• Kauneuspilkku

uhreista tappajiksi

On asioita, joita länsimaissa ei saa kritisoida. yksi on Israelin valtio. Yhä vieläkin holokausti lyö leimansa sihen miten Israelin valtioon suhtaudutaan. Se miten Israelissa kohdellaan palestiinalaisia on täysin verrattavissa siihen miten eri vähemmistöjä kohdellaan maissa, joihin USA ja Nato tekee sotilaallisia interventioitaan. Mutta koska Israelin valtio on syntynyt nk. länsimaiden huonon omantunnon ilmauksena, eivät ne puutu myöskään Israelin toimiin. Se, että Israelia kritisoi Iranin presidentti ei todellakaan helpota palestiinalaisten asemaa länsimaiden silmissä. Sen sijana yhdenkään eu-maan päämies ei kritisoi israelilaisten toimia. Ei vaikka Israelissa itsessäänkin on syntynyt kansanliike palestiinalaisten paremman kohtelun puolesta.
Se, mitä tapahtui Hitlerin Saksassa on jotain mitä ei voi mikään korjata, nyt pitäisi kuitenkin osata välttää ne virheet ja puuttua aktiivisemmin tilanteeseen. Hitlerin Saksakin sai syntyä pitkälti länsimaiden tuntiessa syyllisyyttä I. maailmansodan jälkeisestä rauhasta ja sen seurauksesta Saksalle. Niinpä uhreista tuli tappajia, tämä kehitys pitäisi pystyä estämään nyt.

2 kommenttia

Aboa

24.4.2009 15:44

Loistava teksti. Allekirjoitan joka teesisi.

Kauneuspilkku

24.4.2009 21:40

Kiitos, tämä on yksi niistä monista asioista, jotka maailmanpolitiikassa on pitkään hämmentäneet minua. Ja kun sanotaan, että historiasta ei voi oppia mitään, niin minusta tässä tapauksessa, niin surullista kuin se onkin, ratkaisun avaimet on siellä mistä koko juttu tavallaan juontaa juurensa. Tukee mieleen Bob Dylan ja when will they ever learn...