Melia-hotellit peruutti homofobisen konferenssin (juttukommentit)

Kävinpä lukeen Cohenin teesejä ja sieltä löytyi samat äiti rakasti liikaa ja isä liian vähän ja tämä selittää homostelutunteet. Olisipa hauska kuulla Cohenin kertomana miksi kaikki vakavasti otettavat terveysjärjestöt pitää häntä puoskarina.
  • 2 / 11
  • vaeltaja2006
  • 7.6.2014 14:47
Aikaisemmin olin tällaisten seminaari- tai konserttikieltojen kannalla, jos esiintyjäkaarti on avoimesti homofobista. Nyt en enää pidä hyvänä sitä, että toisella tavalla ajattelevien suita yritetään väkisin tukkia. Läntisissä liberaaleissa demokratioissa meillä on hyvät mahdollisuudet saada omat näkemyksemme vahvasti kuuluviin. Tuollaisten tilaisuuksien sisältöjä pitää kritisoida ja kritiikin on oltava tiukan asiallista.

On paljon maita, joissa hlbti-ihmisten pitää kokoontua seminaareihinsa salassa. Hotellit peruuttavat tapahtumat heti, jos kuulevat, että siellä on homoja ja lesboja. Näin on ollut meillä Suomessakin aikaisemmin. Esim. kesäviikonloppuleirejä järjestettiin niin, että paikan varaajana toimi yksityishenkilö eikä esim. paikallinen seta-järjestö. Jos tuli vinkki, että homot siellä kokoontuu, varaukset peruutettiin.
  • 3 / 11
  • Riquman1990
  • 7.6.2014 17:34
Homouden perusteella ei saa syrjii, mut "väärien" mielipiteiden perusteella saa? Mielenkiintosta.
Ei niinkää väärien mielipiteiden vaan sen tähden että toistaa vääräksi osoitettuja argumentteja. Etenkin kun voidaan osoittaa että tämän eheytysteeman toistaminen tuottaa haittaa josta kärsii sen uhrin lisäksi koko yhteiskunta.
  • 5 / 11
  • puppeliassi
  • 7.6.2014 19:01
Väärät mielipiteet on eri kuin valheet ja vihapuhe vähemmistöä kohtaan.
Ne on osoitettu jo vuosia sitten. Mitään taikaeheytymisiä ei oo tapahtunut. Cohenin setä kun menee tieteen konsensusta vastaan pitäisi kyetä osoittamaan että eheytymisiä on ylipäätänsä tapahtuu ja myös miten kaikki muut ovat missanneet tämän. Mukaan lukien eheyttäjien kattojärjestön päälliköt jotka löivät lappua luukulle pari vuotta aiemmin myöntäen ettei se homosaatio katoa manaamalla https://www.youtube.com/watch?v=aDiYeJ_bsQo
  • 9 / 11
  • Jorma Hentilä
  • 7.6.2014 21:24
Vaeltajan kanssa pitkälti samaa mieltä. Kokoontukoot kaupallisissa tiloissa.

Toinen asia on, jos puuhalle yritetään saada tieteellistä uskottavuutta järjestämällä seminaareja yliopistojen/oppilaitosten tiloissa, ehkä jopa jonkin yliopiston laitoksen tai proffan suosiollisella myötävaikutuksella. Myös jos jokin instituutio, kuten kirkko, puolue tms., luovuttaa tilan - ja on jopa mukana järjestämässä.
Kaupallisilla yrityksillä on paitsi oikeus, myös liiketoiminnan jatkuvuuden sanelema velvollisuus kuunnella asiakaskuntaansa. Jos suuri osa asiakkaista ilmaisee tyrmistyksensä jostakin yrityksen tekemästä päätöksestä, sen on viisasta kuunnella heitä ja korjata tapahtunut tai tapahtumassa oleva virhe.