USA hyväksyi homoavioliitot - syrjintäsuojassa puutteita (juttukommentit)

Kyselin Amerikasta tunnelmia tasa-arvoista avioliittoa koskevan korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Päällimmäisenä heillä oli suuri helpotuksen tunne. Päätös on liittovaltiotasoinen ja verotuksellisesti ja etuisuuksien puolesta nyt aviopuolisoita kohdellaan samalla tavoin riippumatta pariskunnan sukupuolesta.

Epäselväksi keskustelusta jäi se, että pystyvätkö osavaltiot kuitenkin kohtelemaan eri tavalla samaa sukupuolta olevia pareja osavaltion myöntämien etuuksien puolesta ja paikallisessa verotuksessa.

Eräänä ongelmana, eikä kovinkaan pienenä sellaisena, on kuinka kohdellaan rekisteröityneitä pareja, jotka eivät mene avioliittoon. Monet yritykset ovat tähän mennessä myöntäneen etuja rekisteröidyssä parisuhteessa oleville, koska avioliitto ei ollut mahdollinen samaa sukupuolta oleville pareille hyvin monessa osavaltiossa. Uuden lain myötä odotetaan nyt, yhtenäistävätkö yritykset käytäntöjään koskemaan etuuksia samaa sukupuolta oleville pareille, jotka ovat avioliitossa, mutta ei rekisteröityneille pareille.

***

Muutamissa julkisissa kommenteissa on ilmaistu huolestuminen siitä, että katoaako gay-kulttuuri tyystin, kun homot ja lesbot ovat nyt valtavirtaa siinä missä heterotkin.

Oma tuntumani on, ettei gay-kulttuuri katoa minnekään, vaikka siirrytäänkin kohden valtavirtaa avioliiton ja omien lasten myötä.
Sain Amerikasta vielä lisätarkennusta kysymyksiini lakimuutoksen vaikutuksista. Lainaan tänne tätä yhden henkilön näkemystä suoraan.

- Liittovaltion tuloverotuksen säännöt ovat määrääviä. Osavaltioiden verotus noudattaa liittovaltion säädöksiä. Sen ei pitäisi olla ongelma. Saattaa kuitenkin tulla eteen yrityksiä muuttaa osavaltioiden perintöverotusta. Epäilen kuitenkin vahvasti, että sellaiset aikeet voisivat menestyä oikeuskäsittelyissä. Seurauksena oikeuskäytännöistämme, otaksun sukujen yrittävän kuitenkin kumota testamentteja. Tämä mahdollisuus on olemassa kaiken aikaa, riippumatta siitä, mikä on parin sukupuoli. Leskeneläke ja sosiaaliturva ovat nyt suojattuja.

- Sitä vastoin meillä ei ole yleisesti voimassa olevia syrjintäsuojalakeja. Osavaltiot, kuten Pennsylvania, sallivat edelleen seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan irtisanomisen taikka syrjimisen työhönotossa taikka asunnon vuokraamisessa jne. Jää nähtäväksi myös tulevatko pankit käyttämää toisenlaisia kriteereitä esimerkiksi asuntolainoituksessa tai muissakin pariskunnille myönnettävissä lainoissa. Yleistuntumani on se, että erot [hetero- ja homopariskuntien välillä] katoavat aikaa myöden.
"Muutamissa julkisissa kommenteissa on ilmaistu huolestuminen siitä, että katoaako gay-kulttuuri tyystin, kun homot ja lesbot ovat nyt valtavirtaa siinä missä heterotkin."

Saisi kadota. Pois kruisailu puistoissa, seksinhaku baareista, dark-roomit sekä avoimet parisuhteet. Pilaavat vain homojen maineen sekä vähentävät suvaitsevaisuutta.
Ei kai "gay"-kulttuuri sentään katoa minnekään. Ajan saatossa se on muuttunut ja muuttuu tietenkin, kuten kaikki muukin kulttuuri. Tekeekö sitten nettiseksi seksistä parempaa? Enpä tiedä. Kukin taplatkoon vastuullisesti tyylillään.
Syrjintääkin ehkäisemään, on nyt myös havaittu lisää USA Korkeimman oikeuden päätöksestä seuraavia asioita.

http://www.tpnn.com/2015/06/28/unintended-consequence-of-scotus-gay-marriage-ruling-will-have-conservatives-cheering/

14 osavaltion kieltämä, nyt perustuslain suoma oikeus pakottaa sallimaan kansalaisille tuliaseiden hallussapidon kaikissa 50 osavaltiossa ilman erityistä, myönnettyä lupaa.

Liberaali tähän toki tuumaa, että ei aseet tapa vaan ihmiset. Mutta onpa Suomi tässäkin suhteessa takapajula.
Ei, ei perustuslaki sellaiseen pakota.

Tuo teekutsuväki ja sielunsisaruksensa ovat kyllä aikamoisia velikultia; kuin pululauma, jonka keskelle heitetyt jyväset saavat aikaan hirmuisen kuhinan. Toki on välillä arveluttavaa, että noita hahmoja istuu vallan kahvassa.
Osaat kyllä sujuvasti arvostella teekutsuliikkeitä ja ihmisiä niihin liittyen, mutta miten olisi perustelu sille, miksi perustuslaki tässä kohden ei kohtele Yhdysvaltojen kansalaisia yhdenvertaisina aseiden hallussapitoon liittyen.

En tietenkään odota varsinaisesti muuta vastausta kuin sitä, että kyseessä on eri asia. Toisissa osavaltioissa ihminen saa puolustaa henkeään aseellisesti, toisessa ei, ja ihminen saa vapaasti valita missä asuu ja menee naimisiin... Ööps.

Vähän kuin Lapin läänissä saisi kantaa asetta ilman lupaa, mutta siitä etelämpänä ei. On tämä homologiikka (anteeksi, tätä termiä käytettiin jossain toisaalla) kertakaikkiaan ihmeellistä.
Aseen kantamisen oikeutta perustuslakiin nähden Yhdysvaltojen osalta punnitsee tarvittaessa sikäläinen perustuslakituomioistuin. En minä.

Itse kyllä ajattelen niin, että avioliiton (Yhdysvalloissa nyt poistunut) sukupuolirajaus oli homoseksuaaleja kohtaan syrjivä käytäntö, koska yksilön seksuaalinen suuntautuneisuus on henkilöön liittyvä pysyvä ominaisuus (ihonvärin tai kätisyyden tavoin), eikä parisuhde voi täysipainoisesti luontua ns. vastakkaista sukupuolta olevien välillä, jos toinen tai molemmat osapuolet ovat homoseksuaaleja. Toki yhdenvertainen avioliitto-oikeus ei rajaa mahdollisuutta tällaiseenkaan yhteiselämään pois.

Ase taas ei ole mitenkään henkilöön liittyvä pysyvä ominaisuus (paitsi miehillä oleva ase, hehehe), joten siltä osin erilaiset käytännöt eri osavaltioissa eivät aseta ihmisiä henkilöön liittyvän ominaisuuden perusteella eriarvoiseen asemaan.

Mitä tulee teekutsu-poppooseen, niin osaan arvostella - ja on siinä arvosteltavaakin, mitä poppoon edesottamuksia olen sivusilmällä seuraillut. En todellakaan suurennuslasin kanssa. Yhtäläisesti arvostelen kotomaista (ulkomaisten esikuviensa jalanjäljissä vastenmielistä yhdenvertaisuuden vastaista propagandaansa levittävää) "Aito Avioliitto" -poppoota.
tjas,

Aseenkantokommenttisi on täysin hölynpölyä.

Tässä virallinen, Yhdysvaltain kongressin hyväksymä versio:


»A well regulated Militia, being necessary to the security of a free State, the right of the people to keep and bear Arms, shall not be infringed.»

Suomeksi:

»Koska hyvin valvottu kansalliskaarti on tarpeellinen vapaan valtion turvallisuudelle, kansalaisten oikeutta omistaa ja kantaa aseita älköön loukattako.»(Wikipedia)

Koko homma siis perustuu kansalliskaarti-ideaan, ei siihen, että jokainen Manson, Bundy tai tjas saisi leikkiä aseilla mielensä mukaan. Valitettavasti asiaa on tulkittu menneisyydessä herrojen S. Colt, Smith, Wesson ja Winchester avokätisellä rahoituksella eri oikeusasteissa päin peetä.