Tämänkertaisen blogin innoituksena on toiminut Valdemar Melankon kirja "Puistohomot" samoin kuin eräs pitkäaikainen puistoisa ystäväni. Itse kirja koostuu homojen kohtauspaikoilla 60-luvun lopulla tallennetuista haastatteluista, joiden piti alun perin toimia tutkimusmateriaalina. Ne hautautuivat Melankon pöytälaatikkoon, kunnes vuosikymmenien jälkeen niistä syntyi lopulta kirja. Ei mikään kaunokirjallinen mestariteos, mutta ajan kuvana mielenkiintoinen.
Luulen, että suurimmalla osalla tämän sivuston ihmisistä ei ole mitään omakohtaista suhdetta ns. kruisailuun, joka oli olennainen osa homokulttuuria menneinä vuosikymmeninä. Jo eläkeikään ehtinyt ystäväni ei taas tunne ollenkaan puistojen ulkopuolista homoelämää. Luultavasti hänen elämänkertansa olisi huomattavasti viihdyttävämpi kuin Melankon "tutkimustyö", varsinkin kun ystäväni työnsä puolesta pääsi jatkuvasti matkustelemaan ja kruisailemaan ympäri maapalloa. Minulla on vastaavasti ollut ilo ja kunnia kuunnella värikkäitä tarinoita ja kätkeä omien tavaroitteni joukkoon hänen Raamattunsa opaskirja Spartacuksen.
Yleisesti kai ajatellaan, että kruisailukulttuuri kuihtui homojen yhteiskunnallisen aseman parantuessa. Melankon kirjan haastateltavistakin aika moni kaipasi vakavaa ja pysyvää suhdetta, jolloin puistoilu toimi lähinnä jonkinlaisena korvikkeena. Melanko toi myös esille naimisissa olevien kruisailevien ukkomiesten poikkeuksellisen suuren määrän. Useimmilla heistä tuskin olisi ollut tarvetta tai kiinnostusta elää pysyvässä parisuhteessa toisen miehen kanssa. Lisäksi on laskettava mukaan satunnaiset kokeilijat ja seikkailijat, joita ilmeisesti on ollut myös paljon. Kruisailuscene on siis aina ollut täynnä hyvin erilaisia ja eri lähtökohdista olevia ihmisiä.
Melankon kirjasta selviää myös, että suurin osa tuon ajan puistoakteista ei sisältänyt varsinaista sukupuoliyhteyttä. Kruisailukulttuuria on vuosien ja vuosikymmenien ajan vastustettu pelottelemalla tautien leviämisellä. Kuitenkin tavallisin seksuaalinen toiminto on kaikesta päätellen ollut yhteinen masturbaatio. AIDS:in tultua suuren yleisön tietoisuuteen kruisailun väitettiin olevan sen pääasiallinen levittäjä. Kuitenkin taudin levittänyt akti eli suojaamaton anaaliyhdyntä on yleensä tapahtunut jossain aivan muualla kuin itse puistoissa.
Kehitys on ollut hyvin kulttuurisidonnaista. Moni on aivan varmasti viime vuosinakin esim. Välimeren alueella törmännyt hyvin estottomaan käytökseen, jota meillä "suvaitsevaisessa" Pohjolassa pidettäisiin erittäin sopimattomana. Toki voidaan hyvin ajatella, että eteläisessä Euroopassa homot ovat pääosin vielä kaapissa ja tutustuvat toisiinsa anonyymisti "virallisten" baarien ulkopuolella. Kuitenkin Välimeren maiden puistoissa ja käymälöissä on todella helppo bongata mitä erilaisimpia vehkeiden heiluttelijoita, joiden käytöksestä paljastumisen pelko on todella kaukana. Suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys eivät siis välttämättä ole missään yhteydessä toisiinsa.
Itse väittäisin, että kruisailukulttuurin alamäki kertoo eniten muuttuneesta suhtautumisesta koko seksuaalisuuteen. Globalisaation myötä seksuaalivähemmistöjen lainsäädännöllisissä oikeuksissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Vastapainona tälle perinteinen pohjoismainen ja aiemmin melko vapaamielinen suhtautuminen seksuaalisuuteen on muuttunut häveliäämmäksi. Isoissa länsimaissa, joista kulttuurivaikutteet nykyisellään imetään tänne Pohjolaan, ollaan oltu huomattavasti pelokkaampia kaikkea poikkeavaksi tulkittavaa seksuaalisuutta kohtaan. Kuten globalisaation etenemiseen kuuluu, isot eivät opi pieniltä vaan pienet isoilta. Maailmoituminen levittää suurten ja mahtavien maailmankuvan sellaisenaan pienempien kopioitavaksi. Pohjoisen pienet, avoimet ja ulospäin suuntautuneet alueet imevät uudet vaikutteet nopeammin kuin vanhat ja perinteikkäät kulttuurit.
Yksi uudenlaisen seksuaalisen maailmankuvan pääarkkitehdeistä on ollut feministinen liike. Uskoakseni tästä jopa tutkijat ovat aika lailla yhtä mieltä. Seksuaalisen vallankumouksen aikana eli hieman Melankon suorittamien puistohaastattelujen jälkeen syntynyt lumipalloefekti lähti liikkeelle, mutta muutti nopeasti muotoaan. Feminismi lähti tukemaan homoliikettä ja vähitellen nämä kaksi kietoutuivat tiukasti yhteen. Homot olivat ennen tunnettuja hedonismistaan ja vapaamielisyydestään, mutta vähitellen muuttuivat sisäsiisteiksi siveyden sipuleiksi. Pitkälti tämä oli taktiikkaa omien oikeuksien ajamiseksi, mutta myös feminismin ja homopolitiikan symbioosin voimistumista. Feministeille seksuaalisuus on monimutkaisten valtarakenteiden vyyhti, jossa heikommaksi leimattua osapuolta täytyy jatkuvasti suojella vahvemmalta. Silloinkin kun toimijat ovat tasa-arvoisia eivätkä itse kaipaa suojelua.
Puistohomoilu alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, eikä se enää kunnolla mahdu nykyiseen keskiluokkaisuutta ja värittömyyttä palvovaan kulttuuriimme. Omat kokemukseni kruisailusta ovat hyvin vähäisiä, johtuen pitkälti omista erikoisista ja erilaisista tarpeistani ja mieltymyksistäni. Nuorempien siirryttyä baareihin ja nettiin, varsinkin Suomessa useimmat kruisailijat ovat myös jo kohtalaisen iäkkäitä ja näin ollen monen mielestä hieman epäesteettisiä. Bongatessani kruisailualueen kävelen kuitenkin sen läpi hyvin mielelläni, koska pidän niissä vallitsevasta seksuaalisesta jännitteestä. Niissä käyvät ihmiset ovat oman kokemukseni mukaan erilaisia kuin netti- tai baari-ihmiset. He ovat usein anarkistisempia, seksuaalisempia, villimpiä ja myös avoimempia. Tutustuttuani joihinkin heistä olen toisinaan kokenut myös hiljaista hyväksyntää, kun taas keskiluokkaiselle normihomolle on ollut yleensä täysin mahdotonta yrittää eläytyä omaan maailmaani.
Melankon kirjaa lukiessa huomaa helposti miten eri yksilöiden tarpeet ovat täysin erilaisia. Kuitenkin kaikkina aikoina niin homot kuin heterotkin kulkevat isoina laumoina kohti kulloinkin yleisesti hyväksyttyä unelmaa. Tämän vuosituhannen homokulttuuri on kopioinut heteronormatiivisuuden kaikki elementit haluten korostaa tavallisuutta ja yhteistä konservatiivisuutta. Koko ajan yhä tylymmäksi muuttuvan kapitalismin esimerkin mukaan pääpaino on omistamisessa. Minun poikaystävä, minun adoptiolapsi, minun koti. En halua tällä ajatuksella vähätellä lukuisia aitoja ja hyvin toimivia parisuhteita, vaan ainoastaan todeta mihin suuntaan normit meitä ajavat. Melankon kirjasta käy myös hyvin ilmi kuinka puistoja kiertelevien homojen välille syntyi yhteisöjä ja erilaisia nurkkakuntia. Vaikka seksikumppanit saattoivatkin olla osin tuntemattomia, puistojen kanta-asiakkaat olivat yllättävänkin yhteisöllisiä. Nykyisellään yhteisöllisyyden kadottua välittäminen kohdistuu ainostaan omaan perheeseen ja omiin läheisiin.
Valtavirrasta selkeästi poikkeavan poliittisen, kulttuurisen ja seksuaalisen maailmankuvani kautta ymmärrän puistohomoilua paremmin kuin hyvin. Seksin ei tarvitse olla kuin seksiä, omien ja kumppanin tarpeiden tyydyttämistä. Valtasuhteiden, alitajuntaisten merkitysten tai filosofisten kytkentöjen penkominen on seksin mystifioimista ja ylikorostamista. Sen kuinka tärkeä toinen ihminen sinulle on, ei tarvitse olla missään yhteydessä haluun harrastaa seksiä hänen kanssaan. Länsimainen vastuuta ja sitoutumista korostava seksuaalikäsitys tähtää ihmisten pitämiseen ruodussaan, jotta niitä olisi helpompi hallita. Kristinusko ja kapitalismi ovat vuosisatojen ajan patistaneet ihmisiä uhraamaan koko elämänsä työnteolle. Jos ihmiset puuhastelisivat keskenään ilman häpeää ja syyllisyyttä, kuka vaivautuisi enää paiskimaan töitä kellon ympäri maksaakseen sitä rivitalon lainaa? Avioliitto, perhe ja oma koti tulevat tunnetusti aivan törkeän kalliiksi. Kun menot kasvavat, ihmiset paiskivat entistä enemmän töitä, jolloin järjestelmä pysyy pystyssä.
Monilla miehillä seksuaaliset tarpeet ovat niin voimakkaita, ettei mikään ismi tai ideologia pysty niitä kokonaan kahlitsemaan. Syyllistämisen kautta miehet voidaan pakottaa elelemään "siivosti", mutta eläimellinen vietti purkautuu yleensä aina tavalla tai toisella. Sama tapahtuu jokaisessa kulttuurissa riippumatta kulloisenkin orjuuttajan nimestä tai agendasta. Kruisailukulttuuri on loistava esimerkki miehisen seksivietin voimakkkuudesta. Se on hyvin epäkorrekti käyttäytymismalli tässä nykyisessä "monimuotoisuuden" ja "moninaisuuden" maailmassamme, jossa useimmat monimuotoisuudet ovat yleisesti hyväksyttyjä, tuttuja ja turvallisia aseksuaalisia pohdiskeluja.