Liberiassa julkaistiin tappolistat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

Viikonloppuna jaettiin monissa pääkaupunki Monrovian kaupunginosissa lentolehtisiä, joissa allekirjoittajana oli "Movement Against Gays in Liberia" (MOGAL). Tieto tulee uutistoimisto AP:ltä. Lentolehtisissä kerrotaan, että "laajan selvitystyön pohjalta on selvinnyt, että nämä seitsemän henkilöä ovat homoja tai kuuluvat lähipiiriin. Heillä ei ole mitään hyviä tarkoitusperiä maamme suhteen". Lopussa on vielä uhkaus, että näitä henkilöitä tullaan jahtaamaan kaikin keinoin. Nyt näiden ihmisten on paras lukea isä-meidän-rukous.

MOGALin jäsen on vahvistanut, että tämä lentolehtinen oli murhakehotus. Nämä ihmiset tuhotaan, sanoi 28-vuotias Moses Tapleh. Homot on hävitettävä Liberiasta. Yksi keino on piestä heidät hengiltä.

Nimilistalla on kaksi miestä, jotka tammikuussa tekivät ehdotuksen avioliiton avaamisesta homoille. Eräs toisen miehen tuttu on kertonut, että nimettömiä murhauhkauksia on tullut.

Human Right Watch pitää osasyyllisenä tähän kehitykseen Liberian presidenttiä Ellen Johnson-Sirleafia. Tämä nobelinpalkinnon saanut kertoi maaliskuussa haastattelussa, että hän kannattaa homojen vankeusrangaistuksia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • Homopallero
  • 4.4.2012, 16.22
Millaisen "sivilisaatiossa" viranomaiset antavat hiljaisen hyväksyntänsä tietyn väestöryhmän väkivaltaiselle hiljentämiselle ja teurastamiselle. Uhkauksen kohteilla ei ole ketään, jonka puoleen kääntyä. Jos yksikin heistä murhataan on hänen verensä presidentti Sirleafin kaltaisten tekopyhimysten käsissä, vaikka tuskinpa se tuommoista verenhimoista tyrannia paljoa hetkauttaa.
Olisikohan paikallan kampanja Ellen Johnson Sirleafin Nobelin peruuttamiseksi? Puuhanaiseksi voitaisiin pyytää vaikkapa meidän Tarskia.