• sleepygay

Jään rikkominen

Nyt teen sen. Rikon jääkannen, joka on syntynyt blogiini tämän tauon aikana. En jaksanut enkä oikein pystynytkään pahemmin blogailemaan muuton aikana (en lukenut sähköpostiakaan ja oli tosi "kiva" kuukauden tauon jälkeen siivota postilaatikkoa) ja jotenkin tuli tavallaan kirjoituskammo. tai ei oikeastaan kammo, vaan semmoinen, että ei vaan jotenkin pystynyt kirjoittamaan. Aloitin kyllä uuden merkinnän monta kertaa, mutta en kirjoittanut kuin muutaman lauseen ja sen jälkeen vain suljin selaimen. Mutta tämän aion laittaa kaikenkansan nähtäville.

Hassua kyllä tämä blogaaminen. Sitä vaan kirjoittaa jotain jostain syystä ja jostain syystä muut lukee, mitä _juuri minä_ kirjoitan. Miksiköhän minä edes blogaan. Kaipa tämä on jotenkin psykologista. Siis saa purkaa ajatuksiaan jonnekin ja kaiken lisäksi saa ehkä jotain "palautetta".

Tässä osittain tahattoman tauon aikana on tapahtunut kaikenlaista. Opiskelut uudessa paikassa ja kaupungissa on alkanut. Ja kaikennäköistä juttua on pitänyt tehdä. Muun muassa sellainen kirjoitustehtävä, jossa piti pohtia yhteiskunnan ja elämäntavan muutoksia ja verrata niitä omaan/oman suvun elämään yms. Ja sitten piti vähän pohtia myös sitä, miksi on hakeutunut juuri tälle alalle yms. Kirjoitustehtävä oli kyllä TOSI kiva. Ja siihen liittyneet luennot oli myös kivoja. Varsinkin kun luennoitsija oli tosi mukava ja innostava. :) Ja olen yhä edelleen sitä mieltä, että tämä on todellakin minun ala. :) Nautin opiskelusta. :) Ja on tosi kiva, että kultakin on alalla, joka on hänen omansa. :)

Kaikki on kivaa! :)

4 kommenttia

martin

1.10.2008 22:35

Hyväsydämisyytesi ja ilosi on sinulle kunniaksi!

Dragon-85

2.10.2008 16:19

Ah, onpa jäänyt tämä välistä: Tervetuloa tänne lämpimään etelään, missä palmut huojuvat ja hula-hula -tytöt... jne jne. Koskaan ei voi olla liikaa meitä kuopijjolaesia ;)

sleepygay

2.10.2008 17:05

Kiitoksia, martin ja Dragon-85! :)

audinkopoika

2.10.2008 23:31

Teretulemasta, vaikka et Nokialle muuttanutkaan ;)
Kaipasinkin sun blogejas jo :)