Kahden herneen kolinaa

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2005.

BAA

Koetan aktiivisesti etsiä itselleni uutta työpaikkaa samalta alalta, jolla nyt olen töissä.
Se on kummallista, kuinka turvattuina me täällä kotoisessa Suomessa elämme, kun vertaa sitä hakuprosessiin, jonka joutuu tekemään Englannin päässä. BAA (paikallinen ilmailulaitos) vaatii, että jokainen, joka hakee työhön lentoyhtiöön pystyy toimittamaan jo hakuvaiheessa listan työnantajista ja koulutuspaikoista, joissa kyseinen hakija on viimeisen viiden vuoden aikana oleillut. Ja jos näiden referenssien väliin jää 14 päivän mittainen jakso, niin siihen on parasta löytää joku taho, joka pystyy todistamaan, ettei tämä henkilö ole ollut tekemässä mitään laitonta sinä aikana.
Ja vaikka minulla jo on kulkulupa yhdelle lentoasemalle, ei se tietenkään riitä, että ne referenssit pyydettäisiin sieltä, vaan joudun toimittamaan aivan uudet referenssit täältä. Ja kun muistan, kuinka vaikeaa niitä oli saada aikaiseksi ensimmäisellä kerralla, niin voin vain kuvitella, miten vaikeaa siitä tulee tällä kerralla - kun en edes asu samassa maassa. Ja vielä kun ottaa huomioon, että ainakin yksi työpaikoistani on mennyt muuttamaan nimensä.
Ai niin, unohdinko mainita, että haen kulkulupaa samalle lentoasemalle, missä nyt olen töissä.

Kaikeksi onnekseni en ole hakemassa tätä lupaa Jenkkeihin: sinne vaaditaan kaikilta 10 vuoden referenssit. Joutuisin hakemaan nämä kaikista mahdollisista kesätyöpaikoista, armeijasta ja luultavasti vielä lukiostanikin alkaen. Jos minussa olisi masokistia edes hieman, hakisin sinne. Nyt minulle riittää vain tämä viiden vuoden riesa.


Ei hyvä, ei näin

Taannoin törmäsin kommenttiin, johon en olisi kuvitellut törmääväni - ja vielä työelämässä.
"Jos me välittäisimme kaikista teistä 1150 työntekijästämme, niin emme olisi johtava tämän alan yhtiö", totesi pomoani suurempi pomo kollegalleni.

Tottahan se työnantajani kanssa on, että meistä ei välitetä. Sen on viimeisen kymmenen kuukauden aikana saanut todeta vaikka minkämoisella tavalla, mutta tähän asti se on ollut ennemminkin hiljaista tajuamista, kuin suoraan naamalle asian heittämistä. Ja se osasi kyllä tuntua pahalta.
Ei siis liene ihme, että lähes päivittäin mietin irtisanoutumista. Mutta sitäkään ei viitsisi tehdä ilman, että on jotain muuta työtä tiedossa. Vai?