Lohela vaikeni Orlandon surmien vähemmistövastaisuudesta (juttukommentit)

  • 1 / 9
  • human
  • 14.6.2016 21:30
Sillai se perusteettomien suomalaisten puolue käyttäytyy.

persujen mika niikkohan äskettäin julisti ESS:ssä olevansa kansanedustaja jumalansa johdatuksesta - ja niinpä hän onkin heilunut raamattuaan kädessään heristellen Eduskunnassa, julistamassa uskontonsa jumalan johdatusta vihaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2278299

Kommenttia muokattu: 14.06.2016 klo 21:32
  • 3 / 9
  • Kristitty87
  • 15.6.2016 10:49
Lohela teki ihan oikein kun vaikeni vaikka se tuntuu julmalta luulen että hän ei halunnut provosoida kansanedustajana homoseksualismilla.
Minusta Lohelan olisi ollut ihan perusteltua mainita, koska seksuaalivähemmistöt mitä ilmeisimmin olivat nimenomaan teon kohteena.

Ranskan presidentti Francois Hollande sen sijaan mainitsi vähemmistöt, mutta hieman pieleen. Hän esitti maanantaina USA:n suurlähetystössä surunvalittelunsa Orlandon tapahtumien johdosta. Presidentin sanavalinnat ovat kuitenkin herättäneet hämmennystä, sillä Hollande antaa sanavalinnoillaan ymmärtää seksuaalisen suuntautuneisuuden olevan valinta.

- Orlandossa tapahtui isku Yhdysvaltoja vastaan, mutta myös vapautta vastaan. Sellaista vapautta vastaan, jossa kukin voi itse valita seksuaalisen suuntautumisensa ja määrittää oman elämäntyylinsä ( yleX:n käännös http://yle.fi/ylex/uutiset/ranskan_presidentti_molaytti_orlandon_iskujen_jalkeen_kukin_voi_valita_seksuaalisen_suuntautumisensa/3-8958318 )

Kommenteissa muistutettiin, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen ei ole valinta, vaan synnynnäinen ominaisuus. Orlandossa hlbti-vähemmistöön kuuluvat valikoituivat uhriksi yhden ominaisuutensa vuoksi, eivät valintojensa vuoksi.

Sosiaalisen median lisäksi myös Ranskan media on kritisoinut presidenttiä. Presidentin vastaavansisältöinen twiitti poistettiin myöhemmin.

Hollande edisti vahvasti mm. tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä. Hollanden voi arvella olevan perillä seksuaalisen suuntautuneisuuden olemuksesta, joten oletettavasti kyse on lähinnä huonosti harkitusta kieliasusta.

Myös meillä Suomessa aktiivisestikin hlbti-vähemmistöjen asemaa edistäneiden vaikuttajien tiedetään sekoilevan säännöllisesti käsitteiden suhteen ja puhuessaan hlbti-ilmiöön liittyvistä yksityiskohdista. Esimerkkinä vaikkapa presidentti Tarja Halonen.

Minusta tällaiset lapsukset yleensä ovat kuitenkin ihan anteeksiannettavia. Hollanden olisi kyllä hyvä oikaista itse kommenttinsa.

***

Vaikka itse koen olevani aika perillä korrektista termistöstä ja aihepiiristä muutenkin, niin lapsuksia sattuu toisinaan. Yleensä taustalla on keskittymisen puute ja/tai huolimaton kääntäminen esim. englannista.
  • 5 / 9
  • Ex-kristitty93
  • 15.6.2016 11:19
Lohela teki ihan oikein kun vaikeni vaikka se tuntuu julmalta luulen että hän ei halunnut provosoida kansanedustajana homoseksualismilla.

Kristitty87 (ei rekisteröitynyt) • 10:49

Niin, ties vaikka eduskunnan "homoseksualismista" provosoituvat kansanedustajat olisivat tehneet orlandot ihan paikan päällä, jos oltaisiin annettu ymmärtää että homoseksuaalisuuden vuoksi voidaan vainota.
  • 6 / 9
  • Zephyr
  • 16.6.2016 12:46
Human: "Älä jankkaa, vaan etsi uusia näkökulmia."

Pakko sanoa että poikkeuksellisesti hyväksyisin Humanin kaltaisen megahomon syrjimisen uskovaisille.
  • 7 / 9
  • JAMPPA
  • 16.6.2016 21:57
Olen monessa asiassa humanin kanssa erimieltä, mielestäni hän on pakkomielteinen uskontojen suhteen ja tuo samaa asiaa toistuvasti ja pitkäsanaisesti esille. Kirjoittakoon mitä kirjoittaa, kuitenkin.

Zephyrin kommentti yllä on kuitenkin mielestäni täysin asiaton.
  • 8 / 9
  • Olli Stålström
  • 16.6.2016 23:18
Olen tehnyt paljon yhteistyötä Stacyn kanssa ja arvostan hänen ehdottomuuttaan. Siksi minulle särähti korvaan jnston luonnehdinta "sukupuolinen suuntautuminen" kun käsitellään lesboja ja homoja.

Tietysti jnsto edustaa jonkinlaista suomalaisen lhbt-lehdistön nomenklatuuraa eli johtavaa luokkaa.

Silti uskallan asettua Stacyn ja monen tutkijan kannalle, jonka mukaan "seksuaalinen suuntautuminen" tarkoittaisi homo- bi- ja heteroulottuvuutta. Sen sijaan trans-ulottuvuudesta on minusta aiheellista käyttää termiä "sukupuolen ilmaisu" tai "sukupuolivähemmistöt".

Myönnän, että nämä termit ovat pitkälti valinnan ja määrittelyn kysymyksiä. Jopa Setan alkuvuosina me käytimme itsestämme useinkin termiä "sukupuolivähemmistö". Mutta ehdotan jatkuvaa keskustelua termeistä ja määritelmistä.
  • 9 / 9
  • jnsto
  • 17.6.2016 22:49
Hyvä Olli. En mitenkään kuulu hlbt-lehdistön nomenklatuuraan. Se näkyy myös epätarkoissa tai väärissä ilmaisuissa. Mutta olen tätä vapaaehtoistyötä kuitenkin harrastanut. Tosin viime aikoina muiden töiden takia vähemmän.