Kansainvälinen Triathlonliitto kumosi sateenkaarilippukiellon

  • Uutinen
  • Urheilu
  • Sami Mollgren

Kansainvälinen Triathlonliitto (ITU) on peruuttanut päätöksensä kieltää sateenkaariliput kilpailuissa. 

Asiasta kertoo BBC.

Aiemmin tiedotusvälineissä kerrottiin, että marraskuun 2018 lopussa julkaistuihin järjestön päivitettyihin sääntöihin on propagandan esittämisen kieltoon lisätty poliittisen, uskonnollisen ja rodullisen ohelle myös seksuaalinen suuntautuneisuus. Outsportsin mukaan lisätty viittaus seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuu nimenomaan sateenkaarilippuihin: kilpailija voidaan poistaa kilpailusta ja didskata, mikäli tämä varoituksesta huolimatta ei poista sateenkaarilippua näkyviltä.

Päätös herätti kritiikkiä esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvien urheilijoiden suunnalta.

Nyt ITU kertoo BBC:n mukaan, että kyse oli "väärinymmärryksestä". Sääntö oli tarkoitettu "suojaamaan urheilijoilta mielenilmauksilta". Sääntömuutosta kritisoinut seksuaalivähemmistöön kuuluva triathlonisti Jack Bristow toteaa, että "lipun kieltäminen 'omaksi hyväksemme' ei näytä hyvältä. Tiedämme riskit ja päätöksen pitäisi olla omamme". Hän hämmästelee sitä, että asia tuli nyt ongelma ITU:lle, kun se ei sitä aiemmin ole ollut. Bristow pitää hyvänä, että järjestö huomioi palautteen nopeasti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

ITU on BBC:n mukaan kieltänyt, että sääntömuutoksen taustalla olisi Abu Dhabissa järjestettävä kilpailu. Maassa homoseksuaalisuutta ei katsota hyvällä.

Bristow toteaa ITU:n väärinymmärrtäneen sateenkaarilipun merkityksen tällaisissa yhteyksissä. Hän toteaa sen olevan hlbti-vähemmistöön kuuluvalle urheilijalle keino näkyä ja toimia myönteisenä roolimallina, koska he ovat muuten aliedustettuna ja näkymättömissä. Hän toivoo, että ITU ottaisi roolin yhdenvertaisuuden edistäjänä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!