Kauneuspilkku

Näytetään bloggaukset huhtikuulta 2007.

Elämän rajat

Aboan blogi sai miettimään kuinka henkilökohtaisista asioista tänne uskaltaa lopulta kirjoitta. Siis uskaltaa siinä mielessä, että esim. valmiiksi ahdistuneena, pelokkaana joutuukin kohtamaan empatian sijasta jotain ihan muuta. Yksikin väärä kommentti voi olla kova paikka. Aboa kirjoitti hyvin omassa kommentissaan, että me olemme oikeita ihmisiä, joilla on oikeat tunteet – ja kyllä me vuodamme verta, nauramme ja itkemme Shakespearea lainatakseni, mutta toivottavasti emme kosta.

Olen huomannut, että tietoisesti tai alitajuisesti en ole kertonut omista asioistani kovin henkilökohtaisesti täällä. Ja tiedostan nyt, että tämä taustalla on ollut halu suojata itseäni ja tietysti läheisiänikin, jos mahdollisesti outtaan itseni täällä.
Jokaisen elämässä tulee hetkiä, jolloin on aika itkeä ja on aika olla surullinen. Reagoimme kaikki suruun ja ahdistukseen omalla tavallamme, osa avoimesti osa ei itsekseen miettimällä. Se, että joku kertoo avoimesti ongelmistaan, ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat keksittyjä tai hän kerjäisi sääliä tai toisaalta kestäisi ottaa vastaan mitä vaan.

Osa meistä pelkää niin paljon näyttää tunteitaan, että reagoi ikäviin asioihinkin kuin ne olisivat vitsi. Se on sääli, silloin ei ehkä koskaan todella käsittele asioita vaan kuittaa ne epämääräisellä mustalla huumorilla. Ja kyllä itselleen voi nauraa ja usein oman elämän ongelmista löytyy myös se huvittava puoli, mutta toisen elämän vääntämien vitsiksi on vaan jotain säälittävää.

Luulen, että useimmilla kuitenkin on empatiakykyä ja monet sitä onneksi myös näyttävät. Näin virtuaalisesti se tuntuu jopa helpommalta; sanat löytyvät helpommin kun ei ole kasvokkain. Hiljattain omalla isälläni todettiin eturauhassyöpä, ja vaikka tiesinkin valmiiksi, että kyseessä ei todennäköisesti ole mikään kuolemantuomio – tuli elämä yhtäkkiä kovin rajalliseksi. Nyt kun diagnoosista alkaa ollut muutama kuukausi, asiat ovat ikään kuin asettuneet uomiinsa eikä asia ole koko ajan mielessä.
Elämä jatkuu, kevät on taas tullut - tulevaisuus on kuitenkin aina tuntematon. Tänään on hyvä päivä. Hauskaa viikonloppua kaikille.


Euroviisujen yhteydessä järjestetään 350 oheistapahtumaa Helsingissä. Kiirettä pitää, vaikka tapahtumat olisi jaksotettu parille viikolle, on niitä silti 25 päivässä!
Ohjelmalehtinen ilmestyy vasta ensi viikolla, mutta hieman mietityttää mikä on "tapahtuman" määritelmä. Mutta nyt luulisi jokaiselle todella olevan jotakin. Tietysti on paljon ihmisiä, joita euroviisut ei hetkauta mitenkään.

Mökkirintamalla alkoi taas kirkastua. Tai siis ilmeisesti voimme ainakin ryhtyä tekemään suunnitelmia, eri asia sitten on, saako luvan sellaiselle tönölle ja siihen paikkaan kun haluaa. Saaristossa ollaan nykyään aika tarkkoja siitä, vaikka rakennusoikeutta olisikin myönnetty. Tosin siellä meillä päin vahinko on jo tapahtunut eli me emme pystyisi enää maisemaa pilaamaan sen enempää..

Suurimman väännön tulen luultavasti käymään arkkitehti-isäni kanssa siitä mikä on järkevää, mahdollista eli hänen mielipiteensä ja sen välillä mitä olemme suunnitelleet. Ainakin toistaiseksi puhelimessa ideani ovat saaneet lähinnä hiljaisuutta ja kommentteja "katsotaan sitä paikkaa ensin…"
varmaan ihan järkevää katsoa sitä ammattimiehen silmin, kun me ollaan mittailtu ihan vaan keskenämme.


Sverige 12 p

Sverige tolv poäng, luulen, että Ruotsi pärjää vaikka tämä onkinn tietyllä tavalla Waterloo uudestaan melkeinpä auja myöten, mutta kuitenkin piristävä ja vähän "erilainen".

Viisuhuuma nousee, liput on sekä semin että finaaliin kenraaleihin. Itse skabat on kuitenkin kivointa kattoa kotona, perinteiden vuoksi : )


Lopultakin

Päätin lopultakin sitoutua vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen.

Tuntuu, että olen pyörinyt tämän asian kanssa ympyrää niin kauan, että päätös oli tosiaankin jo aika tehdä.

Onneksi Nassu sanoi taikasanat.

Rakennamme mökin.

Tämä blogi saattaa muuttua nikkarin nurkaksi tai tee-se –itse parodiakomediaksi, aika näyttää.

Oma nikkarinpeukalo on kyllä aika keskellä kämmentä, mutta onneksi ympärillä on taitavampia ihmisiä.

Ensin pitää kuitenkin hankkia lupa.


Helppoa kiirastorstaita

Tänään, kiirastorstaina, oli taas kaunis aamu pyöräillä töihin. Jotenkin pyöräily tuntuu helpottavan arkea. On helppoa piipahtaa kaveria katsomassa ja sen jälkeen kirjastossa ja vielä poiketa nopeasti kaupassa hakemassa unohtunut margariinipaketti.
Kaikki käy samalla matkalla, vaivattomasti ja helposti

Tämä on minulle jokakeväinen havainto – olen aina yhtä tyytyväinen, kun olen taas alkanut pyöräillä.
Tänä vuonna talvi oli ennätyksellisen lyhyt ja itse asiassa täällä olisi voinut hyvin liukkaita pelkääväkin pyöräillä tammikuussa.Meiltä pääse toki bussillakin ihan hyvin, mutta juuri tuollainen poukkoilu paikasta toiseen jää julkisilla helposti tekemättä.

Varmasti autolla on yhtä helppoa tehdä samoja asioita kuin pyörällä, vielä helpompaakin, ainakin kuljettaa tavaraa. Toisaalta pyörällä voi välttää ruuhkia ja ainakin parkkiongelmat.

Meillä seisoo pihalla vanha auto, joka oikeastaan on veljeni, jonka nimiin se siirtyi vanhemmiltani. Koska se on niin vanha, että siitä ei saa rahaa edes vaihdossa, päättivät kaikki yhdessä, että sen voi ajaa "loppuun". Me olimme sitten täydellinen kohde tälle autolle, koska olimme autottomia ja saatamme sitä välillä tarvita.

Jotenkin en osaa vaan ajatella lähteväni autolla töihin. Se ei käynyt mielessä edes pahimpina pakkaspäivinä. Tuskin se olisi myöskään edes käynnistynyt ilman, että olisi ollut kytkettynä lämpötolppaan.

Tämä on muuten juuri niitä autoja, joille kaavaillaan sitä lisämaksua. olen miettinyt samoin kuin moni muukin, että mihin käyttöön se maksu perustuu? Eikö todella olisi parempi käyttää vanhat autot ns. loppuun kuin valmistaa koko ajan uusia ja viedä vanhat toimivat autot romutettavaksi?
Se, että ajaa muutaman tuhat kilometriä vanhalla autolla vuodessa tuskin saastuttaa sen enempää kuin että ajaa uudella autolla kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Jotenkin tuntuu, että halutaan myös ohjata ihmisiä kuluttamaan koko ajan enemmän. Talouskasvu on tärkeää ja sitä syntyy, kun ihmiset ostavat elämää helpottavia koneita. Mutta niitä pitää ostaa koko ajan enemmän, uusia ja parempia, jota kasvukäyrät jatkaisivat nousuaan. Ja kyllähän se elämä helpottuu sitten siinä sivussa.
Helppoa elämäähän me kaikki haluamme, haluamme elämyksiä ja päästä ikävistä asioista kuten rutiineista mahdollisimman vähällä. Myös näin piinaviikolla.

Selvitin itselleni vasta tänään mistä kiirastorstain nimi tulee. Tai jos se on minulle aiemmin kerrottu, olen sen unohtanut.
Nimi tulee Kiirasta, joka oli jonkinlainen paha henkiolento. Ja juuri kiirastorstaina pyrittiin karkottamaan Kiira. (tiesiköhän sen luistelijan vanhemmat tän?)
Kaiken tällaisen selvittäminen on muuten nykyään niin helppoa, sen kuin vaan menee nettiin.
Jännittävää myös, että siinä nimessä ei ole mitään kristillistä. Ruotsiksi tämä on skärtorsdag. Ja se skärä viittaa siihen, että Jeesus pesi opetuslasten jalat ennen ehtoollista.
Aiemmin tämä päivä oli Suomessakin pyhäpäivä ehtoollisen asettamisen kunniaksi.


tyypit

Aboa tyypitteli blogissaan nuoret baarihomot. Tuntuu, että erilaisten tyypittelyjen ja listausten tarve on meillä loputon. NYT liite on hyvä esimerkki mediasta, joka tuottaa säännöllisesti erilaisia listauksia ja muka-hauskoja tyypittelyitä. Alan suomalaisia klassikoita oli ennen city –lehti.

Vaikka useimmiten nämä on tehty kieli poskessa, niin jotain tarvettahan ne palvelevat. Onko meillä sisäsyntyinen tarve lokeroida ihmiset, asiat ja ilmiöt, jotta voimme käsitellä tai hallita niitä? Horoskoopithan on klassisia ihmisten tyypittelyitä, ja niihinkin moni uskoo.
Useinhan sitä lokeroi uuden ihmisen jo alitajuisesti tietyillä kriteereillä. Hänen puhetapansa on samanlainen kuin sen ja sen. Hänen hiuksensa ja äänensä muistuttavat sitä ja sitä. Ja hän toimii juuri niin kuin se entinen työkaveri.

Muistan kun ystäväni oli järjestämässä isoja bileitä. Hän kirjoitti kaikkien kutsumiensa ihmisten nimen perään hetero, homo, lesbo, bi. Kun ihmettelin tätä, hän vaan sanoi, että lista oli paljon selkeämpi niin.

Samaisen ystäväni kanssa panimme juristit, lääkärit, opettajat ja mut hullut aikoinaan mustalle listalle. Tämä lista perustui subjektiiviseen otantaan ja empiiriseen kokemukseen. Otannan ja havaintojen perusteella päättelimme, että niiden koulutusohjelmien hyväksyttävä suorittaminen teki ihmisistä ei-toivottua seuraa. Myöhemmin listalle päätyi kyllä muillakin perusteilla.

Kun erittelemme esim. baarihomotyyppejä, jäsennämme samalla omia ennakonluulojamme ja tulemme pohtineeksi, sitä millaisista ihmisistä pidämme tai emme pidä. Netissä on joskus törmännyt ihmisiin, joilla on seuranhakuun niin tarkat kriteerit, että pakostakin ihmettelee, että noinkohan he haluavat seuraa ollenkaan, siis livenä.

Kun ajattelee omia kavereita, niin kovin vähän heille on alunperin kriteerejä asettanut; yhteinen nimittäjä on voinut olla osakunta (kotipaikka), koulu tai myöhemmin yliopisto, työpaikka. Harrastus ja yhteiset ystävät onkin sitten jo selvästi valikoituneempi kriteeri.

Itse olen nykyään toivottaman laiska tutustumaan uusiin ihmisiin – tuntuu, että en näe koskaan niitä vanhojakaan tuttuja. Yksi työkaveri sanoi tässä taannoin, että olisi aikanaan halunnut olla enemmän kaveri, mutta sinua ei selvästikään kiinnostanut. Mitäpä siihen sanoa, kun että ei niin…

Aboan tyypittelystä puuttui kaksi alalajia: happamat ja evil bitchit. Jälkimmäiset tekevät mitä tahansa saadakseen huomiota ja esim. toisen miehen. Edelliset sitten voivat paheksua näitä.


testosteroni

Tänään lehdessä oli yleisöosastolla kirjoitus homoseksuaalisuuden synnystä. Kyse olisi sikiöaikaisesta testosteronin määrästä. Ne, joilla testosteronin määrä on vähäisempi, kehittyisivät homoiksi, ja jotenkin ymmärsin, että kyse olisi jostain geenistä, joka tätä hormonituotantoa säätelee. Tämä nyt oli raju yksinkertaistus jo valmiiksi yksinkertaistetusta kirjoituksesta. Tieteellinen selitys löytynee kokonaisuudessaan verkostakin.

Tieto ei mitenkään mullistanut maailmaani ehkäpä se on ollut saatavilla jo kauan sitten jos kerran se esiintyy yleisönosastolla. Tajusinpa vaan, että en kyllä ole koskaan oikein pohtinut miten tai miksi minusta tuli homo.

Nuorena pohti lähinnä sitä uskallanko avoimesti olla oma itseni ja kenen seurassa ja miten? Voinko ikinä tavata ketään toista homoa, voinko ikinä kertoa kenellekään, että olen homo? Jossain vaiheessa ajattelin jopa, että voin hyvin elää koko elämän yksinkin ilman, että koskaan kerron kenellekään mitään.

Ja aika kauan ne kaapin ovet pysyivät kiinni jopa kavereilta ja siskolta. Kukaan ei koskaan ole kutienkaan kysynyt miten minusta tuli homo. Kaikki alkoi siis jo ennen syntymääni.

En koskaan ole osannut kyseenalaistaa seksuaalisuuttani, en ole osannut ajatella, että asia olisi jotenkin muutettavissa. Vaikka toisaalta tiedostankin, että seksuaalisuus ei ole mikään muuttumaton ominaisuus. Mutta en ole ajatellut, että voisin itse määrätä tai päättää paikkani seksuaalisuuden janalla. Voin tietysti kontrolloida seksuaalisuuttani, mutta se on eri asia.

Silti , onhan se mielenkiintoista tietää, miten homoseksuaalisuus kehittyy. Mutta tarkoittako tämän nyt sitten sitä, että sikiöt voidaan pumpata täyteen testosteronia, "just to be on the safe side"?


Nostalgiaa

Joskus, ihan ohimenevän hetken tunnen kaipausta Helsingin keskustaan. Siis asumiseen siellä. Haluaisin kuulla heräävän kaupungin, tuntea sen monet eri tuoksut, kävellä vielä tyhjiä katuja, joissa oman kengän kiireinen kopina kaikuu vanhojen talojen seinistä korkeuksiin.
Noina hetkinä melkein haistan meren, pakokaasun, kahvipaahtimon ja monen muun tuoksun sekoituksen ja kuulen lokkien kirkunan.
Kaipaanko keskustaan, en oikeasti. Kaipaanko nuoruuteen, ehkä vähän, ihan pikkasen. siis joskus.

Mutta mihin nuoruuteeni hetkeen kaipaan? Siihen kun kävelin ylpeänä fuksina yliopiston päärakennukseen Aleksanterinkatua pitkin? pukeutuneena pikku vanhasti äidin ostama salkku kädessä? Jos tuo hahmo tapaisi minut tänään, hän olisi pettynyt – tuollainenko minusta tulikin?

Tai osakuntajuhliin, jossa frakki päällä tanssitan iltapukuisia opiskelijaneitoja ja samalla toivoisin, että joku toisista frakkipukuisista miehistä teksi minulle seuraa?

Tai muutaman vuoden päähän, jolloin pikkuvanhan opiskelijan tilalle on tullut farkkupoika, joka ujona yrittää kiinnittää kenen tahansa huomion vesibaarissa?

Tai siihen karaokeprinssiin, joka hurmasi vanhemmat sedät ja muutaman muunkin Escalessa?

Nuoruus oli kaikkea tätä, mutta epävarmuutta jopa pelkoa ja loputonta pettymystä sekä epätoivoista parin etsintää. Nyt kun katsoo taaksepäin niin voi vaan ajatella lempeästi, että tie ei ole ollut suora eikä leveä, mutta pahemmilta kolhuilta elämä on kuitenkin säästänyt.

Ja se keskikaupungin aamutunnelma tulee seuraaman niin kauan kuin muistot pysyy mielessä.