Mario Monti tukee homoavioliittoja (juttukommentit)

  • 1 / 3
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 9.1.2013 22:18
Mario Monti ei kyllä tue tasa-arvoista avioliittolakia, eikä adoptio-oikeutta - vaikka Italian korkein oikeus ottikin vähän aikaa sitten kantaa sateenkaarivanhemmuuden puolesta. Monti onkin Vatikaanin suosikki pääministerikisassa. Luultavasti hän jää kuitenkin kolmanneksi demokraattien Bersanin ja oikeiston Berlusconin jälkeen.

Toisaalta, Montilla on sen verran jalat maassa, että hän tietää kertovansa vain oman mielipiteensä ja myöntää ettei sillä tulisi olla vaikutusta lain oikeudenmukaisuuteen. Ilmeisesti hän tietää, että jos korkein oikeuskin myöntää ettei perustetta homo- ja lesboparien epäsuotuisammalle kohtelulle lain edessä ole, ettei hänen henkilökohtainen mielipiteensä paljoa paina totuuteen nähden.

Kommenttia muokattu: 17.01.2013 klo 17:26
  • 3 / 3
  • Havainnoija
  • 18.1.2013 1:00
Italian sateenkaarijärjestö Arcigay kommentoi Montin lausuntoja. Erityisen loukkaavina Italiassa pidetään Montin lausuntoa, jonka mukaan homo- ja lesboparien perheitä ei tule kutsua perheiksi.

Arcigay toteaa, ettei Monti näköjään ole oppinut eurooppalaiseksi johtajaksi, sillä Monti heittää nyt maskin menemään ja muuttuu Vatikaanin puskutraktoriksi.

Arcigay jatkaa, että Montin monivuotinen työskentely ulkomailla (Monti toimi mm. 9 vuotta EU:n komissaarina) ei ole opettanut eurooppalaisuutta, johon kuuluu homojen ihmisoikeudet ja sateenkaariperheiden suojelu, sillä Monti haluaa jatkaa edelleen homojen syrjintää sen kummemmin perustelematta ja kieltäytyy ratkaisemasta Italian ihmisoikeusongelmia.

Arcigay päättää lausuntonsa toteamalla, että Monti haluaa muiden poliitikkojen kuten Berlusconin ja Casinin tavoin viedä Italian keskiajan tasolle sosiaalisesti ja taloudellisesti. (Suomensin vapaasti ja pikaisesti.)
http://www.arcigay.it/comunicati/arcigay-matrimonio-gay-ma-monti-non-studiava-da-leader-europeo/
***
Arcigay järjesti yhdessä ammattiliittojen ja eri aatteellisten ja poliittisten järjestöjen kanssa Triestessä mielenosoituksen niitä vastaan, jotka halveksivat ja alempiarvoistavat homoja. Mielenosoittajat vaativat sekulaaria (puolueeton, uskonnoista riippumaton) valtiota. Samalla tuomittiin piispojen solvaukset homoja ja sateenkaariperheitä kohtaan sekä Italian lainsäädäntö, joka ei suojele hlbt-kansalaisia ja sateenkaariperheitä.

Mielenosoittajat vaativat erityisesti uskonnollisia ja poliittisia instituutioita lopettamaan hlbt-kansalaisten loukkaamisen ja solvaamisen, sillä ne edustavat homofobiaa ja rasismia pahimmillaan.
http://www.arcigay.it/comunicati/trieste-grande-manifestazione-contro-chi-umilia-gay-lesbiche-e-trans/