USA: Homoparit avioon Mainessa lauantaina (juttukommentit)

Yhdysvaltalaiset ovat heränneet "parasta edes myöhään, kuin ei milloinkaan" -henkeen tajuamaan, että kun maan perustuslaki tarjoaa sananvapauden vaikka millaisille vihapuheille, eli mennä vaikka toisten hautajaisiin julistamaan "jumalan vihaa ja tuomioita", niin paremminkin heidän perustuslakinsa pitää tarjota myös yhdenvertaiset oikeudet hyvissäkin asioissa, eli jokaisen vastuullisen aikuisen avioitua rakastamansa ihmisen kanssa.

Yhdysvalloissahan on vielä useissa osavaltioissa voimassa kuolemantuomiokin rikoksista ja maassa on mahdollisesti suhteessa eniten ihmisiä vankiloissa tämän päivän maailmassa, joten siellä on potentiaalia petrata asioita viimein myös hyvässä mielessä.

Suuri ansionsa on ollut myös Hollannilla, Belgialla, Ruotsilla, Norjalla, Islannilla, Tanskalla, Kanadalla, Argentiinalla, Etelä-Afrikalla, Portugalilla ja etenkin katolisessa mielessä Espanjalla, joista on nähty, etteivät ääriuskontopiirien harjoittamat maailmanlopun maalailut kaikkien avioliittomahdollisuutta vastaan ole pitäneet tippaakaan kutiaan.

Pitkä, kaita ja tuskainen tiehän se oli Jenkkilässä myös saada ihmisille, ainakin periaatteellista tasa-arvoa ihonväristä riippumatta. Siitäkin huolimattaa, että Angolasta pääosin lähtöisin olevat afroamerikkalaiset raatoivat ilmaisorjatyöllään merkittävän pohjan Yhdysvaltain vaurastumiselle - pääosin nimittäin Yhdysvaltain autoteollisuudenkin perustajat olivat keränneet pääomansa puuvillaplantaaseilta ja pohjoisenkin Yhdysvaltain ihmiset saivat puuvilla-vaatteensa ja -farkkujensa kankaat puuvillaplantaasipelloilla raatajilta.

Kommenttia muokattu: 28.12.2012 klo 16:35
  • 2 / 21
  • Gabriel
  • 28.12.2012 19:34
Tällaiset uutiset Yhdysvaltojen eri osa valtioista lämmittävät aina mieltä: suunta tuntuu olevan oikea.

Pieni kehittelemätön ajatuskuvio "jenkkilästä":

Kyseessä on suuri maa ja erilainen kuvio lainsäädännöllisesti Eurooppaan verrattuna. Euroopassa on ollut edelläkäviljöitä "homoavioliittojen" suhteen, kuten Alankomaat, Espanja ja moni muu. Mutta osavaltiotasolla Jenkit eivät ole paljoa jäljessä: moni osavaltio on laillistanut homoavioliitot. Jenkeissähän federaatiotasoinen DOMA tullee korkeimman oikeuden käsittelyyn 2013, ja jos oikein olen ymmärtänyt, jos korkein oikeus toteaa DOMA:n perustuslain vaistaiseksi, tulee DOMA kumotuksi koko liittovation tasolla. Tällöin, liekö seuraus se että missä tahansa osavaltiossa jossa homoavioliiton voi solmia, esim. mies-mies pari voi liiton solmia ja heidän kotiosavaltionsa on se hyväksyttävä, tehden homoavioliitot käytännössä laillisiksi/madollisiksi koko USA:n alueella?

Noh, lainoppinut en ole (enkä liioin fariseuskaan), mutta jos jotakuinkin tällainen kuvio on mahdollista USA:ssa, en vielä menisi läksyttämään USA:ta homojen huonosta kohtelusta lain edessä. Ajattelen itseni nimittäin Eurooppalaisena, enkä vain suomalaisena, ja näin Eurooppalaisena tunnen että yhtäläiset oikeudet täällä koti-Euroopassa ovat vielä paljon pidemmän tien päässä kuin Yhdysvalloissa. Katsokaa, mitä Unkarissa tapahtuu. Mikä on tilanne Italiassa, Puolassa, Latviassa, Lieattuassa, Maltalla? Eurooppa ei ole federaatio, eikä kattavaa hyvääkään lainsäädöntöä tule kuten federaatiossa. Direktiivit ovat direktiivejä... mutta onko/tuleeko sellaisiakaan ko. aihepiiristä?

En pitäisi ihmeenä, vaikka Yhdysvallat hurauttaisivat kerralla ohi koko EU:n tässä asiassa.

Toki, näen kritisoitavaa Yhdysvalloissa. Mutta katsoisin ensin ihan tänne koti-Suomeen ja sitten vielä koti-Eurooppaan.

Olisihan se noloa, jos KOKO Yhdysvaltain alueella olisi laillinen oikeus mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan puolison kanssa ennen kuin se olisi mahdollista täällä koti-Suomessa.

Tai sitten vaan jäämme jälkeen muusta maailmasta, ihan suosiolla.
Human hyvä,
Mainio kommentti muuten, mutta mistä tuo Angola orjien kotimaana tuli?
Ei pidä nääs lainkaan paikkaansa.
Täysin puppua.
  • 4 / 21
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 28.12.2012 21:33
Itse asiassa ei ole - ainakaan täysin. Portugali hallitsi näet orjakauppaa aina 1600-1700 luvuille asti. Angola oli Portugalin siirtomaa. Valtaosa Amerikoihin tuoduista orjista oli kotoisin Portugalin siirtomaiden lähistöltä. Nykyisten Yhdysvaltojen alueelle orjia tuotiin kuitenkin enemmän myös muualta Afrikasta.

EDIT: Niin, siis muualta Afrikasta tietysti - ja varmaan myös muualta Amerikasta, ei sitä voi ainakaan kiistää.

Kommenttia muokattu: 28.12.2012 klo 22:53
  • 5 / 21
  • Gabriel
  • 28.12.2012 21:49
Ihan mielenkiintoista keskustelua jos/kun ollaan kiinnostuneita historiasta. Itse kuitenkin olen ehkä enemmän kiinnostunut nykyhetkestä ja tulevaisuudesta...

Kaikki keskustelu aiheesta kyllä on kiinnostavaa, sitä en kielllä.
  • 6 / 21
  • Havainnoija
  • 29.12.2012 6:50
Historiallinen hetki koittaa Mainessa noin 10 minuutin kuluttua, kun kello tulee siellä 24 ja kaupungintaloissa aletaan myöntää avioliittolupia homo- ja lesbopareille sekä vihkiä avioliittoon.

Portland ja Falmouth avaavat ovensa heti nyt keskiyöllä, Bangor kello 06 sekä Augusta ja Brunswick aamuyhdeksältä.

Suurimman kaupungin Portlandin kaupungintalolle ovat jonottamassa ensimmäisten joukossa Steven ja Michael:

http://bangordailynews.com/2012/12/28/news/portland/portland-couples-marriage-a-long-time-coming/

Uskovaisprotestoijia oli vain kaksi ja kaupungin työntekijät estävät mahdollisten protestoijien pääsyn kaupungintalon lähelle.
Hei. Minä kokoomuslaisena vastustan vahvasti, että Mainen osavaltio ottaa lisätehtäväkseen mies-mies -avioliittojen vahvistamisen. Tässä taas käytetään kansalaisen verorahoja (johonkin). Yhteiskunnan ei pitäisi puuttua (tukea) mitään ihmisten välisiä, yksityisoikeudellisia suhteita. Pitäisi vain katsoa eteenpäin, ei tarjahaloslaisesti.
Tähän sopii kommentti Isosta-Britanniasta kaikkien kokoomuslaisten äidiltä Margaret Thatcheriltä 1980-luvulta: Ei ole olemassa yhteiskuntaa. On olemassa vain yksittäisiä ihmisiä - ai niin - myös on olemassa perheitä. Kokoomuslaisena vastustan kaikkia osavaltiolle tulevia lisävelvotteita, myös mies-mies -liittojen säätämisen velvotteita. Varmasti jossakin on olemassa verorahoja, joita tässä käytetään (väärin).
Minä kokoomuslaisena katson huvittuneena tekstiäsi, JuhaS75. Argumentointisi on huonoa.

Ajattelepa asiaa siten, että osavaltiolta poistuu velvoite karsinoida parisuhteita sen osapuolten sukupuolen mukaan. Ajattelepa kokoomuslaisesti; tarpeettomia ja järkeen perustumattomia rajoituksia poistetaan.
  • 10 / 21
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 29.12.2012 14:45
You tell him smo!

Ajoittain Kokoomuksen liberaalisiipeä komppaavana punavihertävänä arvoliberaalina totean lakonisesti, että nimimerkki JuhaS75:n näennäisargumentoinnista paistaa läpi ylemmyydentunne ja halveksunta homoavioliittoja ja homoseksuaaleja kohtaan.

Yhteiskunta on olemassa ja valtio tunnustaa aikuisten ihmisten keskenään solmimat avioliitot vahvistamalla niiden laillisuuden. Myös homot maksavat veroja. On syrjintää, ettei rahoittamamme valtio kohtele meidän parisuhteitamme yhdenvertaisesti ja tunnusta meidän avioliittojamme.

Kokoomuslaisena JuhaS75:n tulisi vastustaa homoseksuaalien veronmaksajien epäedullisempaa kohtelua, eikä vaatia järjestäytyneen yhteiskunnan purkamista. Siinä se yksilönsuoja vasta romahtaisikin.

Kommenttia muokattu: 29.12.2012 klo 21:06
  • 11 / 21
  • hankalaihminen
  • 29.12.2012 21:15
Olisi kiva, jos yhtä innokkaasti vaadittaisiin lopetettaman heteroavioliittoihin vihkimiset, ottaen huomioon miten paljon enemmän niitä solmitaan kuin samaa sukupuolta olevien liittoja. Toi rahanmeno oli toisaalta ihan uusi argumentti, joten propsit siitä.

Mutta takaisin aiheeseen: Congratulations to all happy couples! On niin liikuttavaa nähdä representaatioita rakastavista pariskunnista, varsinkin kun monet nyt naimisiin menevät ovat odottaneet sitä mahdollisuutta vuosikymmeniä.
JuhaS75: "Yhteiskunnan ei pitäisi puuttua (tukea) mitään ihmisten välisiä, yksityisoikeudellisia suhteita."

Kyllähän tuokin toisi tasa-arvon. Poistetaan avioliitto ja sen liittännäiset (perintö-, adoptio-, verolaista jne.) myös. Avioliitto olkoon kirkon oma asia ja se vihkiköön ketä haluaa. tuolla liitolla ei ole mitään yhteiskunnallista yksityisoikeudellista asemaa. Samalla toki poistetaan rekisteröity parisuhde.
Kyllä nyt taivaan isä itkee kyyneliä kun ovat valmiita siunaamaan synnin.no vaikka maineen osavaltio hyväksyyikin homoliitot niin jumala ei sitä kuitenkaan tule hyväksymään tai siunaamaan.
  • 14 / 21
  • Havainnoija
  • 30.12.2012 12:09
Kaksi kommentoijaa oli jo ehtinyt pahoittaa mielensä, voi sentään. Tuleva vuosi on heille henkisesti entistäkin raskaampi, sillä heti uudenvuodenpäivänä Marylandin homo- ja lesboparit pääsevät vihille. Tasa-arvoinen avioliittolaki on tarkoitus saada voimaan myös Rhode Islandilla, Illinoisissa, New Jerseyssä ja Kaliforniassa. Niin ja Ranskassa, Britanniassa, Luxemburgissa, Uruguayssa, Chilessä sekä Meksikon ja Brasilian suurissa osavaltioissa. Uusi-Seelanti ja pari Australian osavaltiota ovat myös asialla. Voimia ja jaksamista.

Joku kirjoitti:
”…vastustan vahvasti…”

Kannattaa liittyä kaikenvastustajien puolueeseen eli persuihin.

”kaikkien kokoomuslaisten äidiltä Margaret Thatcheriltä 1980-luvulta”

No tuota, Thatcher ei ollut kokoomuslaisten äiti ja lisäksi on muistettava, että nyt on vuosi 2012, pian 2013. Nimimerkki on näköjään 75-vuotias, mutta ei se estä asioiden omaksumista ja ajan tasalla pysymistä. Mikäli tietokoneen käyttö ja tiedon etsiminen on hankalaa, kirjastot ovat käytettävissä. Ei muuta kuin heti huomenna reipas kävelylenkki ja kirjastoon.
***
Jannekin oli närkästynyt heti aamutuimaan:
”…jumala ei sitä kuitenkaan tule hyväksymään tai siunaamaan”

Nyt olisi kyllä sopiva aika sen paljon puhutun jumalan ottaa yhteyttä ja kertoa, mitä hän oikeasti tykkää tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Selväsanainen kannanotto, esimerkiksi hyvin laadittu PowerPoint-esitys, olisi tervetullut.
En tiedä, oliko Janne vai Jochanan, mutta mieshenkilö Raamatun kera seisoskeli säkeitä toistaen Portlandin kaupungintalon vieressä:
http://twitter.com/KristerR/status/284885178709577729/photo/1
Huhuu! Herätkää!
Eiköhän tuo nimim. JuhaS75:n heitto ollut vaan ihan kokoomuksenvastaista ironiaa/parodiaa/trollausta...

P.S. Sinänsä ihan jees. Varsinkin tuo Margaret Thatcherin nimittäminen "kaikkien kokoomuslaisten äidiksi" lämmitti kovasti minua ja brittipuolisoani...
Entä sitten? Trolleja paljastavalle trollipoliiseille olen aina näyttänyt kieltä, *plörrrrr*
  • 17 / 21
  • aNightingale
  • 31.12.2012 19:32
Itse en jaksa ajatella muuta kuin että ihanaa kun asioissa mennään eteenpäin. <3
Sikäli, mikäli ei kenenkään ihmisen (vero-)rahoja käytetä yhteenkään uuteen tarkoitukseen, olen valmis uusliberalistisena veronmaksajana valmis siihen, että veronkantoni tulee Mainen osavaltiossa mies-mies -parien hyväksi: muuten vastustan kaikkea veronkantoa. Varsinkin vastustan sitä, jos verorahoja käytetään kansalaisten eteen.
Hyvä SMO. Kaikki tämän palstan lukijat eivät kannata kokoomusta. Se olisi jokaisen ylläpitotehtävissä toimivan minusta hyvä huomata. Myös puheenvuorojen perusteet ja niiden rakentamisen perusteet voivat erota rankastikin sinun perusteistasi; niiden eroavaisuuksien kuunteleminen, ennen kuin kerrot mielipiteesi Ranneliike.net.:ssä, voisi hyödyttää sinua sekä koko keskustelukanavaa.
Olen varsin tietoinen täällä kirjoittavien ihmisten poliittisten kantojen, maailmankatsomusten ja eräiden muidenkin taustalla vaikuttavien perustavaakin laatua olevien näkökulmaerojen suurehkosta kirjosta.

Puheenvuoron perusteita keskustelussa ja kommenteissa on lähtökohtaisesti yksi; tuoda julki kirjoittajansa mielipide kulloisestakin asiasta. Niissä esitetyt huomiot voi perustella hyvin tai huonosti.
Ja vielä nimimerkille Havainnoija terveisiksi: kirjoituksen aikaan en ollut 75-vuotias enkä tule olemaan pitkään aikaan. Silti olen sitä mieltä, kuten rouva Margaret, että yhteiskunta muodostuu ennen kaikkea yksilöistä. Näiden lisäksi saattaa olla olemassa perheitä. Sen laajempia yksiköitä tuskin.