Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto seksuaalivähemmistöön kuuluvan pakolaismiehen tarinan kertovalle Flugt-elokuvalle

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saanut tanskalainen Flugt (englanninkieliseltä nimeltään Flee) kertoo Amin-nimisestä miehestä, joka on muuttanut lapsena Afganistanista Tanskaan. 

Akateemisesti koulutettuna, avioliiton kynnyksellä, 36-vuotiaana, hän puhuu läheiselleen ensimmäistä kertaa menneisyytensä jollekulle toiselle. Hän on pitänyt kahden vuosikymmenen ajan salaisuutenaan tarinan raskaasta matkastaan Afganistanista Tanskaan, jonne hän päätyi lapsipakolaisena. 

Voittaja julkistettiin tiistai-iltana Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston syysistunnon yhteydessä. Elokuva on myös nimetty Tanskan Oscar-ehdokkaaksi ja ehdolle IDA-dokumenttipalkinnon saajaksi.

Tositarinaan pohjautuvan pääosin animoiden elokuvan on ohjannut Jonas Poher Rasmussen ja hänen kanssaan käsikirjoittanut Amin-nimimerkillä toimiva henkilö, jonka tarinan elokuva kertoo. 

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuosittain jaettava Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto on suuruudeltaan 300 000 Tanskan kruunua (noin 40  300 euroa), ja se jaetaan tasan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. 

Pohjoismaiden neuvosto jakaa vuosittain viisi palkintoa: elokuvapalkinnon, kirjallisuuspalkinnon, lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon, musiikkipalkinnon sekä ympäristöpalkinnon. Noin 40 000 euron suuruiset palkinnot jaetaan Pohjoismaiden neuvoston syysistunnon yhteydessä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!