Antero Laukkanen (kd) vaatii selvitystä hallituksen sisälle perustetusta sateenkaariyhteistyöverkosta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3
Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) (kuva: eduskunta)

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) vaatii kirjallisessa kysymyksessään selvitystä hallituksen sisälle perustetusta sateenkaariyhteistyöverkostosta.

Kyse on valtioneuvostossa toimivasta epävirallisesta oikeusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimasta sateenkaariyhteistyöverkostosta, jonka olemassaolo nostettiin oikeusministeriön tiedotteessa kansainvälisen homo-, trans- ja bifobian vastaisen päivän alla. Verkostossa on mukana eri ministeriöiden edustajia, yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun toimistojen edustajat sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia. Verkoston tarkoituksena on parantaa valtioneuvoston sisäistä yhteistyötä ja koordinaatiota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvässä työssä sekä vahvistaa valtioneuvoston yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan kanssa.

KD-lehden mukaan Laukkanen ja kysymyksen muut allekirjoittajat kummastelevat sitä, ettei valtioneuvoston, samoin kuin ei myöskään ministeriöiden julkisilta sivustoilta, löydy tietoa siitä, milloin, kenen toimesta ja päätöksellä sateenkaariyhteistyöverkosto on perustettu ja rahoitettu. Laukkanen haluaa tietoa sateenkaariyhteistyöverkoston asemasta ja oikeutuksesta.

Laukkanen vetoaa julkisuuslakiin. Hän myös kertoo, ettei sosiaali- ja terveysministeriö ole vastannut asiaa koskevaan tiedusteluun. KD-lehden mukaan Laukkanen edellyttää hallitukselta toimenpiteitä yhdenvertaisuuden lisäämiseksi suhteessa muihin vähemmistöihin, eturyhmiin, potilasryhmiin, jotta myös niiden oikeuksia ajamaan perustetaan valtioneuvoston sisäinen verkosto.

Tiistaina 19. toukokuuta jätetyn kirjallisen kysymyksen muut allekirjoittajat Antero Laukkasen lisäksi ovat Vilhelm Junnila (ps), Petri Huru (ps), Mika Niikko (ps), Mauri Peltokangas (ps), Päivi Räsänen (kd), Peter Östman (kd), Sari Essayah (kd) ja Sari Tanus (kd).

Eduskunnassa toimiva hltbi-verkosto edistää yhdevertaisuutta

Vuonna 2015 perustetun eduskunnan hlbti-verkoston tehtävänä on levittää ajankohtaista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyvinvointiin vaikuttavista asioista sekä ideoida ja viedä eteenpäin tarvittavia uudistuksia. Verkosto pyrkii tarjoamaan asiallista tietoa hlbti-ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuksista sekä lisäämään keskustelua aihepiiristä yli puoluerajojen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Syksyllä 2019 todettiin, että verkoston kannalta erityisen ajankohtaisia hlbti-vähemmistöihin liittyviä lainsäädäntöhankkeita ovat translakiuudistus ja vanhemmuuslaki.

Eduskunnassa toimii myös Monimuotoiset perheet -ryhmä.

Eduskunnan Familia-verkosto edistää konservatiivisia arvoja

Eduskuntaan perustettiin keväällä 2016 miehen ja naisen suhteeseen perustuvien perheiden asemaa korostamaan pyrkivä Familia-verkosto, jonka puheenjohtajaksi valittiin Antero Laukkanen ja varapuheenjohtajaksi Aito avioliitto ry:n silloinen puheenjohtaja Susanna Koivula. Verkoston perustamiskokous pidettiin eduskunnassa 17.5.2016 - kansainvälisenä homo-, trans- ja bifobian vastaisena päivänä.

Pian Familia-verkoston perustamisen jälkeen eduskunnan kansalaisinfossa järjestettiin kristillisten eduskuntaryhmän järjestämä tilaisuus, jossa ranskalaisen ns. perinteisiä perhearvoja ajavan La Manif Pour Tous -liikeen johtaja kertoi käsityksiään siitä, mitä samaa sukupuolta olevien aviolliitto-oikeus oli aiheuttanut Ranskassa.

Aito avioliitto ry on yhteistyössä ranskalaisen La Manif Pour Tous -nimisen ns. perhejärjestön kanssa. Molemmat ovat edistämässä sateenkaariperheitä vastustavaa EU-kansalaisaloitetta. Aito avioliitto ry on lisäksi kertonut olevansa "yhteisessä rintamassa" amerikkalaisen MassResistance-homovihajärjestön kanssa.

Aito avioliitto ry on yhdenvertaisen avioliittolainsäädännön voimaantulon jälkeen keskittänyt toimintaansa sukupuolen moninaisuuden kyseenalaistamiseen ja translakiuudistuksen vastaiseen kampanjointiin. Lisäksi se pyrkii poistamaan kouluopetuksesta sukupuolen moninaisuudesta kertomisen.

3 kommenttia

KD vaikuttaa kyllä pahasti yhden asian puolueelta. Ultrakonservatiivien möläytyksiä seuratessa sitä törmää jatkuvasti samoihin aiheisiin. Varmasti näin korona-aikana olisi muutakin tekemistä kuin hyökätä vähemmistöjen kimppuun, mutta "lähimmäisrakkaus" kukoistaa.

En ole kamalasti seurannut näiden suurempien vihaverkostojen toimintaa, mutta eikös se Äiti, isä ja lapset aloite rauennut, vaikka ne kerääjät kyllä yritti venyttää keräämisaikaa sen umpeuduttua. Ei kai nuo nyt yritä tehdä uutta, kun aikaakin on kulunut niin paljon? Tuntuu, että tietoa on niin vähän.

Tuntuu, että Suomessa samat nimet jaksaa vastustaa tasa-arvoa vuodesta toiseen. Erityisesti Kristilliset ja osa perussuomalaisista ovat aina räkyttämässä siitä, miten LHBT-toiminta on jotenkin muilta pois. Alkaa mennä jo surullisen koomiseksi tuo kamala vimma puuttua muiden elämään oman änkyrämentaliteetin takia.
Ja KD:n olisi syytä antaa selvitystä siitä, miksi se tavan takaa nostaa uskomushumpuuki"lait" sekulaarin, uskontoneutraalin Suomen lakien yläpuolelle?
Miksi KD tavan takaa vaatii tänne Lähi-idän kristinuskomuksen luonnottomia lakeja?

Vaikka Suomessa on sentään jo liki 100 vuotta sitten (1922) sovittu ehdottomalla, yli 2/3 enemmistöllä, ettei kenenkään ole täällä pakko osallistua uskomusten harjoittamiseen.

KD:hän tökeröi keväälläkin ehdottomalla, Suomen perustuslain hengen vastaisesti, että koko Eduskunta alkaisi yhteisesti rukoilemaan koronaa vastaan.