(Nuoren) opettajan varaventtiili

Seuraavaksi nurkkalaudat.

Tässä meni hermot. Ensin sivulaudat.

Töissä taas. Vähän painoi se perjantain välikohtaus aamulla mieltä, mutta tänään se oppilas oli iloinen kuin peipponen. Kysyi, saisiko siltikin pitää puheen ja iski pirteästi silmää kuin salaliittolainen. Kaikki on siis selvitetty taas. Huokasin tyytyväisyydestä tunnin jälkeen.

Makasin eilen torpalla pyyhkeen päällä aurinkoa ottamassa ja poltin niskani. Uskomatonta, miten lämmintä toukokuun alussa voikaan olla. Oli myös jännä katsoa, kuinka viikonlopun aikana lehdet purskahtivat puihin ja ruoho maahan.

Työtäkin tehtiin; Pupun kanssa laudoitettiin hirsien nurkkasalvoksia piiloon. Jumalaton homma, täytyy myöntää. Kun talo on vanha eikä mikään sivu suora, täytyy kaikki vuolla oikeaan mittaansa. Hermot kiristyivät molemmilla!

Aika raskas päivä tänään. Näin pari päivää sitten matkalla töihin erään ysiluokan oppilaan kahvilla kaupungilla. Samana päivänä olisi ollut oppitunti, mutta siellä tyttö ei ollutkaan. Kun tänään kyselin poissaolon syytä, hän ilmoitti tulleensa sairaaksi kesken päivän. Mikäpä siinä. Mutta kun näitä sairastumisia tulee aina ja jatkuvasti. Äiti allekirjoittaa jokaisen poissaolon. Kumma vain, että kovan kuumeen tai flunssan päivänä lapsi löytyy monesti Hansa-korttelista.

Sanoin tytölle, ettei koulu ole paikka, jossa käydään koska tahdotaan, vaan tämä on jokaisen lapsen työpaikka, missä ollaan aina, vaikka ei joka sekunti kivaa olisikaan. Tyttö hermostui kovin, kinasi vastaan, mökötti tunnin, kieltäytyi pitämästä esitelmäänsä ja jäi vielä tunnin päätteeksi inttämään. Sanoin, että jos olen pahoittanut mielen, pyydän sitä anteeksi, mutta muuten pysyn kannassani. Lapsi alkoi itkeä ja haukkua, kunnes komensin pois. Sanoin, ettei kaikkea minunkaan tarvitse kuunnella, mutten rankaisekaan, kun toinen on selvästikin hysteerisessä tilassa.

Ei sen kummempaa. Sattui vain kovin lapsen moite ja huuto, vaikka luokkatoverit totesivatkin, että joskus totuus tekee kipeää… Yritän aina olla oikeudenmukainen ja reilu, mutta eri ihmisten totuudet ovat usein erilaisia.

Onneksi viikonloppu on edessä. Arvannette, minne suuntaamme pupun kanssa heti kolmen jälkeen. Tänä viikonloppuna pupu päätti istuttaa kasvimaan ja -huoneen täyteen vihanneksia, minä uhkasin taas maata riippumatossa ja lukea Canthin novelleja. Eiköhän siinä harmituskin katoa mielestä.

Koulun pihassa koivuun oli ilmaantuneet lehdet kuin varkain. Koska se ehti tapahtua? Tunsin oloni iloiseksi ja pirteäksi.

Jostakin syystä tänään ajatukseni ovat palanneet tammikuussa kuolleeseen isoäitiini aina ja aina uudelleen. En tiedä, kulkiko hän vierelläni juuri tämän päivän, mutta jostakin syystä mieleeni palasi aina oppituntien välillä lämpimiä muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kaipaan isoäitiäni paljon, enkä oikein vieläkään ymmärrä hänen ihan oikeasti kuolleen. Ei siksi, etteikö hänen aikansa olisi jo ollut; hän ehti täyttää 90 vuotta, josta ainoastaan pari viimeistä kuukautta hänen piti olla sairaalassa.

Ensimmäisenä ajatuksena mummaa kuvaillessa tulee mieleen tyytyväisyys. Se ihminen tiesi, kuinka olla onnellinen elämän pienistä asioista. Kaikesta löytyi kauneutta ja ilon aihetta; saunavastasta, kesän esimmisestä orvokista, siitä, että vieraita kävi, siitä että ruoka maistui ja lautanen tyhjentyi. Jopa viimeisenä vuonna kuullessaan syöpädiagnoosinsa hän sanoi: -Kyllähän vanhalla ihmisellä jonkinlaanen tauti pitääki olla.

Muistan lapsena kysyneeni varovasti äidiltä, uskovatko isänäiti ja äidinäiti samaan jumalaan vai onko kyseessä eri samanniminen korkeampi voima. Toinen kun uskoi kyttäävään ja kostavaan lestadiolaisjumalaan, josta ei todellakaan sanaa Isä' voinut käyttää. Sitä jumalaa piti lepytellä ja sille piti jatkuvasti osoittaa oma kykenevyytensä. Mumman jumala oli taas evankelinen iloinen 'taivhaan isä', jolle jokainen oli tärkeä, ja jolle voi aina lähettää pienen kiitoksen.

Kun erosin kirkosta, minun tuli ikävä mummani jumalaa, vaikka tiedän, että erosin vain kirkosta, en muusta. Isänäitini jumalaa en ole kaivannut koskaan.

Haluaisin oppia mummani tyytyväisyyden. Monesti tulee kitistyä olemattomistakin asioista ja oltua Maailman Väärinymmärretyin ja Huono-osaisin Ihminen. Tänään palauttaessani korjattua veroehdotusta mietin onnellisuuteni lähteitä. Tässä muutama. Järjestys vapaa.
-Pakkoliikkeet. Kun koiru nukahtaa ja selvästikin juoksee unissaan pelosta kirkuvien maamyyrien perässä.
-Onnellinen lapsuus. Ei ole minulta mitään puuttunut psyykkisessä mielessä. Lapsuus peilautuu tässä päivässä esimerkiksi siinä, että olen mielelläni yhteydessä sekä vanhempiini että sisaruksiini.
-Työ. Kaikista puberteetti-ilkiöistä huolimatta viihdyn työssäni.
-Kevät. Hiirenkorvat ja leskenlehdet kertovat, että talvesta selvittiin tänäkin vuonna.
-Purojen tekeminen kumppareiden kantapäällä. Regressio päivässä pitää psykoosin loitolla.
-Loma. Se hetki kun lomalla tai viikonloppuna herää hetkeksi kello 6.30 ihan vain siksi että niin ei tarvitse tehdä.
-Torppa. Rakastan sekä hiljaisuutta että luonnon ääniä. Pidän siitä, että tehdessä oppii ja että yhdessä jaksaa.
-Nalle Puh, jota äiti luki kun oltiin pieniä. Tärkeiden Asioiden ja Isojen Alkukirjainten luvattu kirja.
-Ötökkä. Joka ei tiedä olevansa koira.
-Pupu. Tärkein. Monta ihmistä on maailman varrella tavannut, mutta tärkein jäi vierelle. Tämä tuli tavattua sattumalta juuri silloin kun ei olisi ketään kaivannut. Mutta siinä se on. Sietää minun ajoittaisia loukattu leskikeisarinna -päiviäni, on ajoittain hiton rasittava ja siksi niin aito ihminen. Ihanaa, kuinka minun lisäkseni myös perhe tykkää.
-Ystävät. Ne, jotka kuuntelee ja sanoo 'Onko tuossa nyt mitään järkeä' silloin kun se on tarpeellista. Jotka soittavat, kun heillä on paha mieli ja jolla saa sanoa että kaikki korjaantuu kyllä.
-Terveys. Ei sitä aina muista olevansa terve. Pitäisi oppia ymmärtämään se.
-Entiset suhteet. Osa jäi ystäviksi ja jokaisesta kusipäästäkin on jotain oppinut. Nyt osaa itse parisuhteen aakkoset pupun kanssa eläessään.
-Orava, joka yritti varastaa karjalanpiirakan kymmenen vuotta sitten. Vieläkin hauska.

Eikö ole ihan syytä olla onnellinen?

Siellä vielä syvemmällä tuntuu olevan jotakin Todella Kiinnostavaa!

Kevät on tullut ja koiralla on kova homma kartoittaa kaikki myyränkolot ja tuoksut. Ei ihme, että eläin on aivan uupunut illan tullen. Harvoin näkee koiraa, joka on nukahtamaisillaan seisaalleen.

Ihanan pitkä viikonloppu! Koko vapunajan olimme torpalla ja teimme ei-mitään. Ihan yksin ei tarvinnut olla; sunnuntaina kylässä kävi minun siskoni perheineen ja maanantaina taas pupun sisko poikansa ja pojan kihlatun kanssa.

Vaikka mitään Suurta ei tehty - ei ulkolaudoitettu, ei maalattu, ei vaihdettu hirsiä - tehtiin monta pientä juttua. Kerättiin edellisen omistajan jättämää muoviromua maastosta, haravoitiin sahanpurua nurmikolta, siivottiin vanhaa navettaa ja istutettiin kasveja. Niin, ja rakennettiin väliaikainen kasvihuone. Katsotaan, kuinka varhan saadaan uusiaperunoita!

Myös vohvelirautaa tuli käytettyä, nyt ensi kertaa puuliedellä. Aluksi monta kappaletta meni hukkaan, kunnes tajusin, kuinka homma toimii. Viimeisistä tulikin hienoja.

Tänäkin viikonloppuna käytiin katsomassa puroa. Solina on metsän sinfoniaa.