Bruce Springsteen perui konsertin ja liittyi Pohjois-Carolinan hlbti-kielteisiä lakeja protestoiviin

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 4
Bruce Springsteen The River Tour 2016 -kiertueellaan helmikuussa (kuva: Lehtikuva/Owen Sweeney/Invision/AP)

Rock-muusikko Bruce Springsteen perui sunnuntaisen konserttinsa Greensborossa Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa. Lempinimellä "The Boss" tunnettu artisti haluaa teollaan kiinnittää huomion osavaltion uuteen lainsäädäntöön, joka kohtelee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia syrjivästi.

Pohjois-Carolinan vasta voimaantullut laki määrää, että transsukupuolisten ihmisten pitää käyttää sen sukupuolen wc-tiloja, joka heidän syntymätodistukseensa on merkitty. Osavaltion uusien lakien mukaan on myös sallittua uskonnollisin perustein kieltäytyä palvelemasta esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Ei ole myöskään kiellettyä käyttää työntekijän hlbti-vähemmistöön kuulumista irtisanomisen perusteena.

- Jotkut asiat ovat tärkeämpiä kuin rock-show, ja taistelu ennakkoluuloja ja ahdaskatseisuutta vastaan on yksi sellaisista. Tämä on vahvin keino, jonka avulla voin korottaa ääntäni vastustaakseni niitä, jotka työntävät meitä taaksepäin eivätkä eteenpäin, sanoi Springsteen kotisivullaan ja Facebookissa perjantaina julkaistussa kannanotossa.

- Tällainen häpeällinen ja julma lainsäädäntö alkaa levitä osavaltiosta toiseen. Mielestämme on parempi nousta sitä vastaan ajoissa ja yrittää pysäyttää se, tai ainakin näyttää jonkinlaista esimerkkiä muille, Springsteenin E Street Band -yhtyeen kitaristi Steven Van Zandt kommentoi.

Van Zandt pitää valitettavana, että ainoa keino saada ihmiset ymmärtämään moraalisesti oikeanlainen toiminta ja saada nämä toimimaan sen mukaisesti, on aiheuttaa ihmisille taloudellista vahinkoa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Bruce Springsteenin lausunto ( kuvakaappaus: brucespringsteen.net )

Liput peruutetusta sunnuntain 10. huhtikuuta konsertista kerrotaan hyvitettävän ostopaikoissa.

Syrjivät lait aiheuttaneet laajan protestiliikkeen

Pohjois-Carolinan päätös on johtanut useiden suuryritysten ilmoitukseen, etteivät aio tehdä investointeja osavaltiossa. Esimerkiksi verkkomaksamista harjoittava PayPal on ilmoittanut peruuttavansa 3,6 miljoonan dollarin investoinnin Pohjois-Carolinan suurimpaan kaupunkiin Charlotteen. Se olisi tuonut 400 työpaikkaa vuoden 2017 loppuun mennessä. PayPal myös ilmoittaa sitoutuneensa edistämään syrjivän lainsäädännön kumoamista.

Pohjois-Amerikan koripalloliiga NBA puolestaan harkitsee ensi vuoden 2017 All Star -pelin vetämistä pois osavaltiosta.

Erityisesti eteläisissä osavaltioissa arvokonservatiiviset voimat ovat ilmaisseet huolensa “uskonnollisesta vapaudesta” ja ryhtyneet edistämään lainsäädäntöä, jolla uskonnolliset oikeudet nostetaan hlbti-vähemmistöihin kuulumisen edelle.

Myös esimerkiksi Mississippissä on hyväksytty vastaavanlaisia lakeja.

Georgian osavaltion republikaaneja edustava kuvernööri Nathan Deal sen sijaan ilmoitti maaliskuun lopussa käyttävänsä veto-oikeuttaan lakiesitykseen, joka olisi sallinut hlbti-vähemmistöihin kuuluvien syrjinnän uskonnollisiin tai moraalisiin syihin vedoten. Osavaltiota uhattiin laajoilla boikoteilla, mikäli laki olisi tullut voimaan. Näkyvään boikottikampanjaan olivat liittyneet esimerkiksi lukuisat suuryritykset.

USA:n korkeimman oikeuden taannoinen samaa sukupuolta olevien avioliitot kaikkialla liittovaltiossa sallinut ratkaisu on nähty merkittäväksi taustasyyksi hlbti-vähemmistöjä syrjiville lakihankkeille.

Arvioiden mukaan hlbti-vähemmistöjä syrjiviä lakeja punnitaan oikeusistuimissa perustuslakiin nähden, ja niiden kaatumista pidetään todennäköisenä. Lisäksi suurin osa USA:n asukkaista kannattaa mielipidekyselyjen mukaan liittovaltiotasoista syrjintäsuojalainsäädäntöä. Osavaltioista Vermont, Washington ja New York ovat ilmoittaneet, ettei syrjiviä lakeja hyväksyneisiin osavaltioihin tehdä virallisia vierailuja.

brucespringsteen.net
USA: Yli kaksi kolmesta kannattaa hlbti-vähemmistöjä syrjinnältä suojaavaa lainsäädäntöä
USA:n suuryrityksiä tukemassa esitystä syrjintäsuojalaiksi
USA: Georgian kuvernööri torppasi hlbti-vähemmistön syrjinnän sallivan lain boikottiuhan alla

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Minna B
  • 10.4.2016, 21.19
Mahtavaa että pomolta löytyy selkärankaa sanoa EI.
Bryan Adams on ilmoittanut peruvansa torstaisen keikkansa Mississippissä.