Radiotoimittaja Jorma Elovaara on kuollut

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Radiotoimittaja Jorma Elovaara on kuollut lyhyen sairauden jälkeen 73-vuotissyntymäpäivänään sunnuntaina 17. maaliskuuta. Hän syntyi 17.3.1946 Vampulassa. 

Asiasta ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa monet hänen ystävistään ja entisistä työtovereista.

Valtiotieteiden opinnot vuonna 1964 aloittanut Elovaara oli 1960-luvun lopulla mukana seksuaalivähemmistöaktivistien järjestäytymisessä. Hän kuului vuonna 1967 Toisen säteen ryhmän perustajiin. Myöhemmin Elovaara toimi ensimmäisenä keskusteluseura Psyken puheenjohtajana.

Elovaara teki ohjelmia 1960-luvulta lähtien Yleisradiossa. Vesimiehen aika -ohjelmassa hän käsitteli esimerkiksi homoseksuaalisuutta ja useita muita silloisessa Suomessa vaiettuja aiheita. Radioaalloille hän teki paluun 1980-luvun loppupuolella, tehden ohjelmia Radio Cityssä ja viimeksi Helsingin Lähiradiossa. Hippiaatteeen edistäjänä hän julkaisi 1970-luvulla underground-lehteä.

Psyke julkaisi 96-lehteä vuodesta 1969 lähtien.

Audio
Ääninäytteessä Psyken ensimmäinen puheenjohtaja ja perustaja Jorma Elovaara selailee vanhoja 96-lehtiä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!