Kansanliike tukee ahdistavassa tilanteessa olevia homo- ja lesbonuoria (juttukommentit)

Olipa hieno ja tätä masentavaa iltaa piristävä video siitä huolimatta, että suurin osa homoista tuossa puhui jotain "kuuntelin Madonnaa, joukkuelajit olivat ahdistavia, muut pojat tuntuivat aggressiivisilta ja leikin aina tyttöjen kanssa" -juttuja, jotka kyllä aika pitkälti estivät heihin samaistumisen.

Ei voi kuitenkaan tarpeeksi korostaa sitä, miten tärkeää ja hienoa oli saada tällainen myös Suomeen. Jotain tällaista olen odottanutkin jo hyvän aikaa.

Ei auta muuta kuin toivoa, että tuo lupaus sitten myös pitää paikkansa.
  • 2 / 7
  • lanneliike
  • 5.11.2010 3:12
Hieno juttu että muutkin kuin homojulkkikset sanovat rohkaisevia sanoja nuorille, oikeasti upeaa. Mutta mitä tarkoittaa kansanliike, mitä on odotettavissa jatkossa tämän videon lisäksi? Ketkä ovat organisoineet kampanjan ja mihin voi ottaa yhteyttä vaikkapa talkooavun ja ideoiden tarjoamiseksi? Jos nyt oikein hahmotin niin TEDx tarjosi videon esittämiselle "vain" puitteet ja TEDin tavoitteet ovat aivan toisaalla, vai?
http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2009/07/08/helsinki-saa-tedx-tapahtuman-syksylla/200915919/66

Huisin jännää oli huomata että Setan hallituksen jäsen Leena Hernes kirjoitti Setan sivuilla noin viikkoa aikaisemmin USAlaisesta It Gets Better -projektista ja toivoi samaa kampanjaa myös Suomeen :
http://ranneliike.net/teema/it-gets-better--kampanjaa-tarvitaan-myos-suomessa?srt=2&cid=18&aid=4740

Olisikos Leenalla ollut jo tietoa tästä TEDx:n tapahtumasta? Olisi enemmän kuin kivaa tietää onko Seta mukana tempauksessa, vai oliko tämä vain Setalta mielikuvamarkkinointia ja irtopisteiden keräämistä? Tai sitten Setan porukalla on aivan hirveä draivi päällä - ideasta kampanjan toteutukseen viikossa. Tämäkin on hatun noston paikka!
Kansanliike? Suomessa on perustettu kansanliike. Miten kansanliike perustetaan ja kuka sen on tällä kertaa perustanut?

Tuossa lanneliikkeen mainitsemassa Digitodayn artikkelissa Alex Nieminen luonnehtii suomalaisia konferensseja, että niissä aina "joku myy itseään, tuotteitaan tai yritystään". Nyt pitäisi hahmottaa miten TEDx Helsinki todella eroaa muista suomalaisesta konferenssista. Jos homoilla voi markkinoida drinkeroa niin kyllä homoilla voi myydä Saku Tuomisen ja Alex Niemisen TEDx Helsinkiäkin. Ja TEDx ei siis ole TED.

Dan Savage potkaisi liikkeelle It Gets Better -prjektin vasta muuta viikko sitten. Jos tänä aikana olisi Suomessa syntynyt kansanliike, josta kukaan ei ole aikeisemmin kuullut mitään ja joka vielä pyöräyttää videon, johon on saatu mukaan pari ministeriä ja muutama julkku, sopivasti TEDx Helsinki -tapahtumaan niin kyseessä olisi todellinen ihme.

TV 1 uutisten mukaan ”paikalla oli kuutisen sataa trenditietoista kulttuurivaikuttajaa. Pienten kaupunkien identiteettiongelmista kärsivät tytöt ja pojat eivät saaneet tällä kertaa kutsua.” Että tällänen ruohonjuuritason kansanliike tällä kertaa.
Upsista. Olisi pitänyt lukea uutisesta myös muulata. "Kansanliikkeen" ja videon on meille tällä kertaa tuottanut ajatushautomo Demos Helsinki.
  • 6 / 7
  • lanneliike
  • 6.11.2010 1:37
Huoh! aina vain erikoisemmalta tämä Kansanliike ja Tapahtuma tuntuu kun kaivelee tuottajan taustoja. Onko Demoksella oikeasti puhtaat jauhot pussisa vai onko Kansanliikettä käytetty vain keppihevosena julkisuuden saamiseksi TEDx:lle? Demoksen piiristä löytyy kytköksiä ei niin kovin eettisiin sijoitus-/pääoma-/rahoituspiireihin ja yrityksiin - rohkenen väittää, että TEDx:n / Demos ry:n porukat nauravat homoille vähintään yhtä makeasti kuin Hartwallin omistajat.

PS
http://ranneliike.net/teema/suomalaiset-tv-kanavat-nayttavat-homonuorille-suunnatun-tukivideon?cid=5&aid=4774
"Kansanliikkeen" myötä TEDx:n saamaa julkisuusarvoa ei yksinkertaisesti olisi mahdollista ostaa edes isolla rahalla. Tällaista brandin luomista opettavat yrityskonsultit!

Kommenttia muokattu: 06.11.2010 klo 01:44
Minä olen sitä mieltä, että olennaista on työn tulos. Tässä tapauksessa se on hyvä.

Se, millä motiiveilla työtä tehdään, on aivan kakkosluokan kysymys. Sillä erotuksella, että rikollisia motiiveja en tietenkään hyväksy. Jos joku taho saa hyvästä työstään kaupallista hyötyä, se on sen ansainnut.

Unohdetaan nyt jo vastakkainasettelu asioiden edistämisen ja kaupallisten motiivien välillä. Yhdessä ne voivat olla hyvä pari.