Ennen vuotta 2006 pride-kulkueet (aik. vapautuspäivien kulkueet) olivat muutaman sadan rohkean ihmisen letkoja läpi kaupungin keskustan. Liikkeelle lähdettiin mm. Sinebrykoffin puistosta ja Pikkuparlamentin puistikosta. Kulkueet etenivät melkein juoksuvauhtia keskustan katujen läpi. Kohdattiin paljon huuteluja ja pilkkaa. Setan pitkäaikainen puheenjohtaja Jorma Hentilä muistaa, miten 1980-luvun puolivälissä, aidsin aikaan, marssijoita oli alle 100. Sellaisina kulkueita ei kannattanut jatkaa. Oli keksittävä uusia tapoja kiinnittää ihmisten huomio homojen ja lesbojen kokemaan rajuun syrjintään ja halveksintaan.
Kaavamainen kuva havainnollistaa, miten vuonna 2006 tapahtui muutos. Osanottajia oli yhtäkkiä tuhansia.
Jo 1990-luvulla osallistujamäärät alkoivat hiljalleen nousta. Muistikuvia on, että 1994 oli 300 marssijaa ja 1996 noin 500. Oltiin kuitenkin vain sadoissa osanottajissa. Kulkueissa oli ainoastaan "omaa väkeä", ja marssijat huomasivat, että suurin osa "omasta väestä" oli katujen varsilla katsomassa, ei marssimassa. Jokaisesta vapautuspäivien ja priden kulkueesta oli tv-uutisissa lyhyt uutisjuttu, ja useimmat hlbti-ihmiset halusivat pysyä pois tv-kameroiden kuva-alalta.
Helsingissä pridejä järjestettiin vain joka toinen vuosi. Välivuosina se oli maakuntakaupungeissa. Vuonna 2004 oli poikkeuksellisen sateinen pride, ja väkimäärä oli sen takia vähäinen.
Vuonna 2006 kaikki muuttui
Sää oli selkeä ja lämmin. Pridejä oli päätetty pitää Helsingissä joka vuosi. Silminnäkijät muistelevat. Vuoden 2006 kulkuetta odoteltiin Kauppatorilla.
"Sitten se kulkue tuli näkyviin talojen välistä. Olimme odotelleet, että sieltä tulee muutama sata pilleihin puhaltavaa ja iskulauseita huutavaa nuorta, mutta sieltä tulikin valtava ihmismassa, 5-6 ihmistä rinnakkkain jokaisessa ruodussa, kadun täydeltä. Ihmetytti. Mitä on tapahtunut, kun noin suuri joukko on liikkeellä?"
Pari vuotta myöhemmin homomies jää katsomaan kulkuetta rautatieaseman edustalle.
"Sieltä tuli aina vaan lisää ja lisää väkeä. Eikö se ihmisjoukko lopu koskaan?"
Miksi yhtäkkiä pride-kulkueisiin alkoi tulla tuhansittain ihmisiä? Enää ei ollut pelkästään omaa väkeä, vaan myös heteroystäviä, järjestöväkeä ja muutamassa vuodessa myös poliitikkoja ja kirkon väkeä. Tiia Forström (ent. Aarnipuu) oli Setan puheenjohtajana vuoteen 2005. Hän arvioi näin:
"Ensimmäisenä tulee mieleen parisuhdelaki: siihen johtanut työ, johon liittyi myös paljon julkisuuden käyttämistä, ja lain hyväksyminen, joka toi miesparit ja naisparit myönteiseen ja "vaarattomaan" häähumu-uutisointiin ja monien mielestä uudella tavalla hyväksytyiksi. Monet hyvää tarkoittavat heterot myös tajusivat vasta parilain aattona että oho, eihän maailma olekaan vielä valmis. Olivat siis kuvitelleet että tietenkin Suomessa on mahdollista mennä naimisiin kenen kanssa haluaa, sukupuolesta riippumatta."
Kristiina Puukko oli vuonna 2006 Helsinki Priden ensimmäinen tapahtumakoordinaattori. HeSeta oli palkannut hänet ensimmäistä kertaa tuottamaan Helsinki Prideä. Priden teemaksi oli valittu: Helsinki Pride 2006 rohkaisee tulemaan ulos kaapista. Yhdistyksen hallitus ja vapaaehtoiset tekivät valtavasti töitä priden eteen. Ensimmäistä kertaa toimittiin isolla joukolla ja organisoidusti. Kristiina Puukko muistelee:
Itse koin tuolloin tärkeäksi tapahtumasta tiedottamisen myös yhteisön ulkopuolelle, sisällön tuottamisen sekä kaikkien yhteisön eri toimijoiden mukaan saamisen. Haettiin myös rahoitusta, sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. Näin ohjelma monipuolistui ja tapahtuma kasvoi isolla harppauksella. Kävijöitä tapahtumissa koko viikon aikana yhteensä noin 8 000.
Ranneliike.netin päätoimittaja Sami Mollgren kertoo, että ranneliike käynnistyi vuoden 2001 syksyllä. Juuri sitä ennen oli hyväksytty laki rekisteröidystä parisuhteesta. Mediassa hlbti-aiheiden käsittelyn sävy muuttui. Olisiko mahdollista, että kehotuskiellon poistaminenkin olisi vaikuttanut?
"Yhä useampi hlbti-vähemmistöön kuuluva uskalsi lähteä kaapista kadulle omana itsenään ja asenteiden muutoksen myötä muutkin kuin vähemmistöön kuuluvat lähtivät kulkueeseen tukijoiksi. Parisuhdelaki ainakin nosti sateenkaariaihepiirin isosti esiin. Ja Salatut elämät -sarjassa nähtiin Kalle Laitela.
Kansainvälistä homofobian vastaista päivää vietettiin ensimmäisen kerran 2005 ja se pääsi otsikoihin Suomessakin. Seuraavana vuonna järjestettiin Suomessa ensimmäinen asiaan liittyvä tilaisuuskin.
Oletettavasti hlbtiq-aihepiirin kohdalla lampun henki oli noilla nurkilla saatu hinkatuksi esiin. Tai hlbti-vähemmistön yhdenvertaista asemaa vastustavien mielestä tietysti pandoran lipas tullut avatuksi.
Oletan vahvasti, että yhdessä asenteiden muuttumisen kanssa Helsinki Priden muuttuminen jokavuotiseksi lopulta synnytti itseään ruokkivan myönteisen kierteen."
Vielä pari kommenttia. Tutkija Kati Mustola ei pidä kehotuskiellon poistamista merkittävänä, koska kehotuskielto käytännössä oli kuollut lakipykälä. Sen sijaan:
"2006 kamppailtiin hedelmöityshoitolaista. Silloin oli mielenosoituksia ja asiaa pyrittiin kaikin keinoin saamaan julkisuuteen. Se varmaankin herätteli ihmisiä myös pridemarssille, parisuhdelaki ei ollutkaan ratkaissut kaikkia ongelmia.
Kaasuisku (2010, vaikutus seuraavana vuonna) ja lakivaliokunnan tyly päätös prideviikolla 2014 herättelivät heteroita tulemaan mukaan. Tuo 2013- 2014 iso hyppäys johtuu siitä."
Tutkija Tuula Juvonen kirjoitti viime vuonna kirjan "Kaapista kaapin päälle" ja siinä käsitellään tätä aikaa. Juvonen pohdiskeli viime viikolla muutoksen syitä näin:
"Pitäisi ehkä katsoa, millaisia TV-sarjoja tuolloin tuli televisiosta - olisiko siellä ollut jotain, joka olisi kasvattanut itsetuntoa? Olin itse ulkomailla vuonna 2006, joten en osaa omiin muistikuviini vetoamalla saada kiinni muutoksesta. Mutta yksi mahdollinen selitys on sukupolvi. Syrjintäkieltolaki tuli voimaan 1995, joten kymmenen vuotta myöhemmin meillä oli kaduilla sellainen lesbo- ja homosukupolvi, jolle ei koko aikuistuvan elämänsä aikana ollut voinut tulla mieleenkään, että heitä saisi syrjiä. Mutta aivan ilmeisesti tämä(kin) olisi asia, jota pitäisi tutkia!".
