• Aboa

Raskas päivä

Tänään oli tunteja vain kahdeksasta yhteen ja kiirettä oli koko ajan. Ihan normaalin opetuksen ohella hoidin oman työn ohella naapuriluokkaa, kun yksi opettajista oli sairas; keskustelin ja ohjasin hoitoon tyttöä, jota ehkä on hyväksikäytetty; tiedustelin (minun mielestäni aggressiivisen oloiselta) äidiltä, miksi hänen pojallaan on aika usein joku sormista murtunut (lisäksi poika pelkää äitiään yli kaiken) ja sain kuulla, että opetustuntimäärä tippuu jälleen ensi vuonna ja.

Ja ajatelkaa, en ole erityisopettaja, vaan ihan tavallinen aineenopettaja, jonka tehtävänä ei pitäisi olla muuta kuin opettaa omaa rakasta oppiainettaan pienille pallukoille. Ja lisäksi meidän kouluamme pidetään eliittikouluna. Millaisia ja missä mittasuhteissa ovat ongelmat vaikeammissa paikoissa?

Kun tämän yhdistää vielä pieneen palkkaan, alkaa huumori loppua silloin, kun opettajien lomia kadehditaan...

4 kommenttia

Tui

16.2.2006 16:49

Taitaa opetusala olla samanlaista sekatyöläisen hommaa kuin on sossun hommakin. Jokaisessa nurkassa pitäisi käydä häärimässä vaikka ei oikein aika riittäisi eikä välttämättä kuulu edes omaan alaan mutta jotenkin ne kaatuu vaan sitten sossun niskaan ne hommat joita muut ei halua/osaa/viitsi.

Aboa

16.2.2006 17:16

Uskon. Ja arvostusta ei löydy, vaikka kuinka hyvin hommasi hoitaisit.

Myyrä

16.2.2006 19:20

Tolla merkillä mä kyllä opetin koiran esittään kuollutta...=;P

Tui

16.2.2006 20:47

Aivan. Arvostus on miinuksella, teit hommat hyvin tai huonosti. Haukut saat aina. Kiitosta hyvin hyvin harvoin mutta se tosin on opettanut arvostamaan kiitoksia.