Avioliittolain yhdenvertaisuuden vastustajat järjestäytyvät Suomessakin (juttukommentit)

Aito avioliitto -yhdistyksen tarkoitus on aika hämärä...

"Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja vahvistaa miehen ja naisen välisen avioliiton asemaa ja merkitystä aitona, erityisenä, luonnollisena ja pysyvänä instituutiona suomalaisessa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä."

Se, että samaa sukupuolta olevat voivat solmia keskenään avioliiton, ei mitenkään heikennä naisen ja miehen välisen avioliiton asemaa.

"Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on edistää lapsen oikeutta tuntea sekä isänsä että äitinsä ja olla heidän hoidettavanaan koko lapsuusaikansa mikäli mahdollista."

Se, että samaa sukupuolta olevat voivat solmia keskenään avioliiton, ei heikennä lapsen oikeutta tuntea sekä isänsä että äitinsä - eikä sen paremmin heikennä tämän mahdollisuutta olla heidän hoidettavanaan koko lapsuusaikaansa.

"Yhdistyksen tarkoituksena on myös edistää lapsen terveen sukupuoli-identiteetin kehittymistä siten, että pojan kasvua mieheksi ja tytön kasvua naiseksi tuetaan vahvistamalla sukupuolten luontaista erilaisuutta, sekä turvaamalla lapselle myös adoptiotilanteessa perhemalli, jossa lapsella on sekä isä että äiti."

Tämä kuulostaa paremminkin siltä, että on haluna tarkasti määritellä se, "millainen miehen tulee olla" ja "millainen naisen tulee olla". Mahdollisessa adoptiotilanteessa halutaan pitää kiinni tietynlaisesta perhemallista - riippumatta siitä, onko se juuri kyseisessä tapauksessa lapsen paras.

Adoptioasiasta tarkemmin "Miksi adoptiokysymys hiertää avioliittolain uudistuksessa?" -näkökulmakirjoituksessa ( http://ranneliike.net/teema/miksi-adoptiokysymys-hiertaa-avioliittolain-uudistuksessa?aid=11030 ).
  • 2 / 34
  • Jorma Hentilä
  • 22.1.2015 1:05
Yhdistyksen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen on Espoon helluntaiseurakunnan työntekijä, jonka mielestä yhteiskunnassa vallitsee "miehinen johtajuusvaje". Muita hallituksen jäseniä ei kerrota

Kannattajiksi on oikein naamakuvineen ilmoittautunut KD:n aktivisteja, toimittaja Patmoksen konttorista, tietysti Mika Niikko - ja äskettäin Pitäjänmärn kirkkoherraksi valittu Arto Antturi.

Se siitä uskonnollisesta ja poliittisesta laaja-alaisuudesta ja riippumattomuudesta, jota järjestö korostaa.
  • 3 / 34
  • Havainnoija
  • 22.1.2015 2:00
Sieltä löytyy myös fundisten heiluttama moniavioisuuskortti sekä kauhistelu siitä, että koulussakin sitten opetetaan, että homotkin ovat ihmisiä ja paljon muuta. Kaiken kaikkiaan heikko esitys, joka todistaa, että joukossa tyhmyys tiivistyy varsinkin silloin, kun sairaalloista homo-ongelmaisuutta potevat fundikset lyövät tyhmät päänsä yhteen.
Tuo aitoavioliitto.fi sivusto mielestäni tuola ihan sivun alaosassa antaa ymmärtää harhaanjohtavasti, että Designmodo, Themeforest ja joku Creative Market tukisi ko. aatetta. Luulisin, että ko. puljut vain liittyvät itse webbisivun tekemiseen tai sen templateiden tarjoamiseen tms.

Aiheesta ehkä voisi huomauttaa kyseisiä webbipalveluita ja kehitystä tarjoavia lafkoja.
Huolestunut kuluttaja ja kansalainen laittoi juuri noille kolmelle yritykselle sähköpostia ovat he todellakin tukemassa tasa-arvoisen avioliiton vastustajien hanketta.

Tuo Rahkonen ei ole Helluntaiseurakunnan työntekijä, mutta aktiivisesti mukana touhussa. Herran päivätyö on Tiedolla järjestelmäarkkitehtuuri.

Proviisori Petteri Pietikäinen on apteekkarina Vuosaaressa, joten tiedän ainakin missä en asioi koskaan.

Kommenttia muokattu: 22.01.2015 klo 14:48
Desingmodo vastasi hyvinkin nopeasti ja odotetusti


"Hi, nope, it’s not true, we don’t know nothing about this website.
Adrian"
Yhdistys on poistanut kaikki kolme logoa sivustoltaan. Mission accomplished. Tämä olkoon vasta alkua...
Designmodon, Themeforestin ja Creative Marketin logot on poistettu kristofasistien verkkosivulta. Kiitokset Samille, iTomille ja muille aktivisteille.

Sellaisenkin asian joku oli huomannut, että Aito avioliitto -yhdistyksen sivulla on facebook-linkki, jossa yli 9000 tykkäystä. Kyseessä ei ole yhdistyksen perustama uusi fb-sivu vaan vanha "Avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto" -sivusto, joka on ollut olemassa jo kauan aikaa ja joka on nyt otettu tämän yhdistyksen käyttöön. Tykkäyksistä yli 8000 on siis viime vuodelta, joten suurta tykkäystä aitoavioliittohörhöt eivät ole saavuttaneet.

Kommenttia muokattu: 22.01.2015 klo 20:30
Kiitos tosi paljon iTomille ja muillekin.

Järkevä ihminen ei koe tasa-arvoisen avioliittolain uhkaavan kenenkään avioliittoa.

On hyvin vaikea uskoa että saavat kovin laajoja kansalaisjoukkoja liikkeelle. Mika Niikkohan kuuluu siihen helluntailaisporukkaan joita kutsuttiin aikoinaan polvirukoilijoiksi. Poliisitkin joutuivat heitä rauhoittelemaan, kun viskasivat suolaa vastarekisteröityneiden parien ja juhlavieraiden päälle.

Noiden sivujen pohja oli jo valmiiina viime vuoden loppupuolella, silloin kun avioliittolakia käsiteltiin eduskunnassa, sinne ei kuitenkaan tullut mitään materiaalia vielä silloin.

Ainoa pyrkimys heillä on yritys kaataa nyt läpimennyt avioliittolaki:
"Pyrimme toimimaan siten, että lopputuloksena on yksi huolella ja asianmukaisesti laadittu oikea-aikainen aloite. Tämän toteuttamiseksi teemme yhteistyötä erilaisten asiantuntijatahojen kanssa. "

Oikea aika lienee eduskuntavaalien jälkeen. Perussuomalaisten ja Kristiillisdemokraattien epätoivo on suurta. PS:n kannatus on romahtanut ja KD on vaarassa pudota koko eduskunnasta. Ainoat puolueet joiden puolueohjelmaan kuuluu "homoliittojen" aktiivinen vastustaminen.
Mikään yllätys ei liene sekään, että hankkeen puuhanaisiin kuuluu Päivi Räsäsen erityisavustaja sisäministeriöstä, Soili Haverinen.
Soli Haverinen on muuten myös Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokkaana.

Vilkaisin hänen US-blogiaan ja onpa aika järkyttävää puhetta yhteiskunnasta ja "hyödyllisistä sekä hyödyttömistä kansalaisista" kansanedustajaksi aikovalta.

On niin kovaa ääriuskonnollisuutta, että muistuttaa jo ISISläisyyttä tai ÄITISläisyyttä.

Eikä edusta onneksi enää valtauskontoamme luterilaista kristillisyyttä vaan fundamentalistista lahkolaisuutta. Räsänenhän kuuluu johonkin uskonnolliseen lahkoon, viidesläisiin vai mitä ne nyt ovatkaan.
  • 14 / 34
  • Jorma Hentilä
  • 22.1.2015 22:42
Päivi Räsäsen hengellinen koti on Kansanlähetys (Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys), uuspietistinen järjestö, osa niin sanottua viidettä herätysliikettä. Pitää päämajaansa Ryttylässä Hausjärvellä. Päivi on kertonut, ettei hän ole kyseisen järjestön jäsen. Hänen aviomiehensä on Kansanlähetysopiston rehtori.

Kiitokset iTomille Jukka-Pekka Rahkosta koskevasta täsmennyksestä. Espoon helluntailaisten sivuilla hänestä käytettiin epiteettiä, josta sai kuvan, että hän on ko. seurakunnan työntekijä.
Jukka Rahkonen, joka on ilmeisesti sama henkilö kuin tämän fundisporukan puheenjohtaja, kirjoitti Patmos-säätiön sivulla joulukuussa seuraavasti:

...mutta nyt kansa on herännyt tähän, ettei Suomesta tehdä sentään mitään sirkusta, jossa miehet kävelevät korkokengissä ja meikit naamalla adoptoitujen lasten kanssa.
La Manif Pour Tous - Suomi! Hetero- ja Perhekevät koittaa!!

Näin siis puheenjohtaja. Porukkaan kuuluvat sekoilevat varatuomarit ja dosentit ovat usein päästäneet sammakkofarminsa otukset vapaaksi, joten vuoden alkupuoliskolle on luvassa farssimaisia hetkiä.
Ajatella, että tuo epäaidosti avioliitosta meuhkaava umpiuskovainen porukka vieläpä sitten palvoo sitä yhtä jumalaansa, joka on jäänyt seinäruusuksi vanhaksipojaksi 6000 vuodeksi, kun sitä ei kukaan muu jumala ole aviopuolisokseen huolinut ; )

Ihan noilta on mukavaa kysyä, jos vastaan tulevat, että missäs se teidän Äiti-jumala onkaan?

Vuosaaren usis-apteekkarilta voisikin mennä kysymään tehokasta lääkettä homofoobikolle ; )

Kommenttia muokattu: 23.01.2015 klo 18:34
Mielestäni meidän on hyödyllistä ymmärtää, ettei homofobia lopu maailmasta koskaan. Se ei lopu syrjintäsuojalain perusteella. Se ei lopu tasa-arvoisen avioliittolain säätämisellä. Se ei lopu!

Aina löytyy joku, joka katsoo asiakseen ilmoittaa omasta elämäntavastaan taikka -arvoistaan erilaisen ihmisen olevan vastoin milloin mitäkin doktriinia, jonka nimenomaan hän tietää ja tuntee erityisen hyvin.

Ajatalleenpa mustien elämää Yhdysvalloissa. Rotujen väliset avioliitot sallittiin kauan sitten. Mustien syrjintä on vastoin lakeja ja myöskin yleisen moraalikäsityksen vastaista. Kaikesta tuosta huolimatta mustiin kohdistuu siellä edelleen monenlaista ja ikävää syrjintää.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän motiivien spektri on hyvin laaja. Se voi olla omien torjuttujen tunteiden kohdistamista itsestä ulospäin. Se voi olla vallankäyttöä. Se voi olla sairaan mielen ilmentymää. Kaikki nuo homovihan ilmaisut kertovat esittäjästään hyvinkin paljon. Ne voivat olla jopa niin paljastavia, että sanojan olisi ihan oman imagonsa vuoksi parasta pitää suunsa tiukasti kiinni. Homoista nuo sanomiset eivät pääsääntöisesti kerro oikeasti mitään todellista, vaan enemmänkin sanojansa mielen sisällöstä. Vuoropuheluunhan he eivät halua. Omat ontot motiivit voisivat paljastua.

Tästä johtuen, parasta asennoitumista on todeta, että parjaajalla on jotakin vialla taikka muuten vain kummalliset tarkoitusperät. Parasta on jatkaa omaa elämäänsä hyväksi valitsemallaan tiellä. On toki hyödyllistä pitää silmällä ja puuttua ylilyönteihin ja vahingontekoon. Siihen ei tietenkään pidä suostua.
Samoinhan on laita kaikenlaisen rikollisuuden suhteen: eivät lait lopeta rikoksia. Kuitenkin lakeihin on kirjattu yhteiset pelisäännöt ja lait antavat keinoja puuttua rikolliseen toimintaan.

Siitä huolimatta isompia ja pienempiä rikoksia tehdään.

Samoin on hyvä ymmärtää sitä, mistä ongelmallinen suhtautuminen vaikkapa hlbti-ihmisiä kohtaan kumpuaa. Juhanilla oli edellisessä hyviä esimerkkejä. Homo-ongelmaisuuden syiden ja homo-ongelmaisten ihmisten ajatuksenjuoksun hahmottaminen tuo keinoja toimia menestyksekkäästi homo-ongelmaisten kanssa.

Juhanin viimeisessä kappaleessa on hyvä toimintasuunnitelma.
Tosin smo kuten homofobiaakin niin myös rikollisuutta voidaan eri keinoilla vähentää. Yhdysvalloissa jos sosiaaliturvaa parannettaisiin ja terveyspalveluja myös ja yhteiskunnasta tulisi tasa arvoisempi ei siellä olisi läheskään niin paljoa vankilat täynnä. Joitakin rikoksia ei kyseisillä keinoilla voida estää kunnolla esim raiskaukset, verokikkailu, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, kouluampumiset(siis joissa syy ei ole yhteiskunnan esim toinen suomen kouluampuja oli apua pyytänyt mutta resursseja ei ollut kuulemma ja kun sairautta ei hoidettu....)

Homofobiaa pystytään myös suurimmaksi osaksi vähentämään yhteiskunnan toiminnalla, mutta aina on narsisteja yms joka ei riitä jollei tee mitään väkivaltaista että voitaisiin estää.

Mutta jossain vaiheessa homofobia on marginaalissa.
  • 20 / 34
  • Jorma Hentilä
  • 24.1.2015 22:42
Arto Antturin kuvan ja nimen alla lukee vain "Helsinki". Alkuperäisversiossa hän kertoi olevansa Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra, mutta poisti tämän Tulkaa kaikki -liikkeen listoilta valitun seurakuntaneuvoston jäsenen puututtua asiaan.
Tästä ei Sdp:ssä varmaankaan tykätä.
Demarikansanedustaja Harry Wallin on lykännyt kuvansa ja nimensä fundishörhöjen avioliittofarssin verkkosivulle.

Samaan aikaan ilmestyi hörhösivustolle myös EU-parlamentista pudotetun Hannu Takkulan kuva. Takkula on puhunut täysin sekavia viime vuosina. Patmos-säätiön sivulla Takkula kertoi, miksi hän pyrkii EU-parlamenttiin: ”Uskon, että Israelia siunaamalla ja Israelin rinnalla seisomalla myös Suomi tulee siunatuksi. Israeliin liittyy syvempi hengellinen todellisuus, ja kun haluaa olla hyvä Suomen edustaja, niin siunaamalla Israelia myös Suomi tulee siunatuksi, kun se seisoo Jumalan omaisuuskansan rinnalla.”
---
Stacy Siivonen kirjoitti yhteenvedon fundishörhöistä. Esmerkiksi Pitäjänmäen kirkkoherra Arto Antturi pitää toimintaa tasa-arvon puolesta ”homofasismina”.

http://stacypullasorsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185070-opi-tuntemaan-paikallinen-ulkokultailijasi
Juhani V kirjoitti hyvin. Homofobia pysyy, mutta valistuksella ja asiallisella tiedonjakamisella se lieventyy ja joidenkin ihmisten kohdalla ennakkoluuloisuus muuttuu tiedoksi ja kunnioitukseksi kanssaihmisiä kohtaan.

Nämä ääriuskonnollisiin liikkeisiin kuuluvat ovat ihan samanmoisia ideologisesti kuin ISIS tms. hurmosliike, jossa erilaisuuden kunnioittaminen on olematonta. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kannattaakin ilmaista rauhallisesti se, ettemme tarvitse tämän porukan neuvoja tai erityistä hyväksyntää. Samat perusoikeudet riiittävät. Heidän kanssaan ei kannata lähteä vääntämään yhtään, koska siten vain antaa heille huomiota ja vahvistaa heidän outoa maailmaansa.

Stacy Siivonen perkasikin tämän joukon kytkökset perusteellisesti. Siinäpä onkin varsinainen vaaliteema Krisseille ja Persuille. Kun nyt pitäisi pitäisi puhua oleellisista ja tärkeistä tätä yhteiskuntaa riivaavista, hyvin vaikeista ongelmista.
Onko massiivinen "La Manif pour tous" -kampanja kumoamassa Ranskan uutta avioliittolakia? Mitään sellaisia merkkejä ei ole näkyvissä. Onko "Aito avioliitto" -yhdistys saamassa menestystä Suomeen säädetyn tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi? Kovin hennolta tuo toiminta ja vaikutukset näyttäytyvät.

Maailmalla joka paikassa, jossa on säädetty tasa-arvoinen avioliittolaki, sen vastustajat eivät ole tyytyneet demokraattisesti tehtyyn päätökseen. He ovat ilmoittaneet kumoavansa lain. Tuollainen toiminta ei tunnu lainkaan demokratian hengen mukaiselta.

Mieleeni ei tule ainuttakaan tapausta, jossa samaa sukupuolta olevien parien avioitumisen salliva laki olisi kumottu lopullisesti. Kaliforniassa onnistuttiin vain hetkellisesti keskeyttämään voimaan tulleen lain käyttö. Se tapahtui kansanäänestyksessä, mormonikirkon, katolisen kirkon ja äärioikeiston massiivisella taloudellisella panostuksella ja markkinoinnilla.

Vastustajat pistävät nykyisin toivonsa kansanäänestykseen. Kansalaismielipide on äänestyksessä aika konservatiivinen ja sitä voi aktiivisella maasutuksella yrittää kääntää oman mielipiteen puolelle. Kansanäänestyksen järjestäminen tällaisesta yksittäisestä asiasta ei ole kovinkaan helposti mahdollinen. Tämä erityisesti aikana, jolloin mittavasti suurempia ongelmia on ratkottavana.

Pidän erittäin epätodennäköisenä ja poliittisesti tyhmänä tekona sitä, että presidentti Niinistö jättäisi eduskunnan selvällä enemmistöllä säätämän lain hyväksymättä. Niinistö haluaa tulla valituksi toiselle kaudelle. Hänen vastustajansa saisivat tuosta päätöksestä oivallisen lyöntiaseen.

Kommenttia muokattu: 28.01.2015 klo 07:08
Tämän Eduskunnan päätös sitoo seuraavaa Eduskuntaa, mitkään adressit tai aloitteet eivät sitä muuta. Tämä on todettu jo monen asiantuntijan taholta!!!!!!!
Presidentti voi jättää allekirjoittamista kiireisen aikataulun vuoksi. Myös kristilliset voivat estää lain tuomisen vahvistukseen. Tarvitaan valtioneuvoston yhteisymmärrys vahvistettavista laeista
Laki pitää ensin vahvistaa, ennenkuin se sitoo ketään. Lain hyväksymisestä on jo kulunut kaksi kuukautta, eikä sitä ole vieläkään vahvistettu. Niinistö varmaan käy jaakobin painia, kumpi on pahempi: arvokonservativiien-vai liberaalien vihat, ajatellen toista kautta siis. Stubbin kohtalo pelottaa: konservatiivit ovat aloittaneet todella julman, ja henkilöön menevän likasankokampanjan häntä vastaan
  • 28 / 34
  • Ota selvää
  • 12.2.2015 14:29
Avioliittolain muutoksen ajajat opettelivat asiaa viitisen vuotta, jona aikana he tutkivat ja analysoivat systemaattisesti toimivia metodeja, median toimintaa ja manipulointia aiheen tiimoilta kansainvälisellä tasolla. Ei siis ihme että se onnistui, koska vastapuoli oli täysin organisoitumaton ja samalla kyvytön panemaan pistettä täydellistä röyhkeyttä muistuttabvalle mustamaalauskampanjalle, jota asiaa ajavat suorittivat sen vastustajille.

Uusi yhdistys on siis oikein tervetullut. Vaikka yhdistyksellä on toimintaa takana vasta reipas kuukausi, sen organisoitumisessa ja kaikessa toiminnassa jo näkyy, että se suoritetaan ammattimaisesti, ammattilaisten toimesta. Katsomalla esimerkiksi aitoavioliitto.fi -sivuston haastattelun, aineisto laaditaan mediakelpoiseksi ja samaistuttavaksi. Yhdistyksen jäsenistöön liittyneet päättäjät yhteiskunnan huipulta kertovat siitä, että tämä projekti otetaan tällä kertaa vakavasti.

Se, että asialle vihkiytyneet jatkavat sujuvasti jo aloittamaansa tapaa argumentoida ihmisistä hörhöinä ja fundamentalisteina, tulee ainoastaan palvelemaan aitoavioliitto-yhdistyksen tavoitteita. Liberaaleja vastaan tulee asettua tarjoamalla isällinen, luotettava ja rationaalisesti toimiva arvomaailma, joka saa avioliittolain muutosta ajaneet näyttämään pitemmällä aikavälillä sietämättömiltä, ylimielisiltä mulkuilta.
Tuo nimimerkin "Ota selvää" viimeinen virke taitaa kertoa kaiken oleellisen tuosta tasa-arvoisen avioliiton vastustamisen sydämenasiakseen ottaneiden "yhteiskunnan huipulta" olevien päättäjien projektista :))

Onnea valitsemallanne tiellä taistelussa tuulimyllyjä vastaan...
Epätasa-arvoista avioliittolakia ajavan SYFin (Suomen yhdistyneet fundikset) verkkosivulle on ilmestynyt pari naamaa lisää, kristillisdemokraatteja. Lisätty on myös Patmos-osakeyhtiön Pasi Turusen höpinävideo, jossa Turunen esittelee laaja-alaista tietämättömyyttään ja kummallisia harhojaan. Edesmennyt äitini olisi kutsunut Turusen toimintaa typerehtimiseksi.

Kun lukee tai kuuntelee SYFin sisäpiirin kannanottoja, ei voi kuin ihmetellä, missä päin Suomea ihmisiä kasvatetaan tynnyreissä. Joku oli sitä mieltä, että kyseessä on muoti-ilmiö, ihan Amerikasta, että heittäytyvät tyhmiksi ja toitottavat sitä kaikille saaden tyydytystä naurunalaiseksi joutumisesta. Kyseessä on kuitenkin alhainen sivistystaso, joka ilmenee, kun vilkaisee SYFin naamahenkilöiden blogeja ja heitä kannattavien peukuttajien tuotoksia ( http://eliasrantanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185705-avioliitolaki-adoptio-ja-lastenperusoikeudet ). Huvittavuuden huippu on, että SYFin facebook-sivulla suositellaan tätä Rantasen heikkotasoista kirjoitelmaa.

Lahkolaisten julkaisuissa SYFin peukuttajat kirjoittavat seuraavasti, varmuuden vuoksi isolla:
”PROSESSIN JÄLJET JOHTAVAT SAMAAN VANHAAN PERKELEESEEN. SAMA KUVIO TOISTUU PARATIISISTA LÄHTIEN. JA IHMINEN ON AINA YHTÄ HELPOSTI PETETTÄVISSÄ. JA KIRKKO ON POLVILLAAN NÄIDEN HOMOSEPARATISTIEN EDESSÄ” jms.
Nyt on kohteena evoluutioteoria, joka on tietenkin paholaisesta, koska ”Neitsyt Maria ei ole voinut kehittyä ameebasta” yms.

Että sellaista porukkaa SYF ja kannattajansa.

Kommenttia muokattu: 14.02.2015 klo 00:00
Sain sähköpostiini kommentin "Aito avioliitto" -poppoon tasa-arvoista avioliittolakia vastustavaan kansalaisaloitteeseen liittyen; tarkemmin ottaen sen kannatusilmoituksen keruuta koskien. Korostan vielä, etten itse ole ollut omin silmin näkemässä tai kuulemassa, enkä tiedä, miten yleisestä toimintamallista on kyse, mutta tässä tapauksessa viestin minulle lähettänyt on kuitenkin kokenut kannatusilmoituksen kerääjän toiminnan painostavana.

Lyhyesti: puuhakas henkilö oli tuonut mukanaan kannatusilmoituslomakkeita allekirjoitettavaksi hengelliseen tilaisuuteen, jossa paikalla on ollut muutama kymmenen ihmistä. Osa oli ollut suoriltaan halukkaita allekirjoittamaan, mutta esitettyjen perustelujenkin jälkeen vielä empiville tai suoraan kieltäytyneille oli vihjailtu "omasta lehmästä ojassa"; viitattu lähisukulaisiin ja naimattomien kohdalla jopa henkilöön itsensä.

Viestin minulle lähettänyt henkilö kertoi, ettei halua nostaa asiasta isompaa ääntä, varsinkaan omalla nimellään, koska ei halua joutua silmätikuksi. Hän myös kertoi keksineensä jo aiemmin "kunniallisen" syyn olla kirjoittamatta; ilmoitus on allekirjoitettu jo netissä.

Kuvauksen perusteella toiminta kuulostaa painostamiselta.
Vaikuttaa siltä, että nimenkerääjät käyttävät hyväkseen ihmisiä hihhulipireissä. Heikko omanarvon tunto yleensä johtaa hakemaan apua yliluonnollisten kokemusten avulla, koska itsensä ja persoonallisuutensa tunnistamisessa ja se työstämisessä tarvitaan voimavaroja, joita taas auktoriteetiin alistumisessa ja sen nuoleskelussa ei toivota. Mutta olipa nokkela ratkaisu, joka tapauksessa selviytyä tilanteesta.

Tietysti jäljelle jäi sisäinen ristiriita valehtelemisesta, mutta jospa se olisi helpommin hallittavissa kuin epäkelvoksi leimautuminen yhteisössä.

Näin niitä nimiä kerätään - ei siis rationaalisuutta - vaan hyväksynnän tarvetta rapsuttaen.
  • 33 / 34
  • Eeva, kaiken elämän äiti
  • 21.7.2015 8:55
Tasa-arvoista avioliittolakia eduskuntaan vietäessä unohdettiin tulevat sukupolvet. Vain aito avioliitto voi tuoda jatkumon niille. Kuvitellaanpa ääriesimerkin avulla elämää vuosikymmeniä tästä eteenpäin, jos lapsia ei synny. Mistä sitten maksetaan eläkkeet? Kuka NYT sahaisi oksaa, jolla istuu? Ajattelevatko tasa-arvoisen avioliittolain kannattajat sisimmässään myös niin, että maailma on tullut päätepisteeseensä eikä eläkkeitä tulevaisuudessa tarvita.

Yritys vahvistuttaa laki, joka on ristiriidassa maailman vuosituhantista järjestystä vastaan on kyllä yksi esimerkki maailmanlopun aikaisesta toiminnasta. Ihmiset, jotka ovat syventyneet maailmanhistoriaan ja profetioihin, tietävät kyllä tämän ja vetäytyvät siitä!

Menneisyydestä voi löytää myös esimerkkejä, miten vahvat yhteiskunnat raunioituivat (Sodoma ja Gomorra, Rooma...) ja syyt siihen. Miten Suomi lähti aikoinaan nousuun? Rehellisesti: Meneekö Suomella nyt hyvin?

Ihmisen ei kuitenkaan pidä asettua ihmistä vastaan vaikka olisi näkemyseroja. Pannaan nyt pois kiistely ja toistemme mustamaalaaminen ja annetaan itsellemme mahdollisuus nähdä yhteiskuntamme kehitys ja suunta v a s t u u l l i s e s t i niin että pääsemme uuteen aikakauteen. Mielestäni se tulee vain kuuliaisuudesta iankaikkisille laeille.
Avioliittolain uudistus ei muuta yhdenkään heterovanhempien vanhemmoiman perheen elämää ja arkea. Tulevia sukupolvia kasvaa näissä ja muissa perheissä ihan kuin ennenkin.

Eeva, sinun on ihan turha liittää homoavioliittojen hyväksymiseen tuollaista sekavan ajatuskulun mukaista ääriesimerkkiä. Samaa sukupuolta olevien avioliittojen hyväksyntä tuskin vaikuttaa alentavasti syntyvyyteen. Miksi vaikuttaisi?

Tasa-arvoinen avioliittolaki on jo hyväksytty ja presidentti on sen vahvistanut. Laki tulee voimaan 1.3.2017.

Suomi aikanaan lähti nousuun työnteolla. Tällä hetkellä Suomella menee paremmin kuin 20-, 30-, 40-, 50-, 60-, 70-, 80- ja 90-luvuilla. Ja suurimmaksi osaksi paremmin kuin 2000-luvulla.

Jospa Eevaseni olet asettumatta mitään vastaan ja otat vaikka kupposen aamukahvia; katsot Suomen suvea ja toteat sen varsin kauniiksi. Ajattele, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja tilan antaminen kaikille tuo yhteistä hyvää kaikille.