Romaniassa kolme miljoonaa haluaa kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot (juttukommentit)

  • 1 / 7
  • human
  • 4.6.2016 16:29
Voi tuota kristillisyyden ydintä, yhä jatkuvaa vihaa Rakkautta kohtaan.

Ja valitettavasti, koska raamatussa ei tuomita, eikä kielletä pedofiliaa, on se korostuneesti kristittyjen tahojen harrastuslistalla, etenkin nuorten tyttöjen metsästyksenä - ja sitten tytöille vielä päälle aborttikielto.
  • 3 / 7
  • human
  • 4.6.2016 17:05
Romaniassahan tuo itsenäinen, Romanian ortodoksikirkkokunta on aikamoinen joukkio. Siinä on oma korkein päättävä elin, synodi, sekä 6 metropoliittakuntaa ja 10 arkkihiippakuntaa, joissa on yli 12 000 pappia.
Sillä on 400 luostaria, 15 teologista "tiede"kuntaa, joissa opiskelijoita 10 000 (eli ideologian levitykseen koulitaan massoja) ja Romaniassa on yli 14 500 ortodoksikirkkoa ja lukuisia uusia on rakenteilla.

Toisen maailmansodan jälkeisen kommunistivallan aikaan Romanian ortodoksikirkko sai toimia ja monille sen jäsenillä oli yhteistyötä Romanian salaisen poliisin, Securitaten kanssa, ilmiantojen yms tiimoilta.
Romanian kommunistihallinto maksoi ortodoksikirkon patriakkojen, pappien yms palkat ja myönsi varoja sen toimintaan.
Romanian diktaattori Nicolae Ceaușescu ja kommunistipuolueväki vierailivat ortodoksikirkon vieraina monestikin. Ceaușesculle on rakennettu oma muisto-ortodoksikirkko.

Kommenttia muokattu: 04.06.2016 klo 17:05
  • 4 / 7
  • human
  • 4.6.2016 17:17
Miksikäs Ateisti valehtelee olevansa muka jumala-uskomuksista vapaa ateisti, kun hlbt-ihmisten, naisten ja monien muidenkin perinteisiä vainojia, abrahamisia uskontoja puolustelee?

kristinuskomuksella ja islamilla pitää olla selkärankaa, reilusti myöntää humpuukinsa, uskomuksensa luonnottomiin satu-olentoihin, naisten eriarvoistamiseen ja muiden uskontojen syrjimiseen - sekä tietenkin moisista hölynpölyistä vapaitten ihmisten häiritsemiseen.

uskonnoistta vapaa ateisti ei uskomuksia puolustele.

Minähän olen sitä paitsi täysin armollinen, eli arvostelen humpuuki-uskomuksia, mutta en tietenkään sorru tekemään nille mitään pahaa, kuten ne ovat meille tehneet ja yhä tekevät. Kallion kirkkolaisten kannattaa mennä käännyttämään kd:läisiä, helluntailais-persuja, ortodokseja ja islaminuskoisia, jehovan todistajia yms., vapautumaan vihauskomuksistaan ja yhdessä noiden vapautumaan uskomuksista ja arvostamaan todellisuutta ja luonnollisia asioita, sillä vain ne ovat arvokkaita ja kestävät aikaa ja ansaitsevat arvostusta : )

Toki ehkä kelvollinen taso voisi olla naisjumalien, transjumalien, naisprofeettojen uskomuksiin saanti - mutta eivät taida nuo umpi-miehiset uskomukset kyetä :D

Miksikäs se Kallion poppoo järjestää sateenkaari-uskovaisille messuja vain syrjemmällä Kalliossa? Miksei se järjestä Sateenkaari-Rakkaus-ilomessua tuomiokirkossa edes Priden aikaan? (noh, tuomiokirkkoseurakunta -nimi kertoo jo aika paljon aatten tuomiollisesta ideologiasta)

Helsingin piispan, irja askolan vähän arvelin olevan ehkä vähän tolkun uskovaisen, mutta hän romutti kyllä sen arvelun keväällä mielipidekirjoituksellaan, missä hän haukkui ja tuomitsi ihmiset (ansio)ahneudesta ... unohtaen mainita sen että hänen oma palkkansa on roimasti yli 10 000 € kuukaudessa.
raamattu-saduissahan on sekin hupaisa kohta, missä jesse julistaa että toisia hulluiksi sanovat eivät hänen mielestään ansaitse taivaaseen pääsyä ... ja sitten pari säettä siitä eteenpäin jesse itse haukkuu arvostelijansa mielenvikaisiksi hulluiksi - joten voitte jessen sanomaan uskovat siltä pohjalta miettiä minne se jesse on ansainnut päästä/joutua ; )

Auttaisikohan se yhtään että nuo islaminuskoisethan odottavat sitä tulevaa, että heidän mytologiaolentonsa mahdi ja jeesus tuleva uudelleen, jolloin jesse sekä tekee ihmeitä että menee naimisiin ja mahdi puolestaan korjaa uskonnon harrastamisen vinoumat ...
... mitähän ne vinoumat mahtavatkaan olla?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mahdi
https://en.wikipedia.org/wiki/Mahdi

Kommenttia muokattu: 04.06.2016 klo 17:45
  • 5 / 7
  • Ateisti
  • 5.6.2016 13:28
Kuten Madonna sanoo Human: "Papa Don't Preach@ :) Menepä nyt vuodattamaan Pride-juhlissa Kallion seurakunnalle valitusvirttäsi, täällä se on jo kuultu, moneen kertaan.
"Voi tuota kristillisyyden ydintä, yhä jatkuvaa vihaa Rakkautta kohtaan."

Kristillysyyden ytimen kanssa olet yhtä pihalla kuin nuo 3 miljoonaa romanialaista "rakkauden" - tai siis tasa-arvoisen avioliittolain kanssa.

"Minähän olen sitä paitsi täysin armollinen, eli arvostelen humpuuki-uskomuksia, mutta en tietenkään sorru tekemään nille mitään pahaa, kuten ne ovat meille tehneet ja yhä tekevät.2

Malka silmästäsi, kuten isossa kirjassa sanotaan. Arvostelet täällä milloin transseksuaaleja, dragq ueeneja ja biseksuaaleja kuin paraskin homofobi.
  • 7 / 7
  • Havainnoija
  • 20.9.2016 0:10
Taistelu homoavioliitoista jatkuu

Kolmen vuoden oikeustaistelu
Romanialainen Adrian Coman meni naimisiin miehensä Clay Hamiltonin kanssa jo vuosia sitten Brysselissä. Kolme vuotta he ovat yrittäneet saada avioliittonsa tunnustetuksi Romaniassa. Nyt päästiin niin pitkälle, että Romanian perustuslakituomioistuin kuuli Adriania. Tuomioistuimen on tarkoitus antaa päätöksensä tänään 20.9. siitä, otetaanko miesparin avioliitto huomioon jollain tavalla vai ovatko he edelleen lain edessä ns. toisilleen ventovieraita.

Adrianin isä on poikansa puolella ja kertoo, että aiemmin hänellä oli 100 hyvää naapuria, mutta tällä hetkellä luultavasti enää kaksi. Hän haluaa sanoa homovastaisille naapureilleen, että ”hyvät ihmiset, homoseksuaalisuudessa ei ole mitään epänormaalia”.
----------
Homojen oikeuksien vastustajat: Pappi on ainoa moraalinen instanssi
Yli 30 kristillistä järjestöä ei tyytynyt siihen, että homoavioliitot on kielletty laissa. He haluavat maan perustuslakiin saman kiellon. Kansalaisaloite samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltämisestä perustuslaissa keräsi lähes kolme miljoonaa allekirjoitusta. Kannattajia kerättiin kaduilla ja erityisesti jumalanpalveluksissa. Kansanedustaja Remus Cernea, joka on toiminut jo vuosia parisuhdelain saamiseksi Romaniaan, ei ole yllättynyt, sillä ortodoksikirkon vihakampanja sai ihmiset uskomaan, että heidän perinteensä ovat vaarassa, jos homoparit voivat solmia avioliiton. Niille ihmisille pappi on ainoa moraalinen taho, ja kaikki noudattavat sitä, mitä pappi sunnuntaisin saarnaa.

Sateenkaari-oikeusjärjestön puheenjohtaja: Ei kansanäänestystä perusoikeuksista
Parlamentin on vielä hyväksyttävä kansanäänestyksen järjestäminen homoavioliittokiellosta. Accept-sateenkaarijärjestön puheenjohtaja Florin Buhuceanu ei hyväksy kansanäänestystä. Hän on sitä mieltä, että kansalaisten perusoikeuksista ei tule päättää kansanäänestyksillä, vaan se on loppukädessä tuomioistuinten tehtävä. Koska Romaniassa on niin paljon suvaitsemattomuutta, kansanäänestyksillä ei tule päättää vähemmistöjen kohtalosta, ei homojen eikä romanien.
http://www.deutschlandfunk.de/gleichgeschlechtliche-liebe-rumaenien-streitet-ueber-die.795.de.html?dram:article_id=366249
--------------
Päivitys
Perustuslakituomioistuin ei tehnyt vielä päätöstä Comanin ja Hamiltonin avioliiton tunnustamisesta. Seuraava käsittely on 27.10.
Tarkemmin tässä uutisessa:
https://www.yahoo.com/news/romania-court-again-postpones-ruling-same-sex-marriage-114629540.html

Kommenttia muokattu: 20.09.2016 klo 19:52