Ian McKellen vaatii Pohjois-Irlantia hyväksymään homoavioliitot (juttukommentit)

Näiden vaatimusten vastapainoksi, näyttää siltä että myös vastustajat hiljalleen oppivat agendanvastaisen pelin ja aloittavat toiminnan ajoissa.

Esimerkiksi sanomalehti Kalevan uutisen mukaan, sadattuhannet italialaiset osoittivat mieltään Roomassa homoliittoja vastaan, vaikka kyseessä on vasta homoliittojen rekisteröinti ja virallistaminen sitä kautta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/italiassa-sadattuhannet-protestoivat-homoliittoja-vastaan/700224/

Saksa, Italia ja käytännössä varmasti Ranskakin, ovat vielä toistaiseksi olleet vahvoina ja itsenäisinä kulttuureina lähes immuuneja tälle lgbt-hypelle. Mielenkiintoista nähdä, miten Eurooppa jakaantuu seuraavien vuosien aikana näiltä osin, ja minkä maiden hyvinvointi pitkällä aikavälillä on se kestävin tie.
Ranska on toki jo hyväksynyt tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön, huolimatta "Aito avioliitto" -poppoon hengenheimolaisten "La Manif Pour Tous" -liikeen raivokkaasta vastustuksesta. Saksassa juna kulkee kohti homoavioliittojen hyväksymistä.

Kansan suuri enemmistö näyttää Saksassa, Ranskassa ja Italiassakin kannattavan Suomen tapaan samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Italiassa adoptiokysymykseen suhtautuminen näyttää jostain syystä olevan erityisen vaikea asia, kaiketi kulttuurillisista syistä.
TNS gallupin euroopanlaajuiseen mielipidetiedusteluun vasta osallistuneena, olen vakuuttunut etteivät nämä gallup-tulokset asiasta pidä paikkaansa. On nimittäin äärettömän vaikeaa sanoa kasvokkain kotiin haastattelua tekemään tulleelle ihmiselle, että en pitäisi homoseksuaalista työtoverina, en palkkaisi häntä mielelläni töihin, en haluaisi myöntää heille oikeutta avioliittoon enkä adoptioon enkä pidä nykyisestä yhteiskunnallisesta kehityksestä homojen oikeuksiin liittyen. Kyse oli kattavasta syrjinnän vastaisesta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli tuottaa tietoa Euroopan parlamentille politiikan tueksi.

Gallup-tilanteissa epäsuosittujen näkemysten esittäminen vieraallekin ihmiselle vääristää tutkimustuloksia. Homoliittojen gallup-kannatus perustuu voimakkaalle ja aggressiiviselle liikehdinnälle ja sen avulla luodulle mielikuvalle enemmistöasemasta. Joka toki on täysin agendan mukaisesti ohjattua, tietoista manipulaatiota. Nyt myös asian vastustajat ovat tämän oppineet.
Nimimerkki "tjas", älä viitsi naurattaa ja sovitella marttyyrin viittaa harteillesi. Se ei näytä ylläsi tyylikkäältä. Jos sinulla on ongelmia, niin älä yleistä niitä muihin.

Esimerkiksi asenteita homoavioliittoja kohtaoon on tehty varsin moninaisin menetelmin, ja eri menetelmin kerättyä tietoa on voitu myös verrata keskenään; vähemmän yllättävästi eri menetelmin kerätty data on ollut varsin kohtuullisesti linjassa keskenään.

Manipuloivalla kysymyksen asettelulla on huomattavasti helpompi tuottaa mieleisiä galluptuloksia.


Nimimerkki "tjas", kerro vielä, miksi et haluaisi homoseksuaalia työtoveriksesi. Pelkäätkö sen tarttuvan tai asenteittesi muuttuvan myötämielisemmiksi?
Jotenkin erikoista, että asenteet homoseksuaalisuutta kohtaan olisivat muka jotenkin homogenisoituneet, vaikka nämä asenteet vaihtelevat laajemmassa mittakaavassa valtavasti jopa muutamien satojen kilometrien säteellä. Kaikki tämä "enemmistöön kuuluminen" on enemmän manipuloiden luotua mielikuvaa kuin todellista mielipidemuutosta kuvaavaa. Gallupit ovat osa sitä koneistoa ja virhemarginaalin lisäksi, tulokset elävät jopa muutamissa kuukausissa kymmeniä prosentteja.

Syy miksi en pitäisi homoseksuaalista työtoverista johtuu siitä, että teen mieluummin töitä heteroseksuaalin kanssa. Tässä myös yksi gallup-vääristymä. Kun gallup tiedusteli asteikolla 1-10 halukkuuttani tehdä töitä homoseksuaalin kanssa, tulos "2" kuvaa enemmän sitä että teen mieluummin töitä heteron kanssa, kuin vastustaisin työntekoa homon kanssa. Tämä vain ei tuosta "2":sta mitenkään käy ilmi. Voin hyvin kuvitella, että tulos johdattaa lopputulokseen homojen syrjinnästä, vaikka kyse on vain vapaasta valinnasta silloin kuin siihen on mahdollisuus. Kuten siitä, söisitkö mieluummin pihviä vai hernekeittoa lounaaksi.

Se että kaikki nyt yksinkertaisesti eivät pidä hernekeitosta yhtä paljon on tietysti vakava asia herneiden oikeuksien osalta ja todella vaikea herneiden ystävien hyväksyä. Mutta se, että meidät tämän jälkeen pakotetaan kaikki hernekeittopäivään, alkaa hiljalleen risoa.
  • 6 / 12
  • Pesuvati
  • 21.6.2015 12:06
Työntekohan on seksuaalinen aktiviteetti, joten tottakai työkaverin seksuaalisella suuntautumisella on väliä.

Eikun siis mitä?
Tämä voi tulla yllätyksenä joillekin, mutta myös työntekijän sukupuolella on väliä. Töiden tekeminen ja n. 8h joidenkin ihmisten seurassa viettäminen ei siis aivan palaudu pelkkään työtehtävän suorittamiseen.

Onhan sitä jo alettu puhua suurkaupunkien vihervasemmistolaisten elämisestä kuplassa, mutta tämä alkaa jo mennä naurettavuuksiin.
  • 8 / 12
  • SaintJudy
  • 21.6.2015 15:28
" ---myös työntekijän sukupuolella on väliä."

hmm, kiinnostavaa. Kumman palkkaisit mielummin: kanssasi samaa sukupuolta olevan vai vastakkaisen? Ihan näin vain työnteon ja työpaikan ilmapiirin kannalta...
Voin hyvin kuvitella, kuinka tuo "hmm, kiinnostavaa" tekee joissakin piireissä valtaisan vaikutuksen. Etenkin jos sitä seuraa täysin triviaali kysymys, jonka jälkeen pitää tehdä ensimmäisenä valinta naamapalmun ja jukkapalmun välillä.
"tjas", oletko varma, ettet ole joskus joutunut tekemään töitä homon kanssa tietämättäsi? Kaikki homothan eivät ole samanlaisia kuin telkkarissa, ja jos työkaverisi ei puhu yksityisasioistaan, niin mistä sitä voi tietää, onko hän homo?
Luulenpa, että "tjas" elää maailmassa, jossa homot julistavat homouttaan koko ajan - tai toisin sanoen sellaiset eivät ole homoja, jotka eivät julista homouttaan koko ajan.