Äh, näin painajaista taas vaihteeksi. Lienee hieman työstressiä. Uneksin nimittäin (kyllä, tarkistin jo kännykkäni puhelut), että soittivat töistä ja laittoivat minut päivän viimeiselle lennolle, joka laskeutuu vasta huomenna aamusta. Ja minulla pitäisi olla varmasti kesän ainoa vapaa viikonloppu tiedossa!!!
Inhottavaa :P
Tänään se sitten taas kerran alkaa! :) Helsinki Pride! :D
Tosin tänä vuonna jätän sen melko täydellisesti väliin. En oikein saa irti mitään keskustelutilaisuuksista, kakkukahveista, Yhteys-liikkeen järjestämästä tilaisuudesta ja sateenkaarimessusta. Olisin toivonut jotain ... *kivaa*! Tiedän, että tuo "kivaa" kaipaisi määrittelyä tarkemmin, mutta se on sama kuin seisoisi karkkitiskillä kaupassa ja ei osaa aivan sanoa muuta kuin, ettei halua Fazerin sinistä, eikä Geishaa, mutta jotain.. muuta. :D
Näin voi käydä vaan minulle... :P
Tiistaina olin menossa kavereiden kanssa Korkeasaareen ja oltiin Kauppatorilla ostamassa matkaevääksi kirsikoita samasta kojusta (siellä on halvimmat ja parhaimman makuiset..) kuin edellisenä päivänä. Myyjätyttönen tunnisti meidät ja myi kaverilleni kirsikat. Minä puolestani sain samaan aikaan turkkilaisen miehen kaupustelemaan omani ja jossain vaiheessa tämä toteaa: "Vai olisitko halunnut, että kaunis tyttö myy sinullekin kirsikoita?" Tyttönen, joka on tässä vaiheessa jo palvellut kaveriani, laittaa kätensä miehen olalle ja toteaa iloisesti: "Voi kuule, kyllä hän taitaa haluta, että kaunis poika myy ne kirsikat hänelle."
AM I THAT OBVIOUS?!
Mulla on jo pidempään pyörinyt asia päässä, jota en ole saanut kunnolla puettua sanoiksi. Eräs sukulaiseni, jota en edes pitänyt sillä tavalla läheisenä, meni kuolemaan ja alustavien kuolinsyytutkimusten mukaan ei edes löytynyt mitään konkreettista syytä, miksi näin kävi. Ehkä kyseessä on vain se, mistä Raamatussakin puhutaan ihmisten päivien määrästä ja siitä, että jonain päivänä ne vaan loppuvat. Tiedä tuota, kun kristityksi itseäni en voi kutsua :)
Katsellessani sukulaisiani hautajaisissa tajusin, että kyseinen henkilö on onnistunut elämänsä aikana koskettamaan useita ihmisiä. Sen huomasi esimerkiksi siitä, että melkeinpä kaikkien paikallaolijoiden silmät kostuivat enemmän ja vähemmän. Kuunnellessani kukkatervehdysten viestejä ja papin puhumia sanoja aloin taas kerran ajatella koko tilannetta ja sitä, miksi näin kävi.
Me elämme parhaillaan 2000-lukua, modernia aikakautta, jolloin on muodikasta olla tietokoneguru ja osata pitää yhteyttä ihmisiin pikaviestein ja sähköpostein. Yhä useampi meistä käyttää näitä keinoja puhelimenkin kustannuksella, saati sitten vierailujen kustannuksella. Nykyaika haastaa perinteiset arvot ja ajattelutavat koetukselle. Nykyisin meillä on aina kiire. Myös vapaapäivinä vapaa-aika joutuu koetukselle sanojen "taloudellisuus" "ajanhallinta" "tuloksellisuus" ja kaikkien noiden kavereiden ansiosta. Vai voiko joku myöntää, ettei tuntisi huonoa omaatuntoa vapaapäivän menetyksestä, jos on löhöillyt koko päivän hyvän kirjan parissa rentoutuen sen sijaan, että olisi imuroinut, tiskannut, pessyt pyykit ja käynyt kuntosalilla.
Osittain tällaisen takia meillä ei tunnu liikenevän aikaa perinteisiin asioihin. Sukulaisia nähdään jouluna ja mahdollisesti syntymäpäivisin, ei enää viikoittain. Koska viimeksi sait postikortin? Entä kirjeen? Koska viimeksi soitit isovanhemmillesi vain kysyäksesi mitä heille kuuluu? Entä kävit siellä?
Onko siis ihme, että ihmiset eristäytyvät vaikka maailma pienenee jatkuvasti teknologian ansiosta. Onko ihme, kun kukaan ei ihmettele, jos viikkoon ei kuule jostain ihmisestä mitään.
Istuin siis hautajaisissa miettimässä tuota kaikkea. Ehkä oli osa Jumalan suurta suunnitelmaa näyttää vuorostaan minun suvulleni, että yhteydenpito ja läheisyys on nykyaikanakin tärkeää; sukulaiseni, joka kuoli, sai olla kotonaan kuolleena 9 päivää ennen kuin huolestuttiin siitä, ettei hänestä kuulu mitään. Ja hän oli 44-vuotias.