Kahden herneen kolinaa

En tiedä, onko klo 1.55 paras aika blogaamiselle. Tuskin kukaan tietää.

Onko parempi tietää, kuin olla tietämättä?

Tiedättekö sellaiset tunteet, kuin vilaus mennyttä kulkisi ohitse tai kohtaisi sinut jossain vaiheessa. Sitä on todella vaikea selittää. (Ja jos joku lukee tätä ja arvaa mitä koetan selittää, koeta ymmärtää.)

Eräässä roolipelissä (Mage: the Ascension) puhutaan resonanssista, joka on vaikeasti ymmärrettävä konsepti. Mutta sen tajuaa, kun miettii tätä maailmaa.
Astut huoneeseen, missä on juuri tapeltu. Vaikka et ole kuullut sananvaihtoa, tunnelman aistii välittömästi. Tätä ajan takaa. Meistä jää resonanssi vähäksi aikaa jäljelle.

Ja minua inhottaa lukea resonansseja. Ne ovat kuin aaveet; en halua nähdä niitäkään.

Miksi ihmiset edelleen katsovat minuun, kuin olisin joku High and Mighty ja minun sanani olisi sellainen, joka voi poistaa tapahtuneita ja tehdä maailmasta paremman paikan.
Healer, heal thyself!
Olisikin se niin helppoa.

Goddess, grant me sleep.

Huomenna se alkaa: "nainen hoitotyön asiakkaana". Ja Elämämme miesten korjaus. Pitkä tauko, nyt on aika jatkaa. Jännittää?

Tekeekö se minusta sensaatiohakuisen, kun laitan tänne äänileikkeen eläinlääkärikäynniltä. Vai haluanko vain herättää lukijat ajattelemaan "mille minusta tuntuisi, jos joku läheinen joutuisi sairaalaan ja en voisi olla vieressä silittämässä ja puhumassa rauhoittavia". Olettehan tänään muistaneet kertoa ihmisille, joista välitätte, että välitätte?

Tuskin kesä on vielä ehtinyt edes päättyä, niin sitä jo aletaan haikailla... Lämmintä kesäilmaa, hyttysiä, ampiaisia, hiostavan kuumaa ilmaa...

Ja kännykameran kuvaston siivouksen tällä kerralla päättää omituinen posti. Päätelkää itse...

"Tie vain jatkuu jatkumistaan, ovelta mistä sen alkavan näin. Nyt se on kaukana edessäpäin, jos voin sitä lähden seuraamaan. Jaloin uupunein vaeltaen, kunnes se tien toisen kohtaa, paikassa johon moni polku johtaa. Mihin sitten, tiedä en." :) -J.R.R. Tolkien

En ole koskaan ollut veneilijätyyppiä, mutta aina joskus...
Kuva Orivedeltä. Pitäisi kai isiltä kysyä, onko tämä Pappilanselkää. :)

Juuri tällaisena haluan muistaa kesäevakkopaikan... Siinä paikassa on niin monta hyvää muistoa, niin monta koettua tapahtumaa.
Kuva on otettu aikaisin juhannuspäivän aamuna ja jotenkin vaan kaikki oli niin osuvasti. :)

Syyskuu sitten alkoi ja elokuun viimeisenä päivänä oli hirveä rumba. Kesäevakko päättyi, kuten aiempi blogini varmasti kertoi. ;)

Olin perjantaina aivan varma, että muutama hassu tunti ja pääsen purkamaan laatikoista tavarat hyllyihin ja saan tämän huoneen sieväksi ja siistiksi. Olin väärässä.

Tavarat on edelleen suurimmaksi osaksi laatikoissa ja huoneessani on eteisen väliovi (odottamassa, että lahden eteläpuoliset remonttimiehet saavat haettua vanhan suihkukaapin pois täältä), sekä kenkätelineet, ja siivoamisessa meni luvattoman paljon aikaa.
Ja kun sitten lauantaina sai viimeiset tavarat raahattua tänne, oli sellainen olo, ettei yksinkertaisesti jaksa enää yhtään mitään.

No, eilinen menikin (krapulassa) nukkuessa ja tänään olisi vuorossa erään lentoyhtiön haastattelu. Katsotaan miten se menee. ;) Jos sen jälkeen vaikka saisi itsestään irti sen verran, että surauttaisi ainakin yhden laatikollisen roinaa paikoilleen. :)