Rooman suurmielenosoitus väkivaltaa vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

11.10.2009 Kymmeniä tuhansia ihmisiä mukana

Kymmeniä tuhansia ihmsisiä oli mukana eilen illalla homofobian vastaisessa mielenosoituksessa. Järjestäjät puhuivat 50 000 osanottajasta. Mukana oli mm.Vladimir Luxuria. Hän puheessaan muistutti., että homofobian vastainen laki ei saa jättää transihmisiä ulkopuolelle. Tasa-arvoministeri oli lähettänyt kirjeen, jossa hän valitteli poissaoloaan päällekkäistehtäviensä vuoksi. Hän kuitenkin halusi henkisesti olla mukana taistelussa suvaitsemattomuutta ja väkivaltaa vastaan.

Arcigayn puheenjohtaja sanoi, että tämä on ensimmäinen kerta maan historiassa, kun HLBTI-väki marssii hyhdessä muun aisan kuin priden vuoksi.


10.10.2009 Roomassa valmistaudutaan suurmielenosoitukseen

Amnestyn Italian osasto on ilmoittanut osallistuvansa tämänpäivän mielenosoitukseen. Amnesty on huolestunut HLBTI-ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta. Viime kuukausina on ollut vihamielisyyttä monia vähemmistöryhmiä kohtaan. Viha on kohdistunut myös maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin. Homofobista väkivaltaa on ollut useissa Italian kauppungeissa. Amnesty vaatii, että poliisin on huolellisesti tutkittava kaikki väkivaltatapaukset ja syylliset on saatava oikeuden eteen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mielenosoitus alkaa klo 16.30 Suomen aikaa Piazza della Repubblicalla. Puheiden jälkeen paraati lähtee liikkeelle pitkin Via Cavouria ja Via dei Fori Imperialia ja päätepisteenä on Piazza della Madonna di Loreto lähellä isänmaan alttaria. Tapahtuman suojelijana on näyttelijä Maria Grazia Cucinotta.

Alkutilaisuudessa esiintyy myös väkivallan uhreja. Heistä yksi on Maria Luisa, joka joutui väkivaltatilanteeseen 23.6.2009 Napolissa Piazza Bellinillä. Kymmenet bussit tuovat paikalle väkeä eri puolilta Italiaa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!