut meille hoitoon. Ihania otuksia. :) <3 Meidän ötökät ovat olleet ihan ihmeissään, kun kuuluu epätavallisia kuikutuksia ruoka-aikaan. :D

2 kommenttia

kesäpoika

5.7.2007 00:42

Mullekin tuli ihan onnellinen olo, kun luin sun kuvausta viikonlopusta ja omasta olosta. :)

martin

5.7.2007 11:06

Suurenmoista!