"Vuonna 1995 elettiin kuitenkin erilaisessa Suomessa: nykyvenäjän malliin tuolloin Suomessakin homoseksuaalien olemassaolo hyväksyttiin, kunhan pysyivät poissa julkisuudesta."
Oliko noin? Itse olen kasvanut sitten ihan eri kulttuurissa. Kehotuskielto oli voimassa vuoteen 1999 asti, mutta se ei tainnut olla koskaan oikeastaan edes käytönnössä? Ei edes Sillanpään Tangojulkisuudessa?
Juuri vuosi 1995 on sattuneista syistä johtuen muistissani varsin kirkkaana.
Ei silloisen Suomen ilmapiiriä voi suoraan Venäjän nykyiseen ilmapiiriin verrata, mutta aika vaikeaa olisi ollut uskottavaa suuren (aikuis)yleisön viihdyttäjän uraa luoda, jos olisi ollut ulkona kaapista.
Vuonna 1995 piti vielä homobaariinkin mennä "salaa". Erilaista aikaa silloin elettiin. Mutta ei se välttämättä huonompaa ollut. Silloin homousesta ei voinut puhua julkisesti.
Ettäkö vuonna 1995 piti homobaariin mennä salaa? No, tietysti sen, joka pelkäsi/joutui pelkäämään "paljastumista".
Baarit sen sijaan olivat näkyvillä ja julkisia. Annankadun DTM:ään esimerkiksi jonotettiin katukäytävällä, ja jono saattoi kiemurrella kulman ympäri Kansakoulukadun puolelle. Jo vuonna 1984 homobaarina ja -diskona avatun Gambrinin oven pielessä komeili teksti "Gay Gambrini".
Jos joku tähän heittää, että Gambrini kuitednkin oli piilossa, kun se toimi sisäpihalla, kerron vastaukseksi, ettei keskustasta ollut tuolloin kohtuuhinnalla ostettavissa muuta ravintolaa.
Muistan kyllä ensimmäisen yritykseni päästä homobaariin, en päässyt koska en näyttänyt homolta. Annankadun DTM:n ovessa oli ikkuna, josta poke kurkisti ulos. Jonossa seisotttiin kyllä ihan kaikkien nähtävillä, en muista mitään salailua. H20:n terassi levittäytyi kadulle, katu tosin oli pimeä. 1990-luvun puolissävälein teipit katosivat baarien ikkunoista, se kertoi uudenlaisesta avoimuudesta. Lost&Found toi uuden konseptin homobaareihin, tosin ajan hermoilla olevat heterot olivat bailanneet jo 1980-luvulla homobaareissa, koska siellä oli parhaimmat bileet. Homobaareja oli aika monta 1990-luvun puolissavälein, enemmän kuin nykyään?
_____
Aika kilttiä muuten tuo Suomen lehdistö oli vielä 1990-luvulla. Moni lehti hieman suvaitsevaisimmissa maissa olisi outannut Sillanpään-kokoisen tähden.
1990-luvun homojulkisuus taisi pyöriä Hivin ja Aidsin ympärillä, Jokke ja Timppa olivat otsikoissa aika usein. Homokulttuuri taisi kuitenkin kukoistaa enemmän vaihtoehtopiireissä grungen ja brittipopin, bändien kuten Suede, myötä. Ehkä näkökulmani on hieman vino.
Yksi huomio tähän ilmapiiriasiaan pitää vielä poimia: jos vuonna 1995 saattoikin olla Helsingissä homobaarin jonossa tai terassilla melko rauhassa ohikulkijain ihmeteltävänä, niin sellaisia baareja ei Helsinginkadun pohjoispuolella ollut, kehäteiden ulkopuolisesta Suomesta puhumattakaan, lukuunottamatta Tamperetta, Turkua ja jossain vaiheessa Ouluakin, joissa oli omat baarinsa. Ja Setan bileet joissain kaupungeissa. Mutta 1995 niihin mentiin vielä etenkin siksi, että pääsi "omien joukkoon", ei niinkään "parhaisiin bileisiin". Oikeastaan vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen on isoimpien kaupunkien ulkopuolellakin ilmapiirissä tapahtunut huomattavaa paranemista.
Onhan Pietarissakin homobaareja ja niissä käynee heteroitakin. Tuo osa kulttuuria on kuitenkin ajettu aivan marginaaliin.
90-luvun H2O Eerikinkadulla oli hyvinkin julkinen, jopa näyteikkunamainen paikka jossa käytiin näyttäytymässä useinkin... Hassua että ilmapiiri tuntui usein tuolloin hyvinkin leppoisalta ja avoimelta, vaikka käytännössä ihmisten asenteet varmasti olivat paljon tuomitsevampia kuin nyt. Ehkä sitä ei nuoruuden huumassaan jaksanut kiinnittää tiukkapipoihin niin huomiota...
Tuo jako suurempien keskittymien ja pikkukaupunkien välillä on kai vieläkin, tosin ihmisten liikkuvuus lienee suurempaa. Enää ei välttämättä muuteta seksuaalipakolaisina maalta kaupunkiin, internet on mahdollistanut yhteydenpidon myös kaupungeissa. Homobaarien merkitys sosiaalisessa kanssakäymisessä on menettänyt merkitystään.
Bilekulttuurille todellakin tapahtui jotakin 1990-luvulle tultaessa. Osatekiänä oli varmaankin lama, osatekijänä Hiv ja Aids, joka käsittääkseni alkoi vasta tuolloin näkymään Suomessa (Helsingissä) kapakkakuvassa. Laman myötä tuli grunget sun muut ilmiöt, yksilö ja yksilön korostaminen oli tärkeää ja alternative sulki sisäänsä myös muita vähemmistöjä. Punk-piireissä saattoi olla hyvinkin avoimesti homo tai lesbo ja jotain siltä väliltä) - niin kaupungissa kuin maallakin: erilaisuus oli muuta erilaisuutta ja yksilön indivisuaalisuutta korostettiin. Tämä näkyi myös yleisessä ilmapiirissä. Lama ja taloudellinen taantuma voi olla hyvinkin demokraattinenja puhdistava kokemus. Taloudellisesti huonoina aikoina vaihtoehto-kulttuurit kukoistavat - niin huonosti ei kuitenkaan taida nyt mennä...?
Osana oli tietenkin muutos ihan musiikkikulttuurissa, 1990-luvulle tultaessa alternative ja teknokulttuuri raveineen pääsi todella vauhtiin. Makeimmat bileet saattoivat olla ylipäätään jossain muualla, kuin baareissa. Ravet olivat myös aika demokraattisia asiakaskunnaltaan. Suunrautumisella ei ollut niin väliä, musiikilla ja sen ympärille muodostuneella kulttuurilla oli. Ravekulttuuri veti myös ihmisiä ulkomaille bilettämään.
