• Kauneuspilkku

murinaa, nurinaa ja ihmettelyä

fortumin johtajine palkat ja bonukset on jotain mitä ei tavallinen humanisti ymmärrä, mutta toisaalta en edes halua käyttää energiaani niiden pohtimiseen. Ihmetyttää vaan, että poliitikot antavat ymmärtää, että kaikki on tapahtunut heidän tietämättään. No ei varmasti ole, mutta kuka nyt tuollaisesta haluaisi ottaa vastuuta.

Politiikka tuntuu muutenkin olevan tilassa, jossa tärkeintä on muutos. Valtiolla puhutaan tulosohjelmasta, mutta samaan aikaan kaikki mahdollisesti saatava säästö hukataan järjettömiin alueellistamisprosesseihin. Koska hallitusohjelmassa on linjattu x työpaina siirrosta pois pääkaupungista, näin on myös tapahduttava. Samalla kun ministeriöissä villakoiran innolla etsitään sopivia pieniä - tai vähän isompiakin - virastoja alueellistettavaksi, kuvitellaan ilmeisesti, että nämä pakkosiirrot työttömyysalueille generoisivat talouskasvua. Tai miksi siirtovirastojen työntekijöiltä tiedustellaan perhene yhteenlaskettuja tuloja? Ikään kuin x. määrän potentiaalisen siirtyjien puolisot toisivat omat verorahansa Turkuun, Vaasaan tai Savonlinnaan tai mihin näitä siirtoja nyt kaavaillaankin. Kun totuushan on vallaan muuta. Jos joku ylipäänsä siirtyy viraston perässä, jää perhe usein asumaan kotiinsa. Tällä meiningillä ei saada lisää työpaikkoja "alueille", vaan ainoastaan epämotivoituneita työntekijöitä. Tuhlataan järjetön määrä resursseja ja rahaa pelkkiin selvityksiin ja selvitysten selvityksiin - kaikki pois normaalista työstä. Puhumattakaan siitä kun itse siirto tapahtuu. Mutta hei, kysehän on vain aluepolitiikasta.

En sinänsä vastusta alueellistamista, jos se oikeasti edistäisi jotkain muuta kuin kepun puoleohjelman toteuttamista.

4 kommenttia

Aboa

8.4.2009 09:13

Helsingissäkö kaikki sitten motivoituvat? Jos on opiskellut insinööriksi vaikkapa Oulussa, mutta joutuu muuttamaan työn perässä pääkaupunkiin; eikö tilanne ole silloin ihan sama? Miksi kaikki virastot, työvoima, verotuotot jne pitää olla samassa kaupungissa? Eikö esimerkiksi vaikkapa maaseutuun, kanaviin tai ratoihin liittyvät asiat voisi hoitaa muuallakin. Kummasti kirkon asiat hoituvat, vaikka arkkipiispan istuin on Turussa.

Kauneuspilkku

8.4.2009 12:59

en toki väitä, että kaikki asiat hoituu paremmin Helsingissä. Mutta ihan yksilötasolla voi jurppia jos on hakenut ja saanut työpaikan Helsingistä, hankkinut asunnon, puolison työt on täällä mahd. lasten koulut ja muut, niin yhtäkkiä sitten pitääkin muuttaa jonnekin ihan toisaalle, vain siksi, että on päätetty tehdä näin. Ilman, että ao. toiminta mitenkään paranee millään mittarilla. Ja rakenteellisella tasolla mitä näillä siiroilla saavutetaan: tehostuuko virastojen toiminta jotenkin, paraneeko palvelu ja niiden saavutettavuus? Luoko tällainen siirto kerrannaisvaikutuksia kuten on toivottu, mutta ei juurikaan missään toteutunut.

Minusta esim. ministeriöistä alkaen voitaisiin alueellistaa, mutta pitäisi löytyä joku kunnon syy, miksi joku toiminto sijoitetaan uuteen paikkaan. Minusta hyvä perustelu ei ole vaan se, että esim. Kouvolassa on vähän valtion työpaikkoja. Lisäksi kun mietitään liikkumista vaikkapa valtakunnallisesti, niin pääkaupunkiseudulta on huomattavasti paremmat yhteydet kuin esim. Turusta, joka on syrjässä. Sinänsä esim. Tampereelta olisi vielä paremmat yhteydet kuin täältä ympäri maan, mutta sinnepä ei juuri ole alueellistettu.
Toinen kysymys on tarvitseeko modernissa tietoyhteiskunnassa ylipäänsä olla pääkaupunkia, vaan voisiko valtionhallinto olla oikeasti hajautettuna eri puolille maata. Tämä edellyttäisi mittavia parannuksia esim. liikenneyhteyksiin ja tietoliikenneyhteyksiin myös, mutta ennen kaikkea korvien väliin.
Hoituvatko sinusta muuten kirkon asiat? Minusta ne eivät nimittäin näytä hoituvan kovinkaan hyvin ainakaan jäsenistökadosta päätellen, ehkä Turulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä asian kanssa... mutta kuitenkin.
Itse en vaan ymmärrä tällaista voimakasta pääkaupunki - muu Suomi vastakkainasettelua. Varsinkin siellä Turussa on kovin suuri tarve herätellä sellaista.

arosusi

8.4.2009 17:42

Minä olen alueellistamista vastaan, mutta yritän (ehkä lähinnä tilannetta sietääkseni) nähdä siinä myös hyviä puolia.

Noin yleisesti ottaen olen kyllä sitä mieltä, että idea pääkaupungista ei ole nyt sen huonompi kuin aiemminkaan: kaikki valtion toiminnot on keskitetty yhteen paikkaan, jossa ihmisten on helppoa tavata toisiaan ja tehdä yhteistyötä (jopa yli virastorajojen) ilman lentoja, pitkiä junamatkoja tai tehottomia virtuaalitapaamisia. Ongelmanahan tätä on alettu pitää vasta kaupungistumisen myötä, kun maaseudut ja pikkukaupungit ovat jatkuvasti kärsineet muuttotappiota. Minusta kaupungistuminen on nyky-yhteiskunnalle luonnollinen kehityskulku, ja sitä vastaan taisteleminen on resurssihukkaa. Keskustapuolue taas katsoo toisin ja ajaa tätä hajasijoitusta.

Samaan aikaan kuitenkin yhteiskunnassa näkyy myös vastakkainen trendi: keskittämistä suurempiin yksiköihin ja eri alojen välisen (yliopistomaailmassa poikkitieteellisen) yhteistyön tärkeyden korostuminen.

Ehkä jos kaikki toiminnot siirrettäisiin samaan kaupunkiin (vaikka Kuopioon tai Ouluun), siinä voisi syntyä hyvä vastapaino pääkaupunkiseudulle - vai olisiko parempi sanoa Helsingin seudulle - mutta keskittämisen edut olisivat yhä tallella. Ja yhteydet Helsingistä juuri tähän yhteen kaupunkiin voitaisiin järjestää erityisen toimiviksi. Mutta ei sekään tietysti käy, kun kaikkien pitää saada jotain ja joka paikan pitäisi saada olla yhtä elinvoimainen.

millikan

9.4.2009 17:02

Niin siis järkeväähän voisi olla lähteä ajamaan jonkinlaista ryhmittelyä, että sellaiset virastot joilla on yhteistyotä enemmän laitettaisiin kaikki samalle alueelle jonka ei tarvitsisi olla Helsinki. Nyt se kuitenkin tuntuu menevän enemmän linjalla "valitaan satunnainen virasto, valitaan satunnainen paikka Suomesta, siirretään ensimmäinen jälkimmäiseen" logistiikasta sen kummemmin välittämättä.

Kirkko on alueellistanut toimintansa hyvin tehokkaasti lukuisiksi paikallisyksikoiksi joiden ei tarvitse mitenkään ylettomästi tai jokapäiväisesti tehdä yhteistyotä, niinpä se arkkipiispan istuin voi olla Turussa, Roomassa tai missä vain. Tämä ei kovinkaan monella alalla ole mahdollista...