Viro hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain (juttukommentit)

Südamlikud õnnitlused eestlastele <3

Virossakin avioliitto virallistetaan ja perinteisesti se tehdään Suomea maallistuneemmassa Virossa maallisen "Avioliittopalatsin", eli Perekonnaseisuametin virkailijoiden, sekä nykyään yleisemmin notaarien toimesta.

Suomessakinhan avioliitot solmitaan nykyisin valtaosin maallisen hyvin, siviilivihkimisenä.
Euroopan suurissa maissahan, Saksassa ja Ranskassa kaikki avioliitot virallistetaan valtion toimesta ja uskomuspoppoilla voi olla vain epävirallis-seremoniallinen rooli, jos joku semmoista välttämättä haluaa.

Lisäksi kuitenkin Virossakin uskonnollisten poppoiden lähinnä papeilla tms. voi olla vihkioikeus, mutta Virossahan uskontopoppoihin kuuluvat lähinnä vain vimpan päälle uskovaiset, eikä vain "tavan vuoksi", kuten meillä vielä osin. 127 maan kyselytutkimuksessahan virolaisista vain 14 % vastasi uskonnolla olevan merkitystä heille elämässään ja osuus oli kyselyn maista pienin, eli Viron todettiin olevan vähiten uskonnollinen maa kyselyn 127 maasta.
Virossa kirkkohäät ovat harvinaisia.

Avioliittoon vihkimisoikeus on henkilökohtainen ja henkilö suorittaa Viron lainsäädäntöä koskevan kokeen, jonka läpäistyään henkilö saa virallisen vaakunaleimasimen, jolla hän voi vahvistaa avioliitot.

Suomen tapaan Virossakin uskomusyhteisöjen papeilla ei ole velvollisuutta vihkiä avioliittoon uskomuskuntiensa uskomusten vastaisesti. Eli Virossakaan katolilaiskristityiltä ja ortodoksikristityiltä on turhaa ruinata avioliittoon vihkimistä, sekä Virossa luterilaiset ovat sen verran "lahkolaisia" että vastustavat ihmisten yhdenvertaisia rakkausavioliittoja. Hinduilla, muslimeilla ja muilla riippuu sitten kyseisen uskonyhteisön asennoitumisesta, koska nuohan eivät ole niin keskusjohtoisia uskontoja, joten niillä saattaa variaatioita asian suhteen olla, kute maailmalla onkin naisparien tai miesparien hindu- tai muslimihäitäkin.

Virossa, kuten meilläkin, kaikilla on oikeus tulla vihityksi maallisen hyvien viranomaisten avioliittovihkimyksellä, eli uskontokunnat eivät voi torpata ihmislltä avioitumista.

Nythän Virossa tuota avioliittolaki-parannusta vastustaneet puolueet julistivat että kun (jos) ne pääsevät valtaan, niin ne ensi töikseen tulevat mitätöimään avioliittolain. Eli niitä uskomuksellisia uhkakirveitään heristelivät nuo lähimmäisenrakkaudettomasti. Saa sitten nähdä, tervehenkistyvätkö ajan myötä.

Virohan poikkeaa siinä asiassa useimmista Euroopankin maista että siellä seksin alaikäraja on 14 vuotta (sama tosin myös Saksassa, Itävallassa, Bulgariassa, Unkarissa, Italiassa ja Portugalissa) ja Virossa avioliiton alaikäraja on jopa vain 15 vuotta.
Noin nuorten teiniavioliitot eivät ole kuitenkaan Virossa yleisiä.

Tuo on hieman kummajainen, maallistuneessa Virossa, eli noille huomattavan alhaisille alaikärajoille ei ole mitään (teologien mukaan) Marian n. 13 -vuoden iän pohjaperustetta, mutta ehkä sitten se puberteetin alkaminen.
Mikäli hyväksytty avioliitto-oikeus pyrittäisiin perumaan, törmäisi se varmasti oikeusistuimessa siihen, että jonkin kansanryhmän aseman heikentäminen olisi syrjivää.
Viron sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö on astunut voimaan vuoden vaihtuessa.

***

Aiempaan humanin kommenttiin liittyen: Virossa seksin suojaikäraja vuonna 2022 nostettiin 16 ikävuoteen. Asia nousi tuolloin esiin skandaali(e)n jälkimainingeissa, ja suojaikärajaa nostettiin samalle tasolle kuin esim. Suomessa.