Lista maailman merkittävimmistä homomiehistä (juttukommentit)

Listalla mainittiin Julius Caesar sijalla 8. En ole tottunut pitämään häntä homona tai yleensäkään ei-heterona. En kylläkään ole häntä tuntenut paremmin, joten paha sanoa kumminkaan.

Yksi asia noin yleisesti on merkillepantavaa. Joukossa on paljon ns. Pehmeän vallan käyttäjiä, siis mm. taiteilijoita ja muita vastaavia "idolihahmoja". Siitä päästään siihen, että tällaisessa asemassa olevilla on paljon vaikutusta asenteiden kehittymiseen, enemmän kuin vaikkapa poliitikoilla.
  • 2 / 7
  • human
  • 12.9.2012 20:16
Tuolla listalla menevät aikalailla puurot ja vellit, eli homot ja biseksuaalit sekaisin.

Jännä seikka, ettei biseksuaali Afred Kinsey ole lainkaan päässyt listalle, Kinsey-biseksuaalisuus-toteutusvaihtelu-asteikkonsa kanssa.

Listalla olisi mielestäni hyvä olla myös edesmenneet Axel ja Eigil Axgil, jotka olivat paitsi merkittäviä ihmisoikeusaktivisteja, myös ensimmäinen virallisesti parisuhteen rekisteröinyt pari 1.10.1989. Tuolloin kovasti esillä mediassa ympäri maailmaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Axel_and_Eigil_Axgil

Wikipedian lista, jossa ei rankata ihmisiä, on monelta osin parempi - siinä ovat mukana myös lesbot, homojen ja biseksuaalien lisäksi:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_gay,_lesbian_or_bisexual_people

Suomen maailmanlaajuisesti kaikkein tunnetuin ja vaikuttajana merkittävin ei-heterohan on kuitenkin ehdottomasti tämä henkilö
http://en.wikipedia.org/wiki/Tove_Jansson

Wikipedian lista on myös siitä erinomainen, että siitä pääsee katsomaan tietoja kyseisistä ihmisistä muutenkin - englanninkielisessä wikipediassa on henkilöesittelyissä kerrottu melko usein ihmisten yksityiselämästä seksuaalisuudestakin. Pitäisi ottaa projektiksi täydentää nuo tiedot myös suomenkieliseen versioon, missä niistä on varsin vähän kerrottu.

Kommenttia muokattu: 12.09.2012 klo 20:55
  • 3 / 7
  • vaeltaja2006
  • 13.9.2012 5:01
Tuossa uutisessa on mainittu Tim Cook, koska hän on ollut vastuussa eilen julkistetuista applen uutuuksista, ja sillä tavoin super-ajankohtainen. Tämä vain selityksenä Tim Cookin nostamisesta esiin tuosta 500 hengen joukosta.
  • 4 / 7
  • Roskakuski
  • 13.9.2012 8:42
Tim Cook on kyllä hiukan merkittävämpi henkilö kuin pelkkä tuote-esittelijä! Hän on Steve Jobsin valitsema seuraaja itselleen Applen toimitusjohtajana. Ja avoimesti gay!
  • 5 / 7
  • vaeltaja2006
  • 13.9.2012 10:05
---hän on ollut vastuussa eilen julkistetuista applen uutuuksista---