Sateenkaariperheiden vastaiseen EU-kansalaisaloitteeseen aiotaan kerätä nimiä 3.4. asti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 8
EU-komission verkkosivuilla aloite on merkitty päättyneeksi. Aloiteen nimenkeruusivulla kerrotaan, että allekirjoituksia on runsas 200 000.

Niin sanotun “Äiti, Isä & Lapset” -EU-kansalaisaloitteen kannatusilmoitusten keruuta aiotaan jatkaa 3. huhtikuuta 2017 asti. EU-komission verkkosivuilla kerrotaan tuenilmausten keruun päättyneen 11. joulukuuta 2016, vuosi aloitteen rekisteröinnin jälkeen.

Aloitteen vastuuhenkilöihin kuuluva kansalaistoimikunnan puheenjohtaja Edit Frivaldsky on lähettänyt marraskuun lopussa Euroopan komission edustajalle kampanjan jatkamista koskevan kirjeen. Kirjeessä pyydetään myös poistamaan komission verkkosivuilta “harhaanjohtava” tieto allekirjoitusten keruun päättymisestä. Suomessa kansalaisaloitetta edistävän Aito avioliitto ry:n piiristä kerrotaan, että Frivaldskyn kirjeeseen odotetaan komissiolta vastausta, ja vastauksen jälkeen asiasta tiedotetaan.

Frivaldsky kertoo lehdistötiedotteessa, ettei allekirjoitusten keruuta aloitettu heti kansalaisaloitteen rekisteröinnin jälkeen, vaan vasta 4. huhtikuuta. Syyksi viivästymiselle hän kertoo haasteet asianmukaisen ja hyväksytyn järjestelmän luomisessa verkkoon allekirjoitusten keruuta varten.

Toukokuun 2016 lopulla eduskunnassa järjestetyssä Avioliittolaki ja kansalaisaloitteet -seminaarissa Aito avioliitto ry:n puheenjohtaja Sarah Rizzo vieritti syyn viivästymisestä Euroopan komissiolle:

- Tämä meidän verkkosivusto aukesi teknisten ongelmien vuoksi hyvin myöhään. Me menetettiin siinä tovi aikaa, mikä on harmillista, ja tämä serveri jolle nämä kannatukset rekisteröidään ja tämä sivusto on Euroopan komission ylläpitämä, joten se on niinkuin vähän heidän mokansa. Niin senpä tähden me toivotaan, että kenties saataisiin tuohon aloitteelle lisää aikaa, mutta siitä ei kannata hirveästi kuitenkaan puhua. Sanotaan että vuosi aikaa ja joulukuuhun mennessä, sanoi Rizzo toukokuussa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Verkossa olevan palvelun käyttäminen ei kuitenkaan ole edellytys kannatusilmoitusten keruulle, ja mikäli kannatusilmoitusten sähköistä rekisteröintijärjestelmä hyödynnetään, voi sen luoda ja hyväksyttää ennen aloitteen rekisteröimistä.

Euroopan komissio rekisteröi ns. Mum, Dad & Kids -aloitteen 10. joulukuuta 2015. Rekisteröintipäivän jälkeen kansalaisaloitteen vireillepanijalla on vuosi aikaa kerätä aloitteelle miljoona allekirjoitusta ja saavuttaa vähintään seitsemässä EU-jäsenvaltiossa maakohtainen kannattajamäärä.

Marraskuun lopulla kerrottiin, että vaadituissa vähintään seitsemässä EU-jäsenmaassa on saavutettu maakohtainen minimikannattajamäärä. Minimimäärän ylittäneet maat ovat Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Puola, Romania, Slovakia, Suomi ja Unkari. Aito avioliitto ry kertoi lokakuun puolivälissä, että Suomen osalta tarvittava määrä allekirjoituksia on kerätty. Sen sijaan vaadittu yhteensä miljoonan allekirjoittajan määrä ei tietojen mukaan ole ylittynyt määräaikaan, 11. joulukuuta 2016 mennessä. Verkossa olevan allekirjoitussivun laskurin mukaan allekirjoituksia on hieman yli 200 000. Paperisten kannatusilmoitusten määrää ei ole tiedossa.

Sateenkaariperheet halutaan rajata perhemääritelmän ulkopuolelle

Citizens´ Committee -nimen alla toimiva ryhmittymä haluaa määritellä EU-tasolla avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Samalla vain tällaisen määritelmän mukaisen avioparin tai yksinhuoltajan vanhemmoima perhe tunnustettaisiin EU:n alueella perheeksi. Käytännössä aloitteen määritelmällä rajataan samaa sukupuolta olevien vanhempien perheet perhemääritelmän ulkopuolelle. Aloitteen taustavaikuttajat ovat valtaosaltaan konservatiivisia katolilaisia ja konservatiivisiin kristillisiin yhteisöihin kuuluvia. Tukijoina sillä on jonkin verran muitakin pääasiassa uskonnollis-konservatiivisia tahoja.

Aloitteen suomenkieliseksi nimeksi on annettu Äiti, isä ja lapset – Eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton ja perheen suojelemiseksi, ja aihekuvaukseksi on määritelty “laaja-alaisesti sovellettava säädös, jossa määritellään avioliiton ja perheen merkitys EU:n lainsäädännössä: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja perhe perustuu avioliittoon ja/tai sukulaisuuteen”. Aloitteen päätavoitteeksi kerrotaan se, että “perheen” ja “avioliiton” käsitteelle annetaan EU:n laajuinen määritelmä, joka “on sopusoinnussa kaikkien jäsenvaltioiden lainsäädännön kanssa”. Aloitteen kuvauksen mukaan “perheen” ja “avioliiton” käsitteisiin viitataan EU-lainsäädännössä, vaikka niiden määritelmä ei ole selkeä. Aloitetta edistävien mukaan nykytilanne aiheuttaa "jännitteitä".

Nimenkeruu sateenkaariperheitä vastustavaan EU-kansalaisaloitteeseen alkoi
EU-kansalaisaloitteella halutaan rajata sateenkaariperheet perhemääritelmän ulkopuolelle
Aito avioliitto ry osallistuu sateenkaariperheitä vastustavaan EU -kansalaisaloitteeseen
Eurooppalainen kansalaisaloite: Äiti, isä ja lapset – Eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton ja perheen suojelemiseksi

8 kommenttia

EU:ssa on siis asukkaita yli 510 000 000

ja nuo avioliiton vastaisen kansalaisaloitteen kristinuskovaiset nimikerääjät ovat saaneet aloitteelleen kannatusnimiä hieman yli 200 000 eli 0,04 %:lta.

Eli 99,96 % eurooppalaisista ei ole lähtenyt kannattamaan tuota kristinuskovaisten aloitetta.

Hienoa EU! Sydämelliset onnittelut meille liki kaikille! : )
Ikävä latistaa tunnelmaa, mutta koska perinteinen konservatiivi joka näitä kannattaa käyttää todennäköisesti sitä paperista allekirjoitusta, voi äänien määrä nousta vielä yllättävästi (paperiäänten määrä kun ei vielä ole tiedossa). Toivottavasti ei nyt kuitenkaan vaadittavaa 800 000 allekirjoitusta (mikä näyttää epätodennäköiseltä jo ihan nimien kerääjien venkoilun takia)