• Aboa

Loman alla

Tänä vuonna ei oikein tunnu siltä, että hiihtolomaa tarvitsisikaan. Olen ollut tammi- ja helmikuun niin aktiivinen, ettei väsymään ole kai ehtinyt. Lauantaina lähdemme kuitenkin Koillismaalle, kun junaloput tuli hankittua jo joskus vapun tienoilla. Tällä kertaa menemme VR:n uusilla makuuvaunuilla, joissa kuulemma on omat vessat. Pidän sitä äärimmäisen ihastuttavana uudistuksena, sillä lumisten kuukausien aikana vanhanaikaiset junan vessat ovat ikäviä käyttää pöntöstä tupruavan lumen takia.

Hiihtoloma tai ainakin osa siitä olisi tarkoitus viettää Rukalla laskettelemassa. Viime vuonna päästiin sen urheilumuodon makuun ja nyt on kiva jatkaa taas. Toisaalta; kun tänä vuonna on täällä etelässäkin ollut paljon lunta ja pakkasta, ei nyt tunnukaan niin kivalta ja niin ihanalta lähteä pohjoiseen päin. Mutta vanhempiansa on aina mukava nähdä. Matkalla pysähdytään tervehtimässä pupunkin vanhempia ja jätetään koira samalla hiihtolomaksi sinne mummolaan.

Takaisin päin en autojunapaikkaa varannut. Päätettiin, että ajellaan sieltä hiljaksiin takaisin. Meillä ei ole aavistustakaan, mitä kautta mentäisiin ja missä yövyttäisiin, mutta kai sitä joku sija jostakin majatalosta löytyy. Jos jollekulle tulee mieleen joku hauska ja näkemisen arvoinen paikka Kuusamon ja Turun välillä, otamme mieluusti mainintoja vastaan!