MikaMikaMaa

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2006.
Edellinen

Sanaton

Tililtäni menee joka kuukausi pieni summa Amnestylle.

Nostin sen tänään vähän isommaksi.

Halusin tehdä edes jotain.

Sillä kuolemantuomio on väärin.

Aina.

***

Blogin päivän biisi: Depeche Mode: New Dress


Joulusta juhliin

Apua, apua, apua!!! Rajat ovat tulleet vastaan, saumat eivät enää kestä, nappiakin on jo kertaalleen siirretty.

Tarvitsen uuden puvun!

Saimme kutsun häihin. Ja huhujen mukaan kevään mittaan on tulossa lisääkin häitä. Hyvä, hyvä. Pariutukaa ja täyttäkää maa! Juhlat ovat aina mukavia, erityisesti kun kyseessä ovat poliisi- ja upseerihäät.

Nyt vain tarvitsen sen uuden puvun.

Ja vähän itsehillintää...

***

Blogin päivän viranomaiskappale: The Police: Every Little Thing She Does Is Magic


Päivä illaksi muuttuu

En saanut, mitä toivoin.

Sain paljon enemmän!

Myös noin kolme ylimääräistä kiloa, joiden karistamiseksi olen tehnyt vinon pinon uuden vuoden lupauksia. Alkoholista olen jo kieltäytynyt. Päätin olla jatkossa työpäiviä edeltävät illat ilman viiniä ja päätös on pitänyt.

Otin huomisen vapaaksi ja korkkasin italialaisen.

Juhlistin vapaapäivällä pidentynyttä viikonloppua alennusmyynneissä. Yhtä pikeepaitaa mietin pitkään, mutta lopulta en jaksanut enää vetää vatsaa sisään. Korvaukseksi ostin normaalihintaisen merkkilippiksen, joka sopii loistavasti atleettiselle, lihaksikkaalle, ruskettuneelle miehelle.

Kuten minulle ensi kesänä!

Itsepetoksen keskellä olen joutunut katsomaan totuutta silmiin. Minulla on tylsää. Töissä menee tasaisesti, kotona menee tasaisesti, kavereitten kanssa menee tasaisesti, joulu meni tasaisesti. Koko saakelin syksy on mennyt tasaisesti!

Voiko elämä enää olla tylsempää?

Voi.

Ostin tänään alennusmyynnistä Eppu Normaalin kokoelman.

Ja pidän levystä.

***

Blogin päivän biisi: Eppu Normaali: Näin kulutan aikaa


Viimeinen luukku

Olen aloittanut blogin kirjoittamisen tänään monta, monta kertaa.

Tämä on varmaan yritys numero viisitoista.

Mutta sanoja ei vaan löydy. Tekstiä ei tule. Kellokin on jo yli kaksi.

Äh.

Elämäni on nyt vain niin täydellisen banaalin keskiluokkaista, että joulustamme kertominen imellyttäisi muutakin kuin perunalaatikon.

Parempi hiljentyä, kun aattokin on jo alkanut.

Julistan MikaMikaMaahan joulurauhan ja menen ukkelin viereen nukkumaan.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

***

Blogin virallinen joulukappale: Frankie Goes To Hollywood: The Power Of Love


Saatanan Seta

Kävimme tänään pitkästä aikaa parissa helsinkiläisessä homokapakassa. Kaikkialla oli tyhjää, paitsi Mann´s Streetilla. Siellä meno oli taas niin railakasta, että päätimme lähteä yhden jälkeen kotiin. Siis yhden tuopin, ei kello yhden.

Roomissa sain jonkun kummallisen primitiivireaktion. Katselimme pöydällä ollutta Helsinki Gay Guidea vai mikä lie olikaan. Z-lehden tekemä. Ja silloin sen tajusin.

Z-lehteä ei enää kohta ole.

Meillä on vain hajuton ja mauton "pervokerho", joka voi nyt vieläkin enemmän keskittyä omiin pienryhmiinsä.

Ääliöt.

Setalla ei ole enää minulle mitään tarjottavaa. En ole kiinnostunut sateenkaariperheistä, en adoptiosta, en hedelmöityshoidoista. Ainoa syy, miksi kuulun Setaan on Z-lehti. Senkin uutisista suurimman osan on voinut lukea kansainvälisiltä nettisivuilta, mutta aina on ollut mukava lukea juttuja suomalaisista homoista ja lesboista ja heidän elämästään.

Nyt ainoa paikka, jossa voin tutustu suomalaiseen homoelämään on Ranneliike.net.

Kun Seta tulee menettämään suurimman osan jäsenistöstään Z-lehden myötä, niin nyt jos koskaan olisi Ranneliikkeen aika! Tämän aktiivisen nettiyhteisön rinnalle aikakauslehti ja sen jälkeen neuvottelut Nelosen kanssa tv-ohjelmasta. Lähden milloin tahansa rahoittamaan tätä tonnilla.

Nyt tarvitsen vain tilinumeron.


Sanoista tekoihin

Joko olen ollut todella kiltti tai sitten muut ovat todella ruskeakielisiä.

Rahtasin tänään kotiin kaksi kassillista töihin tulleita joululahjoja. Oli kaulaliinaa, pöytäliinaa, tuikkulyhtyä, suklaarasiaa, punaviiniä. Erityisen vaikutuksen teki pitkä Amnesty-kynttilä. Se lämmitti mieltäni. Hienoa, että yritysmaailmassa uskalletaan tukea muitakin kuin ei-varmasti-ketään-loukkaavia lastensairaaloita ja sotaveteraaneja.

Mieheni oli kade. Ei ollut saanut töihin ainuttakaan lahjaa. Ilmoitin hänelle, että hän on kutsumusammatissa. Ei silloin saada, silloin annetaan.

Kyllä kettuilu on ihanaa – tosin sain heti samalla mitalla takaisin.

Mieheni kommentoi blogiani. On kuulemma ”hyvien aikomusten blogi”. Kun eilen mainostin bloggauksessani alkavani laihduttaa, niin jo tänään olen mussuttanut koko päivän suklaata. Tai kuinka olen päättänyt useassa bloggauksessa vähentäväni alkoholin käyttönä, niin lauantaina ostamamme 24 tölkin keissi on kohta jo tyhjä.

Hyvien aikomusten blogi.

Ehkä nyt ei kannata mainita mitään suunnittelemastani tipattomasta tammikuusta.

Eikä viidestä kadonneesta kilosta ennen kesälomia.

Mutta on yksi asia, jota en jätä hyväksi aikomukseksi.

Koska sitten – itsekkäästi ja Muumipeikkoa vapaasti lainaten – minulla olisi kaikki.

Talvikin.

***

Blogin päivän biisi: George Michael: The First Time Ever I Saw Your Face


Se ei mahdu edes kuvaan.

Mesetettiin äsken kultsin kanssa. Hän Kymenlaaksosta, minä Helsingistä. Pälä pälä, lässyn lässyn, pusi pusi, hali hali.

Minun on pakko alkaa laihduttaa.

Miksi?

Siksi, että näytän tosi lihavalta webcamissa.

***

Blogin päivän toinen biisi: ABBA: Ring, Ring (Bara du slog en signal)


Trendilehdestä luettua

"Olen kova haukkumaan, hihassa on hirveitä letkautuksia, mutta Manu sanoo aina, että mä rakastan sua. Eiks ole ihana?"

Tuo on tänään ilmestyneestä Trendi-lehdestä. Teinilehdille tyypillistä lepertelyä, mutta tällä kertaa kaikki oli toisin. Sanojana ei ollutkaan mikään murkkuikäinen vaan Heljä Nuorttila, 78 vuotta – ja vastarakastunut.

Trendi-lehti yllätti minut täysin haastattelemalla neljää ”kokenutta rouvaa”, keski-ikä 80 vuoden tuolla puolen. Ihan odottamatta, kesken shoppailuvinkkien ja muotijuttujen minua katsoi silmästä silmään 82-vuotias Toto Kaila: ”olen paljon elämäni aikana tehnyt, mutta viisainta oli tehdä seitsemän lasta”. Tai ensiksi mainittu Heljä Nuorttila leskeksi jäätyään: ”Silmälääkärini neuvoi minut psykiatrille, koska hänestä kaksi vuotta oli liian pitkä aika surra. Ei minusta.”

Minustakaan kaksi vuotta ei ole likaa. Vai onko? Kuinka kauan saa surra toista, ennen kuin se luokitellaan sairaudeksi? Pitääkö meillä olla koko ajan ja jatkuvasti vain hauskaa ja tico-ticoa? Ei, etteikö masennusta saisi ja pitäisi parantaa, mutta missä menee raja normaalin ja epänormaalin suruajan välillä.

Kahdessa vuodessa?

En sanoisi sitä sairaudeksi.

Kutsuisin sitä rakkaudeksi.

***

Blogin päivän biisi: George Michael: Older


Se on seonnut

Olen ollut viime aikoina todella kiukkuinen. Osansa ovat saaneet niin työkaverit, ystävät kuin mieskin.

Ensin epäilin pitkäksi venähtäneitä kuukautisia, mutta sitten tajusin totuuden. Olen varmaankin raskaana. Kaikki merkit viittaavat siihen; pyöristynyt vatsa, suurentuneet tissit, oksentelu viimeksi firman pikkujoulujen jälkeen sekä jatkuva ketutus. Pyysin tänään työkavereiltani ymmärrystä, sillä eihän tämä kestä kuin yhdeksän kuukautta.

Paitsi jos saan synnytyksen jälkeisen masennuksen.

Sitten tämä jatkuu vielä monta vuotta.

Viime bloggailujeni genitaalikeskeisyys on muuttunut digitaalikeskeisyydeksi. Perheemme on yhtäkkiä muuttunut tietokonekeskukseksi. Kuin varkain ovat langattomat megabitit, messengerit, youtubet ja webcamit vallanneet kotimme. Mikä onkaan romanttisempi tapa viettää parisuhdeiltaa kuin surffailla netissä ja soittaa välillä toiselle videopuhelu keittiöstä makuuhuoneeseen? Onhan siinä välimatkaa sentään varmaan 10 metriä.

Meistä on tullut nörttejä.

Varsinkin minusta.

Viikonloppunakin valvoin aamuyöhön asti, kun odotin tietoja ja YouTube-videoita ”Englannin Idolsin” X-factorin voittajasta.

Oikeus voitti. Katso vaikka

http://www.youtube.com/watch?v=YP0i1aICxT8

Tuolloin yöllä valvoessani löysin meille vihdoinkin hääkappaleen. Sitten joskus jos kenties mahdollisesti jonakin päivänä ehkä pääsemme niin pitkälle. Oikeastaan kappale ei ole häämarssimme - sillä sen etsiminen on vielä kesken - vaan se, joka alkaa soida heti kun sulhanen saa suudella sulhasta. Olen jo suunnitellut kaiken; peilipallot katossa ja ne paperinpalaset, jotka singotaan ihmisten päälle kappaleen alkaessa soida; ”Finally it has happened to me, right in front of my face, my feelin's can't describe it…”

Ehkä en olekaan nörtti.

Jospa olenkin romantikko?

Vai epätoivoinen?

***

Blogin päivän hääkappale: Ce Ce Peniston: Finally (12" Choice Mix)
Ei näköjään blogia ilman edes yhtä penistä…


Keski-ikäistyvä ei aikuistu

Eilen ideoimani englanninkurssi sai innostuneen vastaanoton.

Tämän täytyy innostaa vieläkin enemmän.

Sillä - usko tai älä - tämä on totta! Löysin tämän Helsingin aikuisopiston kurssiesitteestä.

KÄDEN TAIDOT: Miehille mieliksi. ”(Kurssilla) keskitymme miesten miellyttämiseen. Valmistamme maskuliinisia lahjaesineitä niin omille kuin vieraillekin. Kurssi edellyttää pilkettä silmäkulmaan ja miehekästä mietelausetta…”

Ihanaa, ettei feministinen tasa-arvo ole vielä ehtinyt Helsingin aikuisopistoon! Ihanaa, että on vielä ihmisiä, jotka haluavat oppia miehen miellyttämisen jalon taidon. Voisin kyllä mennä tällaiselle kurssille opettajaksi, sillä minulla on asiasta kaikki tarvittava tieto, taito ja kokemus. Minulta löytyy jopa se kurssin edellyttämä miehekäs mietelause.

”Hieno mies ei muna suussa puhu”.

Onneksi kirjoittamista ei ole kielletty.

Kohta mut sensuroidaan ulos täältä.

Anteeksi.

Taas.

***

Blogin päivän miehekäs biisi: AC/DC: Highway To Hell (tänään kuopatun Radio Cityn viimeinen kappale)

Edellinen