Australian avioliittoäänestys: 61,6 prosenttia haluaa parlamentin hyväksyvän samaa sukupuolta olevien avioliitot (juttukommentit)

Kansa sanoi selkeästi "kyllä", kuten taannoin Irlannissakin.

Vaikka tälläkin tarinalla on kaunis loppu, en silti pidä tällaisia äänestyksiä yhdenvertaisuuskysymyksissä oikeana tapana.

Nyt sitten katsotaan, mitä parlamentissa tapahtuu.
  • 2 / 5
  • Ossi Halme
  • 15.11.2017 13:31
Kansanäänestykset ovat kaksipiippuinen juttu. Toisaalta jos parlamentaarinen koneisto on haluton tai kyvytön noudattamaan äänestäjien selkeän enemmistö tahtoa, hallituksen mandaatti alkaa olla vain teknistä laatua. Suomessa vastaava lainmuutos olisi 2020-luvun juttuja, jos kansalaisaloite ei olisi ikään kuin ohituskaistana asioiden viemisessä eduskunnalle tilanteessa, jossa hallituksen käyttämä kaista on ketjukolarin vuoksi poikki

Melko moni länsimainen perutuslaki lähtee "valta kuuluu kansalle" -korulauseesta, joka kuitenkin laimennetaan melko pian jollain lausekkeella. Toisaalta taas länsimaistakin löytyy laimentamattomia perustuslakilauseita, joissa todetaan että jos hommat on peruuttamattomasti pielessä, kansa on hyvä ja pistää päättäjät pihalle parhaaksi katsomallaan tavalla.

Australian politiikkaa seuraavat tietävät, että pääministerin keinu on vuosikymmenet roikkunut hyvin hauraiden lankojen varassa. Suosituin ja vahvinkin pääministeri tietää, että olisi harvinaisen hyvää tuuria saada potkut vaalitappion kautta, kun todennäköisesti äkkilähtö virasta tulee "omien" kädestä.
  • 3 / 5
  • human
  • 15.11.2017 15:18
Kansanäänestykset ovat tosiaan vähemmistöasioissa kaksipiippuinen juttu, riskipeliä, mutta toisaalta sitten tuollaisella selvällä, liki 2/3 -kannatuksella poliitikoille tulee vahva mandaatti asian edistämiseen ja vastustajilta pulinat pois. Likimain samanlainen (tai hieman suurempi) gallup-kannatushan oli taannoin Suomesakin yhdenvertaiselle evioliitolle.

Toivottavasti Austaliassakin politiikkajohdon päättäjät toteuttavat kansan tahdon.

Austarliassakin tosin taannoin perus-ausseilla, aboriginaali-ihmisillä on saattanut hyvinkin olla luonnollinen avioliittokäytäntö, eli ovat pariutuneet luontonsa mukaan, aikuisten vastuullisen oikeasti, samansukupuolisina pareinakin.

Yhdenvertaisessa avioliitossahan on kutakuinkin kaikkialla kyse perinteiden palauttamisesta jälleen voimaan, eikä mistään uudesta asiasta.

Kommenttia muokattu: 15.11.2017 klo 15:21
  • 4 / 5
  • Havainnoija
  • 16.11.2017 0:16
Hyvältä näyttää

Yleisradioyhtiö ABC kysyi kaikilta parlamenttiedustajilta (edustajainhuone/alahuone ja senaatti/ylähuone), äänestäisivätkö puolesta vai vastaan. Alahuoneen edustajista 76 % äänestäisi tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, senaattoreista 73 %.
http://www.abc.net.au/news/2017-11-14/same-sex-marriage-if-the-survey-says-yes-how-will-your-mp-vote/9104112

Tilastokeskuksen erittelystä selviää mm., että 18-19-vuotiaat vastasivat kyselytutkimukseen aktiivisemmin kuin ikäluokat välillä 20-44. (Australiassa iloittiin kuulemma myös siitä, että teini-ikäiset tiesivät, mikä on postilaatikko, siis se metallinen.)
https://marriagesurvey.abs.gov.au/results/results.html

Senaatin käsittelyssä on tällä hetkellä lakialoite tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi, jonka on laatinut avoimesti homo senaattori Dean Smith ( https://www.aph.gov.au/Senators_and_Members/Parliamentarian?MPID=241710 ). Aloitteella on työväenpuolueen, liberaalien (=konservatiivit) ja vihreiden tuki. Fundisedustajat yrittävät saada aloitteeseen lisäyksiä, jotka oikeuttaisivat ”syvästi uskonnolliset” syrjimään sateenkaarikansalaisia, mutta syrjintäsuojan heikentäminen ei onnistu, sanoi pääministeri opposition tukemana.
Jos hyvin käy eli aloite siirtyy ajoissa senaatista edustajainhuoneen käsittelyyn, jossa sitten fundisten muutosehdotukset onnistutaan äänestämään tarpeeksi nopeasti kumoon, avioliittolain muutos ehditään hyväksyä ennen joulua.
  • 5 / 5
  • Yesman
  • 16.11.2017 16:23
Loppujen lopuksi vähemmistön kohtalot riippuvat aina enemmistön suhtautumisesta. Näin on vaikkapa sekä aristokratian että seksuaalivähemmistöjen kohdalla.

Kaikki ovat jonkin asian suhteen vähemmistössä. Ainoa kestävä tapa saada asiat vähemmistölle suopealla tavalla, on vakuuttaa enemmistö kyseisen asian suhteen. Tätä on demokratia. Sivistynyt enemmistö antaa tilaa vähemmistölle, mutta on myös vähemmistön tehtävä ottaa paikkansa, perustella tilansa ja ylläpitää tietoutta enemmistön suuntaan tarvittaessa. Tämä samalla mittaa vähemmistön todellisen elinvoiman.

Vaikka demokratian periaattessa (=enemmistöhallinto) voi olla ongelmia, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että monessa muussa hallintomuodossa niitä on vielä enemmän.

Uskon ihmisten (hitaaseenkin) valveutuneisuuteen ja luotan lajitoverini arviointikykyyn. Uskon lopulta demokratiaan myös vähemmistökysymyksissä. Maailman demokratioiden viime aikainen kehitys suhteessa seksuaalivähemmistöihin puoltaa tätä näkemystä.