Täällä sensuroidaan

Tästä lähtien yritän kirjoittaa virheettömästi, ja vakavalla mielellä, huumorin viljely voi osua omaan nilkkaan, ja sen tähden minua saatetaan pitää jopa jonkinlaisena narrina.

Mutta asiat tulee kääntymään vielä oikeinpäin, näytän ketkä ovat narreja, ja hölmöjä.

Eli tässä alkaa uusi tapa yrittää auttaa kärsiviä sieluja Juhani V:n kaltaisia onnettomia uskovaisia, jotka vielä kehtaa olla seta:ssa aktiivisesti mukana.
Seta järjestönäkin on tosiasiallisesti naurettava ja huvittavan hölmöjen ihmisten johtama.

Tämän takii uskovaiset gayt ja lesbot epätoivoisesti haluavat kirkon siunauksen liitolleen kirkkotoimituksena ja jäseninä!

Matt. 19:12 "Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."



Jeesuksen suhde vanhaan testamenttiin:


17 "Älkää luulko, että minä olen tullut Lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: Laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.


Tooran suhtautuminen homoseksualismiin on ehdoton. Wanhassa testamentissa ei hyväksytä homoseksualismia, vaan se selvin sanoin tuomitaan: Jeesuksen ajan juutalaisuus noudatti tooran määräyksiä.

3Moos 18:22 "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko"
3Moos 20:13 "Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava."
______________________________________________________________

Uudessa testamentissa löytyy heille lukemista, jotka vetoavat vanhan testamentin nimissä ns. "Vanhaan liittoon, ihmisten kanssa ennen jeesus näytelmää"

Ja tämä on vieläpä tuoreempaa raamatunkirjoitusta:

Kirje roomalaisille 1 22-31

22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, 23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. 24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. 25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. 26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.

28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. 29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat 30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, 31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä. 32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, OVAT ANSAINNEET KUOLEMAN, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.
________________________________________________

Pakko tässä on viljellä lupauksista huolimatta huumoria, koska muuten tämä menee liian raskaaksi minun henkiselle rakenteelle.


Transvestiitit ovat kauhistus:

5. Moos. 22:5 "Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita, älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä
jokainen, joka niin tekee, on kauhistus Herralle, sinun Jumalallesi."
________________________________________________

Kurittomien poikien, ja homoseksuaali partyeläinten tuomio raamatussa:

5 Mooseksen kirja 21:

18. Jos jollakin on itsevaltainen ja kovakorvainen poika, joka ei kuule isänsä ja äitinsä ääntä, ja kuin he kurittavat häntä, ei heitä tottele;
19. Niin pitää hänen isänsä ja äitinsä hänen ottaman kiinni, ja viemän kaupunkinsa vanhimpain ja portin eteen,
20. Ja sanokaan kaupunkinsa vanhimmille: tämä meidän poikamme on itsevaltainen ja kovakorvainen, ei tottele meidän ääntämme, ja on syömäri ja juomari;
21. Niin pitää kaiken kaupungin kansan hänen kuoliaaksi kivittämän: ja niin sinä eroitat pahan sinustas, että koko Israel sen kuulis ja pelkäis.
22. Jos joku on tehnyt jonkun synnin, joka kuoleman on ansainnut, ja hirsipuussa kuoletetaan

_______________________________________________


Lesbojen pelastus tulee raamatusta: kjeh kjeh


5. Moos. 14:12-18 "Mutta nämä ovat linnuista ne, joita älkää syökö: kotka, partakorppikotka, harmaa korppikotka .. haikara, sirriäislajit, harjalintu ja yölepakko."

Naiset pääsee helpommalla. ;=)
________________________________________________

Homoseksuaaleissa piireissä tatuointi tuli suosituksi ennen nykyistä buumia, jossa se tuli hyväksytyksi kaikkien iholla. Ensimmäiset skinheadit olivat englannissa gaymiehiä, ja skinhead tyylin omivat itselleen uusnatsit myöhemmässä vaiheessa.
Uudistajat ovat aina olleet kapinallisten eliittiä.

3.Mooses21:

5. Älkööt he ajako paljaaksi päälakeansa älköötkä leikatko partansa reunaa älköötkä koristelko itseänsä ihopiirroksilla.

________________________________________________

Kirkon päämiehillä on suurempi vastuu kuin tavallisilla sukankuluttajilla.

9. Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon tulessa.


_____________________________________________________________

Insestin voi saada anteeksi, homoseksuaalisuuden ei:


1 Mooseksen kirja 19: 30-36

31. Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: "Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa.
32. Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
33. Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
34. Seuraavana päivänä sanoi vanhempi nuoremmalle: "Katso, minä makasin viime yönä isäni kanssa; juottakaamme hänelle tänäkin yönä viiniä, ja mene sinä ja makaa hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen".
35. Niin he juottivat sinäkin yönä isällensä viiniä; ja nuorempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
36. Ja niin Lootin molemmat tyttäret tulivat isästänsä raskaiksi.


Herra pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi.


2 Pietarin kirje 2: 4,7-9

4 Ei Jumala säästänyt enkeleitäkään, jotka olivat tehneet syntiä, vaan syöksi heidät kahleissa manalan pimentoihin odottamaan tuomion toteutumista.

7 Sen sijaan hän pelasti hurskaan Lootin, jonka mieltä jumalattomien riettaus painoi. 8 Päivästä päivään tuo hurskas mies sydämessään kärsi, kun hän joutui elämään heidän keskellään ja katselemaan ja kuuntelemaan heidän jumalattomuuttaan.
9 Herra siis voi pelastaa koetuksesta ne, jotka häntä pelkäävät, mutta jumalattomien hän antaa rangaistuksen alaisina odottaa tuomion päivää

_______________________________________________________________


Tämä ei käy täällä, että ottaa kissan pöydälle, ja osoittaa miten hölmöä touhua on olla uskovainen gay.

Heteroseksuaalisessa yhdynnässä omiin tyttäriinsä, isä voi raamatun mukaan saada anteeksiannon, eikä myöskään tyttäret, jotka muka raiskaa oman isänsä (en usko tähän tarinaan hetkeäkään, niin iljettävää kuin insesti ei voi olla), joudu siitä maksamaan hengellään.
Henkilökohtaisesti uskon että tämä on vain hengenmiesten päiväunia, jotka ovat kirjautuneet pyhään kirjaan.

Joillakin ruotsinkielisillä saaristoalueilla, ja USA:n keskilännessä näkee minkälaisia murjaaneja sellaisesta hedelmöityksestä tulee.

Martin ja Juhani ovat saaneet tahtonsa läpi.
Kuinka paljon ihmiset pettää toisiaan teeskentelemällä.
Vakoojat ja propagandistit haluu peittää omat tarkoitusperänsä, hämääkseen vihollisiansa.
Tiedustelupalvelut harjoittaa sitä, niin miksei myös ihmiset arkielämässä, omissa kuvioissaan.
Tosipaikan tullen paljastuu oikeat karvat, ja sitten ihminen voi olla muuta kuin antaa itsestään ymmärtää.
Ja vaikka yksittäinen ihminen oikeasti ajattelee ja tuntee niin kuin itseään ilmaisee, se ei ole sama mitä tapahtuu tavallisessa keskivertoihmisessä.
Tavalliset ihmisetkin teeskentelee, eivätkä kuitenkaan sisimmissään ajattele niin ulospäin itseään ilmaisee.

Tässä on ote tavallisen taatelin tallaajan keskusteluista raamattuihmisten foorumilla.
Tavallinen, mutta hyvä ilmaisemaan normaalin ihmisen ajatusmaailmaa.
Ja ennen kaikkea rehellistä, ei mitään martinointia:

"Kristitty ei voi kunnioittaa homoseksiä, koska se on Jumalan silmissä kauhistus. Kristitty voi olla homon ystävä, koska Jeesuskin oli syntisten ystävä. Voin olla ystävä ihmiselle, jonka kaikkia valintoja ja elämäntapaa en hyväksy enkä arvosta. Minun yksi ystäväni on alkoholisti. En hyväksy juopottelua, mutta hyväksyn tuon ihmisen ystäväkseni. Hän tietää asenteeni ryyppäämiseensä. Silti hän kutsuu minut joskus luokseen juttelemaan, yleensä uskon asioista. On siis mahdollista olla ystävä hyväkymättä kaikkea, mitä toinen tekee.


Jos joku tunnustautuu julkisesti saastaisuuden harjoittajaksi voit ihan hyvällä omallatunnolla tunnustaa arvostavasi, kunnioittavasi ja huomioivasi sen että työkaverisi tekee ihan itsenäisesti elämäntapaansa liittyvät ratkaisut toisella tavalla kuin sinä esim. seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen."


Radikaali.net kannattaa käydä lukemassa sitä vihanpitoa, mitä tapakristityt homoseksuaalisuuteen viitaten viljelee. !
Ja vielä kerran ettei jää selväksi, en hyökkää missään tapauksessa muuta kuin tyhmyyttä vastaan, en henkilökohtaisesti.
Hullut uskovaiset koirat vetoaa nimenomaan edellämainittuihin raamatunkohtiin, ja tavallinen riviuskovainen salaa hyväksyy vaikka toisin sanoo, mitä he ajattelevat seksuaalikapinallisista/ vähemmistöistä.
  • 4 / 17
  • Kylli-täti
  • 18.11.2005 0:46
Lukee kuin Piru raamattua-sanonta oli jälleen kerran sutkin sutkautuksensa väärti. Näitä siis on todella jotka lukevat satukirjoja joka ilta ennen nukkumaanmenoa ja vieläpä uskovat kaiken niistä tarinoista.
Noh, tuohan pitää paikkansa vain jos ottaa raamatun kirjaimellisesti. Tämmöinen näkemys on aika kestämätön kun ottaa huomioon, mitä tiedämme evoluutiosta, aurinkokunnastamme ja maapallon litteydestä. Toki sellaisia hörhöjäkin vielä löytyy, mutta eiköhän ainakin Suomen kirkko ole luopumassa raamatusta erehtymättömänä totuutena. Itse uskontoon välinpitämättömästi suhtatuvana henkilönä en ota kantaa siihen, onko se kristinuskon ajatuksen pettämistä vaiko järkevää sopeutumista nykyajan menoon.
Lähinnä ainakin Suomen kansa on luopumassa kirkosta ja siinä sivussa myös raamatusta sekä kaikesta muustakin hölynpölystä mitä siihen istituutioon kuuluu. Erehtymättömätön Tuomiopäivän Totuuden pasuunan sointi on ollut jo vuosia sangen tarpeentonta melusaastetta monille, joilla on näkemystä ja kokemusta elämästä parempana paikkana olla ja elää kuin kirkon mustamaalaama käsitys. Uskontoon syhtaudutaan nykyisin onneksi terveen välinpitämättömästi ja tarvittaessa kantaaottavasti niin, että järkevästi saadaan kristinuskon ajatuskin sopeutumaan nykyajan menoon. Vaikkapa eroamalla kirkosta ja siirtämällä sinne menevät turhat veroteurot omaan käyttöön.
Jeesuksen syntymäpäivä:

Joulukuun 25 pv, on ollut vapahtajien, ja auringon jumalien päivä kautta aikojen, tuhansia vuosia ennen jeesus kulttia.
Adonis,Bacchus, Buddha,Horus, Krishna, Osiris, Mithra, Sakia ym.
Keisari Markus Aurelius julisti v. 274 joulukuun 25. päivän, voittamattoman auringon syntymäpäivän, roomalaiseksi juhlapäiväksi. Vuonna 534 paavi julisti sen Jeesuksen syntymäpäiväksi ja siitä lähtien tästä pakanallisesta juhlapäivästä tuli vähitellen kristillisen kirkon joulu - Jeesuksen syntymäjuhla.
Niin että hyvää joulua, kaikille muille paitsi niille jotka viettää sitä jeesus lapsosen syntymän nimeen.

Teitä on vedetty tässäkin suhteessa nenästä yli 1500 vuotta.

Paaviinusko (raamalaiskatolilaisuus), on sitäpaitsi luterilaisuuden vihollinen kristikunnan sisällä.

Usko illuusioihin on tosi tärkeetä.
Nyt lasketaan paperilla 2004 vuotta ajanlaskua eli 2004 - 534 = 1470 joulua on ollut jeesuksen syntymäpäivää paavin määräyksestä, ei mitään muuta syytä, kuin hävittää vanhempien uskontojen menot.

Öh
Jouluunkaan ei enää ole kuin kolkytviis shoppilupäivää ja sitten se on taas ohi, ollaan jouluaatossa ja tunnelma tiivistyy suuren... tyhjyyteen. Onnekksi pysytään kuluttamisen tavoitteissa kun on sunnuntait matkassa mukana.
Orso hyvä!

Onhan nyt aivan sama, milloin tuota Jeesuksen syntymäpäivää vietetään, eikö? Se on symbolinen juhla.

Kun otan esille erityisesti VT:n kirjoituksia, niin tietänet kuitenkin sen, että kristinuskossa VT:n tekstejä tulkitaan UT:n hengen mukaan. Niinpä esilleottamasi kohdat kertovat Jumalan suunnitelmasta. Uskonnollisen tekstin naurettavuutta ei voi saada esille järki/äly-argumentoinnin avulla. Siihen on ihmisen vaillinainen järki aivan väärän ulottuvuuden väline.

Mieti seuraavaa:
"Opettaja, mikä on lain suurin käsky? Jeesus vastasi: 'Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat'."
Matt. 22: 36-40.

Lakia ei ole tarkoitus noudattaa kirjaimen mukaan, kuten ulkokultaiset tekevät, vaan rakkauden hengessä - kuten Jeesus Kristus, Herramme, osoitti rikkomalla sapattikäskyn opetuslastensa ollessa nälkäisiä. Jeesuksen omien sanojen mukaan (Matt. 23:23) oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus ovat laissa tärkeintä.
Pettämis ja peittelytarkoituksessa määrätty jeesuksen syntymäpäivä joulukuun 25:ksi ei ole mikään kevyesti otettava juttu.
Se kertoo kristinuskon kaikkivoivasta vallasta anastaa ja tuhota kauniiden uskontojen asema ja juhlapäivät.
Agressiivinen uskonideologia, joka sopii ryöstäjien ja massamurhaajien uskonnoksi kautta vuosisatain.
Sama koskee myös lähtökohtaa, eli juutalaisuus, ja viimeisin pääsuuntaus näistä kolmesta, eli muhamettilaisuus.
Tästä Orsosta on tullut ranneliikkeen jokapaikan-rakkkirjoittaja. En ymmärrä, mitä tämä "mies oikein ajaa takaa? Ainakin eroa kirkosta-liikkeen puolestapuhuja tämä Orso on ja muiden ateististen, rankkojen mielipiteiden saarnaaja.
Orso mollaa ja haukkuu myös tiettyjä ranneliikkeen kirjoittajia (esim. M., J.).
Eikö noin iäkäs, yhtäkuin aikuinen mies tunne käytöstapoja, nettietikettiä vai onko tämä orso ylitse muiden, täydellisenä "ylimiehenä" jakaa omaa oikeuttaan ja eikä piittaa mistään muusta. Millainen on Orson oma elämä? Kun pääsisi näkemään Orson sydämeen, voisi vaikka ymmärtää tätä jatkuvaa huutamista.
Minä sanon Orsolle että: "Rock `n Roll vaan, anna palaa mies.
Anarkiasta lähtee muutkosen siemen, mitä se on? sitä en tiedä mutta sitä tarvitaan. Jos ei olisi ollut anarkista uskallusta esim 60- ja 70-luvulla pioneerityön tehneillä homoilla ja lesboilla, emme olisi tässä tilanteessa tänä päivänä. (Enkä tarkoita nyt niitä henkilöitä jotka tulivat ottamaan kunnian toisten työstä kun varsinainen työ oli jo tehty...)
Vaan niitä jotka uskalsivat olla eri mieltä vallalla olevaa ajatusmuotoa vastaan.
  • 16 / 17
  • finn_monster
  • 26.11.2005 12:22
orso lienee vaaraton itselleen ja muille.

Uskovana osa teksteistä nyppii, mut onnea matkaan.
Saarnamiehiä tarvitaan joka seurakuntaan
Annu-mari haluis ettei kukaan ota esiin tosiasioita, annetaan vaan kaikenlaisten silmänkääntäjä pappien tehdä rauhassa työtään.
Ei oteta esille ristiriitoja, ja pettämistä sekä huijausta, mikä on normaalin yhteiskunnan toimintakyvyn edellytys,,, normaalin, missä ihmisiä huijataan uskomaan kaikkea, ja kuitenkin selän takana toimitaan toisella tavalla.
Laupeat uskovaiset ovat pahinta sakkkia, ne ymmärtää olla viisaita ja umpikieroja, päälle päin humaaneja, mutta demonit sisällä.