Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu / Tuomaristo ja palkinnot

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

TUOMARISTO 2014:

Puheenjohtaja - Jorma Silvasti
Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja, tenori Jorma Silvasti on esiintynyt maailman suurimmissa oopperataloissa mm. Berliinissä, Lontoon Covent Gardenissa, Münchenissä, New Yorkin Metropolitanissa ja Wienin valtionoopperassa. Hän on myös laulanut solistina Savonlinnan Oopperajuhlilla vuodesta 1983 lähtien.

Jorma Silvasti opiskeli Helsingissä ja Frankfurtissa. Hän lauloi Suomen Kansallisoopperan ja Frankfurt am Mainin oopperakuoroissa 1980?1982. Timo Mustakallio -laulukilpailun voitto vuonna 1982 toi mukanaan mahdollisuuden siirtyä laulajan uralle, ja Jorma Silvasti sai ensimmäisen kiinnityksensä Saksaan Krefeld-Mönchengladbachin kaupunginteatteriin. Sen jälkeen hän oli kiinnitettynä Badenin valtionoopperaan Karlsruheen. Vuosina 1991?2014 Jorma Silvasti kuului Suomen Kansallisoopperan solistikuntaan.

Jorma Silvastin kansainvälisen uran alku oli debyytti vuonna 1993 Wienin valtionoopperassa Mozartin Ryöstö Seraljista -oopperassa. Silvasti esiintyi Richard Wagnerin Ring-tetralogian Reininkullan suomalaisella ensi-iltakaudella ja Léo? Janácékin Jen?fassa Lacan roolissa. Näiden myötä hän siirtyi dramaattisempiin rooleihin mm. Logen ja Lentävän hollantilaisen Erikin rooleihin Bayreuthin oopperajuhlilla 1998?1999.

Jorma Silvastin konserttiohjelmistoon kuuluvat J.S. Bachin, Ludwig van Beethovenin, Gustav Mahlerin ja Igor Stravinskyn suurteosten ohella myös nykysäveltäjien teokset. Silvastin viime vuosien tärkeimpiä oopperarooleja ovat olleet mm. Léo? Janácékin Laca (Jen?fa) ja Boris (Katja Kabanova).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2004 Jorma Silvasti sai 2004 parhaan oopperalevytyksen Grammy-palkinnon Léo? Janácékin Jen?fasta, jossa hän lauloi kapellimestari Bernard Haitinkin johdolla Royal Opera Housessa Covent Gardenissa Lontoossa.

Jorma Silvasti on työskennellyt monien kapellimestarien kanssa, mm. James Levinen, Kurt Masurin, Zubin Mehtan, Seiji Ozavan, Sir Antonio Pappanon, Sir Simon Rattlen, Leif Segerstamin, Ulf Söderblomin ja Christian Thielemannin kanssa.

Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun tuomariston puheenjohtajana Jorma Silvasti toimii vuonna 2014 toista kertaa. Hän työskenteli samassa tehtävässä myös edellisessä kilpailussa vuonna 2009.



Jäsenet:

Franz Grundheber
Sekä italialaisen että saksalaisen oopperan tasapainoinen hallitseminen ja jo yli 40-vuotinen ura tekevät saksalaisesta bassobaritonista Franz Grundheberista ainutlaatuisen laulajan.

Grundheber on esiintynyt kaikissa Euroopan suurissa oopperataloissa, kuten Lontoon Covent Gardenissa, Pariisin Châtelet?ssa, Bastillessa ja Garnierissa, Barcelonassa, Madridissa, Ateenassa, Roomassa, Firenzessa, Torinossa ja Milanossa sekä Kööpenhaminassa, Helsingissä, Savonlinnassa, Moskovassa, Brysselissä ja Amsterdamissa. Hän on esiintynyt myös Japanissa.

Franz Grundheber oli ensimmäinen saksalaislaulaja Rigoletton osassa New Yorkin Metropolitanissa, ja vuonna 2001 hän voitti kriitikoiden palkinnon Simon Boccanegrasta Santiago de Chilen oopperassa. Useilla palkituilla levyillään hän on laulanut mm. Richard Straussin lähes koko tuotannon, eri säveltäjien oopperoita sekä liedejä. Wienin valtionooppera on myöntänyt Grundheberille Kamarilaulajan arvonimen.


Maria Guleghina
Dramaattinen sopraano Maria Guleghina on niittänyt mainetta erityisesti esiintymisistään Toscana ja Turandotina. Hän aloitti uransa Valko-Venäjän kansallisoopperassa vuonna 1985, ja vuotta myöhemmin hän lauloi Milanon La Scalassa, jossa hän on sittemmin esiintynyt viidessätoista uudessa produktiossa.

New Yorkin Metropolitanissa hän on esiintynyt yli 150 kertaa vuodesta 1991, jolloin hän debytoi myös Wienin valtionoopperassa. Lontoon Covent Gardenin oopperassa hän on laulanut vuodesta 1995 lähtien esiinnyttyään jo sitä ennen Kuninkaallisen oopperan kiitosta keränneessä konserttiesityksessä Barbicanissa. Lukuisat uusintakutsut seurasivat Pariisin oopperan Tosca-debyyttiä vuonna 1997. Muut esiintymiset ovat vieneet Guleghinan aina La Scalasta São Paoloon ja Kiotosta Moskovaan.

Lukemattomien palkintojen ohella Maria Guleghinalle on myönnetty Kansainvälisen Paralympiakomitean kunniajäsenyys ja Pohjois-Ossetia-Alanian Kansantaitelijan arvonimi. Hän on myös UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs


Ben Heppner
Ben Heppner on tullut tunnetuksi dramaattisena tenorina, joka loistaa kaikkein vaativimmissa rooleissa aina Wagnerin Tristanista ja Lohengrinista Verdin Otelloon ja Berliozin Aeneakseen. Hän on maailmanlaajuisesti tunnustettu kauniista äänestään, älykkäästä musikaalisuudestaan ja leiskuvasta draamantajustaan. Heppner onkin asettanut vaativille tenorirooleilleen niin levyillään kuin maailman ooppera- ja konserttilavoilla täysin uudet laatustandardit.

Uransa lopettamisesta huhtikuussa 2014 ilmoittanut Heppner on esiintynyt ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa aina Carnegie Hallista Berliinin Philharmoniehin ja New Yorkin Metropolitaniin, jossa hänen esiintymisensä Tristanissa ja Isoldessa lähetettiin suorana Pohjois-Amerikkaan ja Englantiin. Ben Heppner nousi kansalliseen tunnettuuteen vuonna 1979 voitettuaan Kanadan televisioyhtiö CBC:n kykykilpailun. New Yorkin Metropolitanin kansallisen Auditions-kilpailun hän voitti vuonna 1988. Hän on voittanut myös Grammy- ja Juno-palkinnot, ja vuonna 2002 hänelle myönnettiin Kanadan toiseksi korkein arvonimi Officer of the Order of Canada.


Robert Holl
Bassobaritoni Robert Hollin ura lähti nousukiitoon hänen voitettuaan arvostetun Münchenin ARD-kilpailun vuonna 1972. Baijerin valtionoopperan kolmevuotisen kiinnityksen jälkeen hän profiloitui konserttilaulajana ja työskenteli tunnetuimpien kapellimestarien kanssa.

Myöhemmin hän palasi oopperaan esiintyäkseen monissa Mozartin ja Wagnerin oopperoiden päärooleissa Wienin valtionoopperassa, Berliinin Deutsche Operissa, Bayreuthin oopperajuhlilla ja muissa saksankielisen Euroopan suurissa oopperataloissa. Konserttiuransa on vienyt hänet kaikkialle Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Erityisesti saksalaiseen ja venäläiseen repertuaariin keskittyvä Robert Holl kuuluu nykyään maailman arvostetuimpien lied-laulajien joukkoon. Hän on julkaissut useita levytyksiä Preiser-merkille ja hän konsertoi jatkuvasti ympäri maailman konserttilavoja.

Robert Hollille myönnettiin Kamarilaulajan arvonimi vuonna 1990 ja hän on myös Wienin musiikinystävien kunnianjäsen. Vuonna 2007 hänelle myönnettiin Alankomaiden leijonan ritarikunnan ritarin arvonimi. Holl on toiminut lied- ja oratorio-laulun professorina Wienissä vuodesta 1998 lähtien.


Andrea Rost
Unkarilainen Andrea Rost on tehnyt näyttävän kansainvälisen uran vuoden 1989 Mirjam Helin -voittonsa jälkeen. Debytoituaan kotimaassaan vuonna 1989 hänet pyydettiin pian Wienin valtionoopperaan, jossa hän lauloi kaikissa suurissa rooleissaan, ja vuodesta 1994 lähtien hän on myös kuulunut Milanon La Scalan vakiovieraisiin.
Hän on ensimmäinen Kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun voittaja, joka palaa kilpailuun tuomariston jäsenenä.

Rost on parhaiten tunnettu Mozartin, Verdin, Richard Straussin, Donizettin, Musorgskin ja Offenbachin tulkitsijana. Hänen debyyttiään New Yorkin Metropolitanissa Lemmenjuoman Adinana vuonna 1996 seurasi esiintymisiä Gildana, Luciana, Violettana ja Susannana. Hän on tullut tutuksi myös Tokion Uudessa Kansallisteatterissa sekä ?kotitalossaan? Budapestissa. Uusimmalla CD:llään hän esittää mm. Gounod?n, Bizet?n ja Verdin aarioita.

Andrea Rostille on myönnetty mm. Liszt- ja Kossuth-palkinnot.


Nathalie Stutzmann
Nathalie Stutzmann on tehnyt poikkeuksellisen uran sekä alttolaulajana että kapellimestarina. Hän aloitti pianon, fagotin, kamarimusiikin ja kapellimestarin opintonsa jo varhain, ja nykyään hän esiintyy tunnustetuimpien kapellimestarien ja orkestereiden kanssa. Erityisesti hänen Mahler-tulkintansa ovat keränneet viime vuosina ylistyslauseita.

Myös konserttilaulajana vakuuttanut Stutzmann on kiertänyt maailmalla ruotsalaispianisti Inger Södergren seuranaan, ja yhdessä he ovat myös levyttäneet Schubertin ja Schumannin laulusarjoja sekä mm. Brahmsin, Poulencin ja Chaussonin teoksia. Opiskeltuaan Jorma Panulan johdolla ja saatuaan opastusta Seiji Ozawalta ja Simon Rattlelta Stutzmann perusti oman kamariorkesterinsa, Orfeo 55:n, joka esittää sekä periodi- että nykysoittimin musiikkia Bachista Schönbergiin.

Tulevina kausina Nathalie Stutzmann johtaa sekä klassista että romanttista ohjelmistoa molemmin puolin Atlanttia ja tänä vuonna hän debytoi myös oopperakapellimestarina johdettuaan Lemmenjuoman Monte Carlon oopperassa.


Deborah Voigt
Deborah Voigt on tullut tunnetuksi yhtenä monipuolisimmista ja mukavimmista musiikkipersoonallisuuksista. Hänen sekä voimakas että kaunis lauluäänensä ja valloittava lavakarismansa ovat ihastuttaneet sekä televisioesiintymisissä että konserteissa. Aikamme johtavana dramaattisena sopraanona Voigt on profiloitunut yhtä lailla Wagnerin ja Straussin esittäjänä kuin italialaisten oopperoiden sankarittarena, ja konserttilaulajana hän hallitsee myös musikaalit ja populaarit laulut.
Hänen mittava levytuotantonsa sisältää sekä soolo-ohjelmistoa että mm. Tristanin ja Isolden live-äänityksen Wienin valtionoopperasta. New Yorkin Metropolitanissa hän esiintyy sekä laulajana että suorien, maailmanlaajuisten oopperalähetysten juontajana. Voigt tunnetaan myös hyväntekeväisyyskonserteistaan.

Hänen muistelmateoksensa on määrä tulla julki alkuvuodesta 2015.

PALKINNOT:
Kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa palkitaan neljä parasta miesten ja naisten sarjassa. Palkintojen yhteissumma vuonna 2014 on 133 000 euroa ja ne jaetaan seuraavasti:

I 30 000 ?

II 20 000 ?

III 10 000 ?

IV 5 000 ?

Kaikki finalistit saavat myös palkintokirjan.

Kilpailussa jaetaan 3000 euron palkinto parhaan suomalaisen yksinlaulun esityksestä ei-suomalaiselle laulajalle.
Kaikki välikilpailuun valitut saavat 1000 euron stipendin ja diplomin.


Esiintymistilaisuuksia:
Seuraavat toimijat tarjoavat esiintymistilaisuuksia kilpailussa palkituille laulajille:
- Tampere Filharmonia, palkinnonsaajien konsertti (Tampere, 15.8.2014)
- Suomen Kulttuurirahasto, eurooppalaisten säätiöiden juhlaillallinen (Helsinki, 5.9.2014)
- The Musashino Cultural Foundation (Tokio, 2015)
- Savonlinnan Oopperajuhlat (Savonlinna, 2015)
- The Calouste Gulbenkian Foundation (Lissabon, 2015?2016)
- Helsingin kaupunginorkesteri (Helsinki, 2015?2016)
- Suomen Kansallisooppera (Helsinki, 2015?2016)
- Tampere Filharmonia (Tampere, 2015?2016)
- Lappeenrannan kaupunginorkesteri (Lappeenranta, 9.1.2015)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!