Mutta, ei otsikon mahdollisista aiheista sen enempää.
More life - lisää elämää.
Muutamallakin ihmisellä ympärilläni tuppaa olemaan
hankaluuksia riittämiin. Osa puhuu niistä, joku ei edes
itse huomaa. Itse olen salaa käynyt syvissä syövereissä
pitkän talven mittaan parikin kertaa, syinä sellaiset
Tärkeät Asiat kuin rakkaus ja kuolema...
...ja vähemmät tärkeät asiat raha, työ ja ura.
Ja sitten tuolla keskustelualueella yksi kertoi
hautoneensa itsemurha-ajatuksia 16 vuotta.
Mutta elossa on.
Pölhön veli (vastenmielinen tapaus, mutta) kertoi
hyvän viisauden pääsiäisenä kun joimme itseämme
rennoiksi punaviinillä:
"Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä itsemurha".
Siinäpä lohdullinen ja käytännöllisesti TERAPEUTTINEN
ajatus, angstia kuitenkaan unohtamatta, jotta
kaltaiselleni eksistentiaaliahdistusveteraanille ei tulisi
epäkodikas olo...
- - -
Ja hups. Kurt VONNEGUT on kuollut. Upea kirjailija 60
luvulta saakka, kirjoissa yllätyksellisiä mutta oi niin
oivaltavia käänteitä ja maailmanselityksiäkin.
Obituaarit tuntuvat toistelevan nyt kuuluisinta
romaaniaan, toisen maailmansodan loppuun ja
Dresdenin pommituksiin keskittyvää nokkelaa kirjaa
Slaughterhouse Five (Teurastamo 5). Lukekaa Hesarista miten pommit tuhotaan käänteisessä unessa
täysin loogisesti... (minulla ei ole kirjaa tässä käsillä,
joten en voi antaa sivunumeroita juuri nyt)
Toinen Vonnegutin lempiromaanini on "Galapagos".
Ydinsota tuhoaa ihmiselämän maapallolta, muutamaa
Galapagos-saarille pelastunutta lukuunottamatta.
Evoluutio jatkaa kulkuaan... ja miljoonan vuoden
kuluttua noiden ihmisten jälkeläiset, ainoat ihmisten
jälkeläiset maan päällä ovat hylkeen kaltaisia olentoja
elellen leppoisasti Galapagos-saarten rannoilla.
Ajankulun viisaus on tässä: Vonnegutin ihmisten
jälkeläiset ovat lopulta vielä kovin ihmismäisiä, vaikka
jalat ja kädet ovat käyttökelvottomina surkastuneet
pieniksi ja valkohaita pitää kalastaessa hyvästä syystä
pelätä ja oppia yhä paremmiksi uimareiksi, sillä siellä ne
köllöttelevät rantakallioilla tyytyväisinä kut vatsat ovat
täynnä, ja silloin tällöin joku pieraisee ja kaikki nauravat.
Ikiaikaisia vitsejä, siis.
- - -
Pölhön pihalla - öö, siis meidän pihalla -
ruusupensaaseen ovat ilmestyneet kevään uudet
versot. On siis kevät.
"Huhtikuu on kuukausista julmin", aloittaa T. S. Eliot
synkähkön runoelmansa "Wasteland", mutta monta
sataa vuotta aikaisemmin Geoffrey Chaucer aloitti
Canterburyn tarinansa siitä miten huhtikuun
kevätsateet lävistävät maaliskuun kuivuuden ja talven
muistot, ja uusi elämä alkaa taas.
Ja kaikenlaiset, monenlaiset, erilaiset ihmiset alkavat
matkansa kohti kesää.
More life - lisää elämää.
6 kommenttia
JPHki
13.4.2007 22:04
Vonnegutin kuolema. New York Timesin verkkosivulla on hyvä muistokirjoitus hänestä. Tulee auvoisa lukioaika mieleen, silloin lueskelin kaikki (tai ainakin lähes) hänen romaaninsa. Dresdenissä olen onnekseni saanut vierailla jo kahdesti. Raunioitunut Frauenkirche on kai vieläkin kuudenkymmenen vuoden jälkeen työn alla.
komppis
14.4.2007 09:36
koskaan lukenu vonnegutia, daiju kun olen. kevät täällä, kesä tulossa. mieliala paranee, suunnitelmat suurina. turku turku onnellinen elämä. joskus kaljalle kun taas siellä? ota pölhö mukaan ettei ala puheet kiertää.
stellagrrrl
14.4.2007 10:37
wonnegut; blogiaihe #1 eilen. no joo, hiillyin mestarien aamiaisesta, boikotoin pitkään sen jälkeen. hellyin myöhemmin.
saako angstiryhmään liittyä, vaikkei olisi koskaan ikinä hautonut itsemurhaa? käytännölliset terapiaryhmät sitten erikseen; meillä olisi pari jäsentä niihin, eikö?
komppis
14.4.2007 11:12
mä haluun kans agnstiryhmää. itsemurhaa ei mietitty ikinä mut muuten aika down välillä.
Rokkihomo
15.4.2007 18:59
Angstiryhmähän on tässä jo olemassa
(muttei sellainen angst kuin Aboan määrittelemä, vaan:
Surullisen Musiikin ja Lohduttoman Huumorin Ystävät)
LNwCoB
16.4.2007 14:46
Jo vanha kunnon Saima sanoi joskus että "Kevään kirkkaus on julma illoin", mutta Aarolle oli toukokuu julmin, "perhonen maassa, siivet paleltuneina". Nyt tosin tuntuu kauniin selkeältä kevään ensi kuljeskelu, mutta viiltää katsoa vierestä omia läheisiä jotka näyttävät elävinä sulkeutuneen hautaholvien varjoon.