Kauneuspilkku

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2014.

in the wee small hours...

Kun yöllä herää syvästä unesta yhtäkkiä ja tuntee miten uni, äsken vielä niin syvä ja täynnä tapahtumia, on kadonnut ja tuntuu siltä, ettei mikään tuo sitä takaisin. Silti sitä toivoo ja yrittää, ehkä jos viilennän vähän, riisun peiton tai avaan ikkunan. Kun mikään ei auta ja vieressä unennäkijä tuhisee syvää ja rauhallista unta alkaa kaikenlaiset ajatukset hiipiä mieleen. Tai eivät ne hiivi, ne tulevat varoittamatta, yllättäen ja pyytämättä eikä niitä mitenkään saa karkotettua mielestä. Mieli käy läpi tekemiään valintoja; oli sitten kysymys koulu- tai opiskeluajoista tai työpaikoista. Miksi en lähtenyt vaihto-oppilaaksi tai opiskelijaksi, miksi irtisanouduin vakituisesta työpaikasta? Välillä koettaa tukahduttaa nämä ajatukset vaikkapa miettimällä uuden neuleen kaavaa ja väritystä, mutta eihän siitä mitään tule, mieli punoo kaikki hartaudella valitsemani langat uudestaan samojen aiheiden ympärille ja keksii vielä uusiakin, entistä nolompia muistikuvia. Vaikka koettaa karkottaa näitä ajatuksia ja muistikuvia lukemalla romaania, sarjakuvia tai tutkimuskirjallisuutta, mikään ei auta. Samat ajatukset kiertävät kehää aina yhä kiihtyvämmällä syklillä sylkien muisti- ja mielikuvia, joita ei välittäisi aamuyöstä katsella. Kun lopulta kaiken tämän kyllästämänä vaipuu horrokseen, ei se ole virkistävää unta, vaan jonkinlaista oman mielikuvituksen aiheuttamaa uupumusta.