Suomen Pelastusarmeija ja homot (juttukommentit)

Aiheeseen liittyen, siellä raamatussa 1. mooseksen kirjan 6. luku, genesis alkaa näin:

1. Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
2. huomasivat jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
...
4. ... myöhemminkin, kun jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.

* tuo raamatun jumala siis antoi maan päälle, rakastelemaan naisten kanssa, ei vain ainokaistaan, vaan erinäisen määrän jumalan poikiaan.

5. Mutta kun herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6. niin herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
7. Ja herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset..." vedenpaisumuksella

* Tuo jumala siis kyllästyi ihmisten "pahuuteen" ja jumala päätti itse olla paha ja hukuttaa kaikki, myös jumalan poikiensa perheet, vaimot ja heidän lapsensa.

Sitten, uuden testamentin puolella, tuo sama jumala päätti taas antaa lisää vielä yhden poikansa maan päälle... mutta sama toisti itseään ja jumala surmautti senkin poikansa parhaassa miehen iässä, ennen aikojaan.

Mitäs olette mieltä, onko tuo jumala toiminut rakkaudella ja kannattaako tuohon jumalaan uskoa? Tuo jumalahan raamatussa lukuisia kertoja panee pahuudessa kaikkein pahimmaksi.

Eikös kuitenkin, rakkaus tule ihmisistä ja ihmiset vain voivat itse päättää toimia rakkaasti, piittaamatta vihastuvista julmista jumalista, jotka surmaavat omia poikiaankin ja heidän lapsiaankin.

Auttaminen, antaminen on hyvää, koska siitä tulee hyvä olo - ihan kuin rakastelisi.
Ja kun rakastellaan, silloin jumalatkin vaikenevat - tai ainakin niiden olisi syytä vaieta.

Samaan syssyyn: Kuulemma siellä puutarhassa, missä pikkulintuja ruokitaan talvella, on puutarhassa kesällä vähemmän tuholaisia - linnutkin rakastavat avittajaansa ja avittavat myös, silloin kun vuorostaan voivat.

Kommenttia muokattu: 24.12.2012 klo 00:42
Allahin pahuus on isompi. Miks aina mollataa kristittyjä?! Muslimit ovat paljon pahempia homoille... terveisin kristinuskoinen homo...
  • 3 / 13
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 24.12.2012 11:37
Kristityt eivät ole pahuuteen kykenemättömiä vain siksi koska useat muslimit ovat homoja kohtaan paljon julmempia. Pitäisikö homovastaisia kristittyjä kiittää siitä, että heistä suhteellisesti pienempi osa vaatii homoja tapettaviksi? Tai siitä, että kristillisten länsimaiden väestö on joukkopaolla maallistumassa kirkkojen tekopyhyyteen ja vallanhimoon lopen kyllästyneenä, mikä vähentää kiihkoilijoiden vaikutusmahdollisuuksia täällä jo valmiiksi? Ehkä sen tosiaan voi lukea kristinuskolle ansioksi...

Vaikka 100% muslimeista vastautaisi homojen tasa-arvoa, ei se tee parin kiihkokristityn homofobiasta yhtään sen moraalisempaa. Molemmat pitävät homoja huonompina. Uskonnot ovat taikauskoina yhdenvertaisia ja eikä yksikään ole koskaan ollut leimaamisen ja syrjimisen yläpuolella.
No, en ymmärrä kuitenkaan teidän sinisilmäisyyttänne muslimeja kohtaa..kattokaa kaikkia länsimaita, miten siellä on käyny muslimien kohdalla, siel vaaditaa jo sharia-lakia. Meillä sentää vaa vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia, mikä on sinänsä ihan asiallista. Toki on muutama kiihko, mut ne on niin marginaalissa, ettei niistä ole haittaa. Seta ampuu itseään jalkaan tällä...
  • 5 / 13
  • Public eye
  • 25.12.2012 10:24
Minä puolestani en oiikein ymmärrä nimimerkin ht logiikkaa.

Jos länsimaissa saa vaatia (siis niissä, joissa se on vielä vaatimisen asteella) yleistä avioliittolakia ja myös vastustaa sitä, miksi siellä ei saisi vaatia sharia-lakia? Demokratian ominaisuuksiin kuuluu, että haluta, vaatia ja vastustaa saa ihan avoimesti. Enemmistö sitten päättää, mitä tehdään.

Millä "Seta ampuu itseään jalkaan"? Vaatiessaan avioliittolain uudistamista?
  • 6 / 13
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 25.12.2012 11:35
Ht, olet itse kovin sinisilmäinen jos kutsut tasa-arvoisen avioliittolain vastustusta asialliseksi. Jos kokee sen mahdottomaksi hyväksyä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa aikuista solmii keskenään avioliiton, on hyvin suvaitsematon. Kukaan ei pakota pitämään homoista ja lesboista, mutta meilläkin on ihmisarvo ja itsemääräämisoikeus. Tasa-arvoinen avioliitto ei ole keneltäkään pois, se on tajuttava. Vastustajilla on suhteellisuuden- ja todellisuudentaju hakusessa, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta jos haluavat luokitella aikuisten ihmisten liittoja arvohierarkiaan. Se on asiatonta.
Logiiiggani on se, et sharia-laki loukkaa ihmisoikeuksia, joten sitä ei pitäis vaatia. Kristityt ovat suvaitsempia kuin muslimit. Tottakai saa olla haluamatta avioliittolakia, suhtaudun itsekin hieman varauksella. Kristityt kuitenkin suvaitsevat homoja. Muslimit eivät.
  • 8 / 13
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 25.12.2012 12:57
Kahden täysivaltaisen aikuisen avioliiton vastustaminen heidän sukupuolensa perusteella ei ole mitään muuta kuin asiatonta. Mielipiteet aikuisten ja itsenäisten ihmisten henkilökohtaisista ja harmittomista toimista voi pitää omana tietonaan. Ihmisoikeudet eivät määrittele avioliittoa naisen ja miehen väliseksi.

Myös monet kristilliset lait loukkaavat ihmisoikeuksia. Siksi niistä ei enää puhuta. On aika mustavalkoistavaa väittää kristityt suvaisevat homoja ja muslimit eivät. Ylipäätänsä voi sanoa, että ensimmäinen suhtautuu kaiken kaikkiaan suhteellisesti sallivammin - nykypäivänä. Mitään oikeata syytä homovastaisuudelleen - siis muuta kuin hatusta vetäistyä taikauskoa - ei kummallakaan uskontokunnalla tietenkään ole. Siinä piilee myös ongelman ydin: uskonto on mielivaltaista ja kuitenkin hyvin jäykkää mielikuvitusleikkiä. Sääli, etteivät kaikki uskovaiset voi olla samanarvoisessa asemassa.
Kristityissä kuten muissakin on aste-eroja. Näillä main vallalla oleva kristinuskon tulkinta on varsin avarakatseinen ja suvaitsevainen verrattuna moniin muihin. Toisaalta islam voi yhtälailla näyttäytyä muutenkin kuin tiukimman tulkintansa kautta.

Yleisesti ottaen uskonto ja vähäinen yleissivistys on huono yhdistelmä.
"Pelastusarmeija toimii ainakin säätiönsä kautta työnantajana, jonka on noudatettava Suomen lainsäädäntöä mm. työhönotossa. Esimerkiksi syrjintä työhönotossa on laitonta."

Mielestäni tämä on yksi jutun tärkeimmistä pointeista. Kyseessä ei ole lain mukaan erioikeuksia tässä suhteessa omaava kirkko (kuten esim. ev. lut. tai ortodoksinen kirkko), vaan säätiö. Periaatteessa heiltä voisi kysyä: "noudatatteko Suomen lakia rekrytoinnissa, ettekä syrji esim. seksuaalisen suuntautumisen suhteen rekrytoinnissanne?"

Lain mukaan Pelastusarmeijalla ei tietenkään ole kuin yksi mahdollinen vastaus tähän kysymykseen. Vaan vastaakohan se todellisuutta? Kun on kyseessä tällainen yleisesti ja laajalti "hyväntekijätoimijana" nähdystä yhteisöstä (säätiöstä?), on mielestäni ihan oikein jos keskusteluun laajemminkin yhteiskunnassa nousisi ko. säätiön "arvot" ja kuinka ne mahdollisesti vaikuttavat mm. heidän omassa organisaatiossaan eli/ja/tai esim. heidän rekrytoinnissaan.

Jos ko. säätiö sanoo, että seksuaalinen suuntauminen ei vaikuta heidän avustuksiensa myöntämiseen -- on ko. kannan otto yksinkertaisesti riittämätön. Kyse ei ole pelkästään avustusten myöntämisperiaatteista. Kyse on tämän säätiön toimimisesta lain mukaan, mikä pitää sisällään säätiön rekrytoinnin periaatteet.
homoja on ollut aina.minakin tunnen monia.kun olin nuori eras mies ihastui minuun isani ja aitini varoittivat hanesta.mies ei jattanyt minua rauhaan vaan monen monta vuotta vaivasi minua.nyt han on jokuollut.mutta heita tapaa jatkuvasti,varsinkin uimahallissa.onkin tyhmaa etta saunassa pitaa olla alasti suomessa.ei muissa maissa ole nain.Mutta kun rappioituminen on alkanut jo kohta sotien jalkeen aina kaikki siunataan sanaan humanright.
Observer, jokainen tulkitsee "ajan merkkejä" omaa taustaansa vastaan. En ole kanssasi samaa mieltä "rappioitumisesta". Yhteiskunnallisesti asiat ovat paljon paremmin ja humaanimmin kuin heti sodan jälkeen. Kehitys on ollut myönteinen monella tavalla. Tämä siitäkin huolimatta, että ajattelutapasi ja sen toteuttajat ovat kaikin keinoin koettaneet estää myönteistä kehitystä.

Olisiko muuten sinunkin aika tulla ulos sieltä kaapistasi ja alkaa elää tavalla, joka sinua tuntuu kovasti kiinnostavan? Poikain kanssa voi olla ihan kivaa, jos siihen uskaltaa.
Tiedustelin äskettäin Pelastusarmeijalta homojen työhönotosta ja suhtautumisesta tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Tiedottajan vastaus seuraavassa.

ti 9.12.2014 10:20
Hei,

Pelastusarmeijan puolesta vastaan, että kannanottomme avioliiton suhteen ei ole muuttunut.

Keskustelua aiheesta käydään kaikilla tasoilla Pelastusarmeijassa, mutta meillä ei ole annettavana mitään uutta informaatiota.

Tasa-arvoiseen avioliittolakiesitykseen emme ole yhteisönä ottaneet kantaa.

Ystävällisin terveisin

Eija Kornilow
Pelastusarmeija