Jostain syystä tämä on tänään pyörinyt päässäni. Onneksi löysin sen koulukansioideni syöveristä yhdestä vanhasta ryhmätyöstä, jonka olen tehnyt aloittaessani silloisessa Helsingin sairaanhoito-opistossa koulutustani. ;) (wish I was young still)
---
Ja eräänä päivänä me koukistumme toistemme ympärille
ja naksahdamme lukkoon emmekä irtoa enää,
sinun kulumavikasi minun kihtiini kietoutuneena,
minun mahahaavani sinun sydänvikasi vieressä
ja reumatismini sinun noidannuoltasi vasten,
emme erkane konsana ei.
Ja rakas, sinä unohdat rytmihäiriösi, hengenahdistuksen
ja kuolion
joka sydämessäsi jo on
ja minä unohdan katarrini, levottomat jalkani
ja sen alituisen kalvamisen vasemmalla puolella
ja tulkohon hallat harmit ja muut
Minun rintani tyhjät ja litteät
ota käsiisi rakas
sillä eräänä päivänä kun katsot ne riippuvat pitkinä,
rakastatko minua silloin
tula tuulan tuli tuli tei
Ja sinä otat käsiisi minun rintani,
minun venyneet litteät rintani
ja kosketat huulillasi kurttuisia nipukoita
ja kaihi silmissäsi sinä sairaspaikkaa odotellessasi
hapuilet sokeana luokseni,
tunnustelet minua käsimielin.
Tunnustele vaan:
kaikkien näitten ryppyjen alla se olen minä,
tähän valepukuun elämä meidät viimein pakotti
mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun
Kyhmyni painuvat sinun kuoppiisi,
sinun ryppysi minun uurteisiini
ja kärsimystesi äärellä minä rukoilen hiljaa kuolemaasi.
On kirkkaana päivä ja ilta.
(Eeva Kilpi)
