Nikolai Aleksejevin twiittauksia ihmetellään (juttukommentit)

Juutalais-asia menee minultakin yli hilseen. Mutta boikottikritiikkiä saatan ymmärtää.

Nikolai Aleksejev ilmaisi jo kesän Stoli-boikotin ( http://ranneliike.net/teema/venalainen-vodka-pistettiin-boikottiin?aid=10105 ) yhteydessä heinäkuussa, ettei näe sitä toimivana ajatuksena. Hän totesi, ettei sen vaikutus osu oikeaan paikkaan. Olympiaboikotti-aihe sai kunnolla tuulta alleen sitä myöhemmin, vaikka toki olympiaboikotti oli jo ollut puheena jo hyvän aikaa.

Uskon, että Aleksejev tuntee hyvin venäläiset ja ymmärtää, kuinka Venäjä toimii. Ja ymmärtää venäläisyyteen kiinni kasvaneena aika tavalla paremmin kuin siellä jonkin aikaa oleillut.

Lännessä ehkä ajatellaan, että boikoteilla saadaan kiinnitettyä Venäjän ja venäläisten huomio näihin boikotoitavista asioista (alkoholimerkki ja olympialaiset) erillisiin kysymyksiin - siis sateenkaari-ihmisten asemaan.

Ei välttämättä saada:

- Venäläinen yhteiskunta (kansalaisineen) on niin homovastainen, että valtionhallinnalla on homokielteiselle lainsäädännölleen käytännössä täysi kansan tuki tällä hetkellä.

- Venäjä (kansalaisineen) on tai ainakin se näkee itsensä hyvinkin itseriittoisena. Siksi kansainväliset boikotit ja muut toimet eivät siihen vaikuta, vaan tuloksena saattaa olla jopa vastareaktio: länsi on pakottamassa venäläisiä taas kerran hyväksymään jotain itselle vierasta. Tällaiset ulkoiset painostustoimet saattavat jopa entisestään vaikeuttaa sateenkaari-ihmisten asemaa.

Oletan, että Aleksejev myös pelkää sitä, että homot todella pakenevat Venäjältä vapaampiin maihin, ja se heikentää mahdollisuuksia saada tilannetta parannettua Venäjän sisältä.

Täällä lännessä ei tajuta sitä, että Venäjällä koetaan loukkaavaksi ja sitä kautta myrkyksi maassa tapahtuviin asioihin puuttuminen sen ulkopuolelta.

Aleksejev on ehkä suivaantunut hyvää tarkoittaviin hölmöihin, jotka toimillaan ehkä hänen näkövinkkelistään kaatavat viimeisetkin rippiit siitä korttitalosta, joka vielä on pystyssä.
  • 2 / 8
  • vilhelmi
  • 6.10.2013 9:38
Hyvin erikoisia viestejä kieltämättä. Mutta epäilen, että taustalla saattaa olla juurikin nuo smo:n mainitsemat asiat. Tosin nuo juutalaiskommentit kuulostavat hyvin oudoilta.

Itseäni tässä Venäjän homovainossa on ihmetyttänyt eniten se, kuinka nämä lait menevät läpi täysin yksimielisesti eri oikeusasteissa. Yhtään vastaääntä ei tule missään. Olisiko ollut yksi tyhjää äänestänyt jossain äänestyksessä. Jopa diktatuurien ennakkoon järjestetyissä äänestyksissä laitetaan yleensä muutamia ääniä myös vastapuolelle, jotta äänestys "näyttäisi" demokraattiselta. Tai sitten olen ymmärtänyt jotain duuman yms. äänestyskäytännöistä väärin.
  • 3 / 8
  • puppeliassi
  • 6.10.2013 10:35
jotenkin tuli sellainen kuva että mielenterveys on vähän huonossa kunnossa. tai että häntä kiristetään
  • 4 / 8
  • Public eye
  • 6.10.2013 23:54
Harva ihminen on joko tai: yksinomaan hyvä, laajakatseinen ja suvaitseva tai läpikotaisin paha, ahdasmielinen ja itsekäs paskiainen.

Venäjällä on pitkät perinteet sekä kansallismielisyydessä että myös antisemitismissä. Monet imevät jo selkäytimeensä käsityksen venäläisen ihmisen ylivertaisuudesta ja muiden kansojen, varsinkin ei-slaavien ja ei-ortodoksien vajavaisuudesta ja huonommuudesta. Se, että joku sattuu olemaan homoseksuaali ja vielä seksuaalivähemmistöjen (tai ainakin homomiesten) oikeuksien puolustaja, ei sulje pois rasismia ja muukalaisvihaa.

Nikolai Aleksejevia en tunne ja hänen toimintaansa olen seurannut vain pintapuolisesti täältä ja muista tiedotusvälineistä. En kuitenkaan olisi lainkaan hämmästynyt, vaikka isovenäläinen kansallismielisyys olisi osa hänenkin persoonaansa. Rankoilla elämänkokemuksilla ja toistuvilla vastoinkäymisillä on usein taipumus vahvistaa ihmisen tiettyjä luonteenpiirteitä muiden kustannuksella.
  • 5 / 8
  • Havainnoija
  • 7.10.2013 8:22
Aleksejevillahan on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut muutaman kerran tällaisia kummallisia ulostuloja. Ne on ymmärretty sekä Venäjällä että ulkomailla tilapäisiksi mielenhäiriöiksi. Nämä viimeisimmät alkoivat puolitoista kuukautta sitten ja kestivät pari viikkoa.

Vuonna 2011 Aleksejev ilmoitti yhtäkkiä heittävänsä hanskat naulaan ja luopuvansa Moskovan priden pääjärjestäjän tehtävästä ja lopettavansa homosivuston pitämisen. Jutussa mainittu Bajev oli silloinkin ihmeissään, kun Aleksejev jätti hetkessä kaiken vastuun hänelle. Hetki sen jälkeen Aleksejev jatkoi kuitenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Amerikassa käydessään Aleksejev sanoi, että "Venäjän poliisiin brutaalius ei vedä vertoja Kalifornian homoeliitin brutalisuudelle" ja muuta vastaavaa.
Jokainen kuitenkin tietää, että Venäjän homojärjestöt kymmenissä kaupungeissa haluavat vapaan maailman toimivan entistäkin kovaäänisemmin Venäjän homojen ihmisarvon ja oikeuksien puolesta. He sanovat, että vainon kestää paremmin, kun he tietävät, ettei heitä ole unohdettu ja Venäjän rikkomukset perustuslakiaan ja kansainvälisiä sopimuksia vastaan tuodaan jatkuvasti esille.
---
Kuvia ja tunnelmia syyskuun mielenilmauksista venäläishomojen puolesta:

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=667730076587855&set=a.255604734467060.74828.169042736456594&type=1&t=dXNlcmlkPTE2ODg1NzYxLGVtYWlsaWQ9MjI0MjQ=
---
Tekstissäni oli pari virhettä. Korjasin ne klo 8.58.

Kommenttia muokattu: 07.10.2013 klo 08:58
Bipolaarinen tai ehkä jopa himppasen skitsofreeninen siinä sivussa, uskoisin. Nimim. Kokemusta on. Käyttäytyminen viittaa siihen.
Esim. burnoutin (mikä hänellä lienee aika oletettavissa oleva henkinen tila) aiheuttama depressio muuttuu huomattavan usein bipolaariseksi häiriöksi (entinen nimi; maanis-depressiivisyys) 4-6:ssa vuodessa muistaakseni noin 25-50:llä prosentilla alunperin vain depressioon sairastuneista. Näin kävi läheiselläni. Lisäksi, mikäli bipolaarista oireyhtymää on hoidettu depressioon tarkoitetuilla lääkkeillä, koska ei ole osattu tehdä oikeaa diagnoosia, nuo lääkkeet saattavat laukaista hyvinkin piilossa olleen taipumuksen skitsofreniaan...

Kommenttia muokattu: 08.10.2013 klo 04:23
  • 7 / 8
  • queer sunshine
  • 9.10.2013 20:34
Hiukan enemmän asiaa seuranneena ihmettelen Alekseevin ulostulojen lisäksi paria muutakin seikkaa. Hänen Fb-seinänsä alkoi käyttäytyä omituisesti täsmälleen 17.8. sen jälkeen, kun hän oli kuulusteltavana Mizulinan tapauksesta. Hän mm. latasi seinälleen alastonkuvia ja kertoi, että pornofilmin kuvaussopimusta allekirjoitetaan. G20-kokouksen aikaan, kun Obama tapasi HLBTI-aktivisteja Pietarissa, hän oli tapaamassa Putinia Moskovassa (mikä sittemmin jäi jostain syystä toteutumatta) ja esiintyi yllättäen kaikissa ykkösmedioissa, joihin hänellä ei aiemmin ollut asiaa. Nashien sivulla luki jopa, että hän on muuttunut heteroksi. Ainoa media, joka näitä asioita ei kommentoinut, oli GayRussia.

Olisipa tosiaan mielenkiintoista tietää, miten asiat ovat. Mm. joidenkin poliittisen opposition edustajien kokemukset oavt olleet joskus hämmentävän samanlaisia.
  • 8 / 8
  • vilhelmi
  • 10.10.2013 7:14
q sunshinen kommentin luettuani tulee mieleen, että joko herraa kiristetään tai hänen profiiliinsa kirjoittaa joku muu kuin hän itse ja hänet on tavalla tai toisella hiljennetty.