Epäselvä tilanne

Koen kauhuelokuvat hieman liian voimakkaasti. Vaikka tiedän katselutilanteen olevan turvallinen ja elokuvan vain sepitteellistä tarinaa, silti kauhu hiipii pintaan niin, että joskus on pakko sulkea silmät. Tai jos olen yksin kotona, mykistän tv:n tai keskeytän elokuvan katsomisen.

Koen myös kammoa korkeissa paikoissa. Kuitenkin jos olosuhteet ovat turvalliset, pystyn voittamaan pelon ja nousemaan korkeisiinkin torneihin, koska tiedän putoamisen olevan mahdotonta. Raja tulee vastaan benji/bungee-hypyissä. Tiedän, etten vapaaehtoisesti tule koskaan pystymään vapaaseen pudotukseen.

Netin tiedesivuilla kerrotaan, että monet tunnereaktiot kuten pelko liittyvät mantelitumakkeeseen. Tämä sama mantelitumake tuli myös esille ruotsalaisten viime vuonna julkaisemassa tutkimuksessa, jossa havaittiin systemaattisia eroja homo- ja heteroseksuaalisten miesten ja naisten aivoissa. Heteromiesten ja lesbojen vasen ja oikea aivopuolisko ovat epäsymmetrisesti erikokoiset, kun taas homomiehillä ja heteronaisilla aivopuoliskot ovat samankokoiset. Tämän lisäksi lesbojen ja heteromiesten oikeassa mantelitumakkeessa havaittiin enemmän hermokytkentöjä kuin vasemmanpuoleisessa. Vastaavasti homomiesten ja heteronaisten vasemmassa mantelitumakkeessa on enemmän kytkentöjä kuin oikeassa.

Varmaankin löytyy myös homoja, jotka haukottelevat läpi kauhuelokuvien ja hyppivät benji-hyppyjä. Hieno juttu heille. Ehkä heidän homoaivoissaan on jotakin poikkeuksellisen poikkeuksellista. Jos voisi itse valita joko emotionaalisesti hiukan ylireagoivat tai alireagoivat aivot, valitsisin silti ylireagoivat. Onhan se kätevää, kun oma sisäinen tunnevahvistin osaa kehittää pienistäkin iloista suurta riemua.

Sää on enimmäkseen pilvinen ja monin paikoin sataa vettä...

"Ever since I was born, daddy has been the best father you can ever imagine. And I just wanted to say I love him, so much."
-Paris Jackson 7. 7. 2009 isänsä muistotilaisuudessa.

Eilen ilmestyi Michael Jacksonilta postuumisti This is it. Sitä voi kuunnella ilmaiseksi netissä osoitteessa www.michaeljackson.com ja kohta myös ostaa cd:nä ja vinyylinä. Näillä saa jo tehtyä mukavasti rahaa kattamaan peruuntuneiden konserttien tappiot. Etenkin sillä saa julkisuutta samannimiselle, kahden viikon päästä ensi-iltansa saavalle leffalle, jota esitetään teattereissa vain kaksi viikkoa.

Michael Jacksonin kuolemassa on vähän samanlaisia lopullisuuteen viittaavia markkinointikeinoja kuin muinoin John Lennonin murhan jälkeen. Kaupallisuus ei ollut silloin vielä yhtä pitkälle vietyä, mutta muistelen, että silloinkin oli jokin Lennonin video, olisiko ollut Woman, jota sai esittää vain kerran kussakin maassa.

Michael Jacksonilta jäi ilmeisesti varastoon melkoinen määrä aiemmin julkaisematonta musiikkia. Sitä varmaankin alkaa pikku hiljaa ilmestyä julkisuuteen. Toivottavasti edes osa rahoista päätyy Jacksonin lapsille.

Mikä olisi niin arkaluontoinen tieto, että edes 50 000 euroa ei olisi tarpeeksi suuri korvaus sen paljastumisesta?

Päädyin kanavasurffailun johdosta perjantai-iltana katselemaan televisiosta formaattisarjaa Totuuden hetki. Se on kilpailu, jossa jaetaan sitä suurempia rahapalkintoja mitä hankalampiin kysymyksiin kilpailija on valmis vastaamaan totuudenmukaisesti. Totuudenmukaisuus ratkaistaan tarkemmin määrittelemättömällä valheenpaljastuskoneella. Aiempien viikkojen jaksoissa paljastukset olivat olleet sen verran kuohuttavia, että niistä oli seurannut kilpailijoille hankaluuksia kuten potkut työpaikasta.

Toissapäivän jaksossa mieskilpailija oli edennyt pitkälle ja tuonut komerostaan päivänvaloon sellaisia henkilökohtaisia asioita, kuten että hän masturboi päivittäin, on laittanut alastonkuviaan nettiin, haluaisi toisinaan olla nainen ja on fantasioinut seksistä Keskustan kansanedustajan Antti "Kanki" Kaikkosen kanssa. Nämä haukotuttavat tiedot eivät olleet kuin 20 000 euron arvoisia.

Ja niinpä tietenkin, pahin 50 000 euron kysymys oli, onko kilpailija harrastanut seksiä miehen kanssa.

Sitten tapahtui jotakin yllättävää. Kilpailija vastasi, ettei ollut harrastanut seksiä miehen kanssa, mikä oli valheenpaljastuskoneen mielestä valhe. Kilpailija ei voittanut mitään ja ohjelma päättyi hämmentyneeseen tunnelmaan. Jos kilpailija oli harrastanut seksiä miehen kanssa, miksi mies valehteli, kun kerran totuus joka tapauksessa tulisi ilmi vastasi hän sitten mitä tahansa? Valehtelu tiesi huomattavan rahasumman menetystä, mutta maine menisi joka tapauksessa. Tai sitten ehkä miehellä ei ole ollut seksiä toisen miehen kanssa, ja typerä valheenpaljastuskone ei vain sillä kertaa toiminut.

Merkillisintä minusta kuitenkin oli se, että ohjelman tekijöiden mielestä homoseksi on se pahin salaisuus, mikä miehellä voi olla. Mikäköhän sen arvo muitten mielestä on? Euron? Kaksi?

Istahdan paikallisjunan vapaalle paikalle. Paikallisjunissa istutaan enintään kuuden hengen ryhmissä kahdella vastakkain sijoitetulla penkillä. Vastapäätä istuu pariskunta, nuori nainen ja nuori mies. Nainen käyttää matka-ajan meikkaamiseen, mies kyhnyttää tiiviisti naisen kyljessä.

Nuoren naisen laukusta löytyy runsaasti pieniä, muovisia, eri muotoisia purkkeja, joita nainen joutuisasti availee ja sulkee ja samalla aikaansaa vaunuun tasaisen naksuttelevan äänimaailman. Naksutusten välillä nainen levittä purkkien sisältöä kasvoilleen pienillä tyynyillä ja pensseleillä, jotka voisivat ehkä soveltua myös voiteluun leivonnassa. En ole täysin perehtynyt, kuinka monta erilaista tuotetyyppiä kasvojen ehostamiseen on olemassa, mutta tässähän sitä oppii. Nainen ei katsomisesta häiriinny, koska hän keskittyy vuorotellen kasvojensa tuijottamiseen pikkupeilin avulla ja seuraavan meikkituotteen etsimiseen kassista. Kivuliaalta näyttää ripsien taivuttaminen sitä varten erityisesti valmistetulla saksimaisella laitteella. Tv-mainoksessa ripset taipuvat itsestään Max Factorin 1000 kalorin maskaralla. Eikö nainen tunne tuotetta vai syntyykö paras ripsien tuuhennus sittenkin mekaanisesti?

Varttitunnin meikkaaminen päättyy, kun juna lähestyy päätepysäkkiä. Sotamaalaus on valmis ja viimeisetkin meikit päätyvät takaisin kassiin. Naisen seuralaiselle ja vaunun jokaiselle kanssamatkustajalle ei jää illuusiota siitä, että kauneus olisi naisellekaan aina itsestään lankeava syntymälahja.

Jatkan matkaa metroon, jossa myös istutaan vastakkain. Tällä kertaa vastapäisen paikan ottaa aasialainen nuorehko kaveri. Mies kaivaa esiin taskupeilinsä, tarkastelee sillä itseään ja pistää peilin pois. En viitsi katsoa suoraan, mitä hän kasvoistaan tutkii, koska täällä päin julkisissa kulkuneuvoissa on sanaton sopimus välttää katsekontakteja. Kohta sama toistuu uudestaan ja taas peili menee pois. Viereinen mies kääntyy katsomaan, mitä peilaava tyyppi oikein tekee. Kolmannen kerran jälkeen pakahdun uteliaisuudesta ja vähät välitän käytöskoodista. Mies hymyilee koko hammasrivistön leveydeltä eikä tee mitään muuta. Hän vain poseeraa aurinkoisesti itselleen peilistä. Jaa. Ehkä harjoitusta tärkeää kohtaamista varten?

Tulee olo, että pitäisi itsekin löytää jostakin peili.

Kaksi samanlaista, saman valmistajan tuotetta, parranajogeeliä. Ominaisuuksissa ei mitään eroa. Kuitenkin USA:sta hankitussa purkissa on suurikokoinen varoitus, että se saattaa kuumentuessaan räjähtää.

CAUTION: CONTAINER MAY EXPLODE IF HEATED

Suomesta ostetussa tuotteessa vastaava kohta on jätetty tyhjäksi.

Ensimmäinen ajatus on, että USA:ssa pelätään kalliita joukkokanteita ja lisätään itsestäänselviä varoituksia eikä oikeasti olla kiinnostuneita kuluttajan turvallisuudesta. Kuten kuuluisa varoitus auton sivupeilissä.

OBJECTS IN MIRROR ARE CLOSER THAN THEY APPEAR

Tai Lontoon metron hokema:

MIND THE GAP

Mutta palataan takaisin partageeliin. Myös Suomesta ostetussa tuotteessa on varoituksia. Ne vain on präntätty pistekoolla 4 tuoteselosteeseen, jonka lukemiseen tarvitaan kirkas valaistus ja suurennuslasi:

"Painepakkaus. Ei saa säilyttää auringonpaisteessa eikä yli 50°C lämpötilassa. Ei saa puhkaista eikä polttaa tyhjänäkään. Ei saa suihkuttaa avotuleen eikä hehkuvaan aineeseen. Eristettävä sytytyslähteistä. Tupakointi kielletty. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Sisällöstä 7,1 p-% on palavia aineita."

Kumpi näistä varoituksista on toimivampi, amerikkalainen vai suomalainen? Suomenkielinen varoitus on melko kaikenkattava. Mutta näinköhän kukaan lukee litaniaa. Lisäksi jätetään kertomatta, mistä syystä näin ei saa tehdä. Ei vain saa. Tai muuten...

Minulla ei ole lapsia, ei kovinkaan paljon harrastuksia enkä hoida omaisiani. Silti tuntuu, ettei aikaa ole koskaan tarpeeksi, etenkään kotona. Backlog kasvaa vuosi vuodelta ja kämppä muuttuu aina vain sotkuisemmaksi. Mihin kaikki aika katoaa?

Yksi epäilys kohdistuu rutiineihini. Aiemmin selvisin aamupuuhista alle tunnissa sisältäen suihkun, aamupalan ja muutaman sivun lukemisen aamun lehdestä. Nyt samaan menee puolitoista tuntia. Aamusta on tullut mukavampi mutta samalla monimutkaisempi. Keitän kahvin manuaalisella espressokeittimellä ja höyrystän sekaan maidon. Lämmitän karjalanpiirakkaa mikrossa ja pinoan piirakan päälle leikkelettä ja kurkkua. Lisäksi syön jonkin hedelmän. Lehden ehdin silmäillä kokonaan, samalla kun syön aamiaista ja hörpin lattea. Astiat pesen astianpesukoneen pikapesuohjelmalla sillä aikaa kun käyn suihkussa, ajan parran (höylällä!), yritän saada tukan rauhoittumaan, pesen hampaat, ja jos muistan, lisään pienen pirskauksen hajuvettä. Vaatteet valitsen melko nopeasti. Ja kiitos auton, ei tarvitse harrastaa kerrospukeutumista. Ennen lähtöä sijaan sängyn ja yritän jättää kämpän mahdollisimman siistiksi, niin että sinne on mukava illalla taas palata.

Ja tämä oli vasta aamun ensimmäiset puolitoista tuntia.

Töissä olen tehokas, mutta päivä venyy usein pitkäksi. Sen jälkeen kauppaan, kuntosaliin tai molempiin ja illalla ehkä pyykinpesua. Pyykki pitää tietenkin silittää heti pesun jälkeen, muuten se jää tekemättä. Sitten pitää valita, pistääkö auki tv:n tai netin vai lukeeko kirjaa. Minkä tahansa valitseekaan, kello lähestyy kuin huomaamatta puoltayötä ja pitää valmistautua yötä varten. Avaan sängyn ja makuuhuoneen ikkunan, sitten pesua, hampaiden puhdistusta harjalla ja langalla. Kun pääsen sänkyyn, nukahdan yleensä heti, mutta joskus huoli liian vähästä yöunesta vie unet.

Tarvitsisin päivään muutaman tunnin lisää. Eräs ajanhallintateoria ehdottaa 28-tuntista päivää, josta seuraisi kuusipäiväinen viikko. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta koska inhoan pimeitä päiviä, se taitaisi vaatia jatkuvaa länteen suuntautuvaa lentämistä tai päivänvaloa muistuttavaa keinovaloa.

Voisin ehkä tehostaa rutiinejani sikäli kun ne eivät tuo elämään suurempaa iloa. Tai sitten olen omaksunut Maija Poppasen ohjeen liiankin hyvin: "In every job that must be done, there is an element of fun." Pitäisi pikemminkin miettiä, miten kaiken huvin saisi mahtumaan vuorokauteen.