FDL torjuttiin Tampereen pride-kulkueesta (juttukommentit)

  • 1 / 25
  • Mehupillii
  • 21.7.2012 16:19
Hyvä, että torjuttiin. Fasistisille elementeille on annettava selkeä viesti, että heille ei ole tilaa tämänkaltaisissa tapahtumissa.

Oikestopopulismi ja samalla myös oikeistoradikalismi on pienoisessa noususuhdanteessa, joten ei ole yllättävää, että pieniä fasistipuolueita alkaa ilmestyä.

En tiedä oliko kovin moni innoissaan ajatuksesta, että FDL tulee prideille. Enemmänkin ihmiset tuntuivat ajattelevan, että estämällä järjestön pääsyn tapahtumaan pelaisimme heidän pussiinsa. Kuitenkin mitä järjestön aktiivien ilmeitä katseli, niin en usko että heille jäi tapahtumasta kovin voittajafiilis. Toki odotan mielenkiinnolla minkälaisia salaliittoteorioita liigan aivoriihi saa tämänpäiväisestä aikaiseksi.

Eli popkornit esiin!

Tulva-lehdessä on ihan hyvä kirjoitus, joka avaa Islamin, oikeistoradikaalien ja lgtb-liikkeen välistä kysymystä: http://www.tulva.fi/index.php?k=15931
Hyvä, että estettiin! Ainakin omassa lähipiirissäni FDL:n osallistuminen koettiin todella ahdistavaksi ja jopa pelottavaksi. Jättipä joku jopa tulematta sen takia. Varsinkin torstaisen kaasuiskun jäljiltä oli aika huono maku lähteä Tampereella kadulle, mutta onneksi lähdimme! Ei pelko tai syrjintä, vaan tasa-arvo ja rakkaus!

Mitä nyt fasistien "turvamiehiä" katsoi, niin en usko, että kyseiset henkilöt kovin vilpittöminä olivat prideilla tai että heitä kaikkien ihmisoikeudet kiinnostaisivat. Vaikuttivat lähinnä todella vaivaantuneilta jo valmiiksi ja kun kulkue lähti liikkeelle, niin heistä ei näkynyt jälkeäkään.
  • 4 / 25
  • Blueriver
  • 21.7.2012 19:48
" joukko vastustajia sai huutamalla FDL-läiset vetäytymään pois kulkueesta"

Voin nähdä sieluni silmin joukon lyhyttukkaisia lesbofeministejä rääkymässä FDL:ää suohon. Ei ihme että häipyivät.

Nimim. Timpan kannattaisi ottaa pari homokaveria mukaan ja lähteä vaikka Jemeniin julistamaan tasa-arvoa ja rakkautta kaikissa sateenkaaren väreissä kaupungin kaduille.
  • 5 / 25
  • Homopallero
  • 21.7.2012 20:53
Blueriver voi mielistellä fasisteja, natseja, äärioikeistolsaisia, rasisteja ja persuja vaikka millä mitalla ja silti hän on heille pelkkä toisen luokan ihminen. Siihen kerhoon ei homolla ole asiaa, vaikka olisikin muuten samanlainen ihmisperse.
  • 6 / 25
  • ihmettelijä
  • 21.7.2012 21:13
Ihmettelen mikä FDL.ssä pelottaa? Hehän ovat ääri-islamistien vastaisia. Islam ei hyväksy homoseksuaalisuutena ja heidät tapetaan seksuaalisen suuntaumuksensa takia. Onko tuo oikein, minä en halua ajatella ystävieni joutuvat elämään väkivallan pelossa seksuaalisen suuntumuksensa takia. FDL ei ole aiheuttanut ainoaakaan mielenosoitusta, rikosta tai väkivaltaa. Vasemmistolla se on arkipäivää. Miksi FDL joka ei ole oikeistolainen ryhmittymä vaan siihen kuuluu useita puolueista väkeä, jatkuvasti leimataan median taholta oikeistolaiseksi? Onko tämä tahallista terrorisointia, mikä on väärin että ihmiset kertovat vaaroista joita islamisoitumisesta seuraa? Keltä se on pois? Eikö se ole hyvä, että joku tuo huolta kuuluvile, väkivalloitta? Siitähän FDL.ssä on kyse keskustelusta, uutisoinnista ja rauhanomaisuudesta. Ja lopuksi, onko näin että valtiomme seksuaalivähemmistöjen turvallisuudesta ei saa olla huolissaan??
  • 8 / 25
  • osallistuja
  • 22.7.2012 3:28
niin kuin ihmettelijä varmasti hyvin tietää, fdl on suomalainen versio edl:stä (english defence league), jonka jäseniä on tuomittu erilaisista väkivaltaisuuksista, ml. murhapolttoyritys. miksiköhän tosiaan fdl:ää ei haluta prideille, mietipä.

samoin on selvää, että fdl:llä ei ollut aitoa huolta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan, vaan itsekin nimittävät tekoa pr-tempuksi. prideja ja homojen oikeuksia yritettiin käyttää keppihevosena oman islamofobisen agendan ajamiselle, ja on hemmetin hyvä että se estettiin.

kommentti edustaa myös tyypillistä ksenofobiaa, jossa "toisesta" luodaan yhtenäinen, uhkaava kuva. islam on moninainen, on myös muslimihomoja, ja islamisoitumisen vaaroista puhuminen on foliohattuista liioittelua.
  • 9 / 25
  • vaeltaja2006
  • 22.7.2012 7:12
Lisää komentteja:

http://jannehalinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/111997-hyvin-pelattu-fdl
kirjoittaja on kokoomuksen sateenkaariryhmän jäsen

FDL:n facebook-sivulla heidän kommenttejaan:
Otimme hyvissä ajoin yhteyttä tilaisuutta järjestäviin tahoihin ja sovimme, että läsnäolomme ei loukkaa tilaisuutta. Käyttäydyimme myös sopimuksen mukaisesti; provosoimatta ketään ja jakamatta lehtisiä tms. materiaalia, Olimme yhteydessä viranomaisiin ja infomoimme niin paikallista poliisia kuin SUPO:akin suunnitelmistamme. .........jne
http://www.facebook.com/pages/Finnish-Defence-League-FDL-/166277343419357
  • 10 / 25
  • Mikko Laaksonen
  • 22.7.2012 8:22
FDL:n osallistumisyritys marssille tapahtui EDL:n käskystä osana "Defence League" - liikkeiden yritystä tunkeutua Pride-tilaisuuteen eri puolilla eurooppaa.

Hyvä juttu aiheesta:
http://queersagainstpinkwashing.wordpress.com/2012/07/16/inte-i-vart-namn-vi-vagrar-vara-fascisternas-alibi/

Aiemmin FDL:n facebook sivulla käytiin ajatuksesta vilkasta keskustelua, ja havaitsin, että useat FDL:n "jäsenistä" eli facebook-tykkääjistä suhtautuivat sukupuolivähemmistöihin erittäin kielteisesti ja vastustivat marssille osallistujia. Monet ko. jäsenistä esiintyvät nimimerkeillä, eräät jopa useammilla nimimerkeillä. Samoin sivujen hallinnoijat ovat anonyymejä, joskin heistä tunnetaan Anu Palosaari ja "Mimosa de Danann". Muiden nimimerkkien henkilöllisyydestä on valistuneet arvaukset.

Vastustus FDL:n "jäsenistössä" Prideen osallistumista vastaan ei ole mitenkään kummallista, kun monet heistä suhtautuvat esimerkiksi homoseksuaaleihin niin jyrkän kielteisesti, että esimerkiksi perustavat homoseksuaalien vastaisia facebook-viharyhmiä.

Hyvä kooste FDL:n jäsenten toimintatavoista. Siitä käy ilmi hyvin, että useita homoseksuaalien vastaisia facebook-vihasivuja perustaneet Klaus Elovaara ja Jani Viinikainen ovat FDL:n aktiiveja.
http://vallanvahtikoira.blogspot.fi/2012/04/kestaako-suomen-puolustus.html

Lisää materiaalia mm. noista viharyhmistä löytyy Jussi Halla-ahon kootut sanansa syömiset - facebook - ryhmään dokumentoiduista kuvakaappauksista.
Mikko se jaksaa kirjoittaa paskaa vailla parempaa tietoa FB:n ulkopuoellakin.
FDL oli lähdössä Prideen ihan omasta toimestaan, EDL:llä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Kannattasko "antifasistien" miettii pikkusen vastustamansa järjestön toimintaa ennen ku taas suuna päänä nolaa ittensä?

No, homot voi ihan vapaasti mielistellä islamistei (joita FDL vastustaa). Toivottavasti te muistatte FDL:ää sitten hirttosilmukoissa roikkuessanne tai roviolla palaessanne tulevaisuuden islamilaisessa Euroopassa.

Miten niin FDL ei oo homojen etujärjestö? FDL on kaikkien sellasten etujärjestö, joita islam uhkaa: homojen, juutalaisten, kristittyjen, ateistien. FDL:llä ei oo mitään syytä vastustaa homoi. Vai kannattaaks homot islamii? Samat homot, jotka hilluu vastustamassa kotimaisii kiihkouskovaisii ja allekirjottelemassa kaiken maailman adressei, joissa vaaditaan Päivi Räsäsen eroo?

Miten muuten FDL on vastuussa Oulun iskuista Dan Koivulaaksoo vastaan? Ja vaikka oiskin, niin miten se todistaa FDL:n väitetyn homovastasuuden? Dan Koivulaakso on kuitenkin kirjottamassa kirjaa "äärioikeistosta", vaikka ite edustaa nimen omaan sitä saman aatteen toista laitaa äärivasemmistoo. Ei ihmekään, et se herättää vihaa Koivulaaksoo kohtaan.

Kommenttia muokattu: 22.07.2012 klo 14:46
FDL:n Lärvikirjan sivuilla lukee:

"Not racist, not violent, no longer silent! EI RASISTINEN kansalaisjärjestö, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton."

Mikä tossa on vaikee ymmärtää?
  • 14 / 25
  • elefanttianttifantti
  • 22.7.2012 16:31
"FDL:n Lärvikirjan sivuilla lukee:

"Not racist, not violent, no longer silent! EI RASISTINEN kansalaisjärjestö, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton."

Mikä tossa on vaikee ymmärtää?"

Ehkä se, että järjestön jäsenten facebook-kommentit kertovat aivan muuta.. Viestit ovat täynnä RASISTISTA paskaa jonka tarkoitus on luoda kuva muslimeista vähä-älyisinä ja impulsiivina terroristi "toisina" joita vastaan voidaan sitten rakentaa kuvaa länsimaisesta sivilisaatiosta, joka on peruuttamattomasti ristiriidassa islamin kanssa. Rasismiin kuuluu juuri tälläinen yhden väestöryhmän mustamaalaaminen ja käyttäminen omien poliittisten tarkoitusperien ajamiseen. Se, että järjestö siitä huolimatta väittää olevansa ei-rasistinen ei tarkoita mitään. Kannattaa myös lukea FDL:n kommentit tapahtumista niin ymmärtää miten höyrypäisestä ja pihalla olevasta sakista on kyse. Tosin jos et ollut prideilla voit toki uskoa, että "antifasistihomoanarkistit" väkivaltaisesti hyökkäsivät sananvapauden airutta Mimosaa vastaan ja kiitos gorillojen hän ei menettänyt henkeään tjms. Oudosti prideilla mukana olleet henkilöt jotain yksittäistä kokkaripolitiikkoa lukuunottamatta eivät nähneet tapahtumakulkua ihan samanlaisena kuin FDL.

Pidetään ne natsit koloissaan, niin kaikilla on kivempaa.
Tuossa on hieman FDL:n toisen turvamiehen Kari Halkolan kirjoittelua netissä: http://2.bp.blogspot.com/-geEf7UDox54/T8zd_uI9lEI/AAAAAAAAAtk/OtRg2o_8FRA/s1600/halkolaadoptiosta.png

Teksti on todella räikeän homofobista ja rasistista, ei tuosta paljon pahemmaksi saa. Kuinka kauan ihmiset vielä jaksavat puolustaa FDL:ää ei rasistisena tahona? Tämä mies oli siis toinen turvamiehistä. Sairasta tekstiä, eikä tee mieli postata eteenpäin, mutta ehkä tässä tilanteessa tälläistä tarvitaan jotta ei tarvitse rautalangasta vääntää olivatko rasisteja vai eivät.
Yksikään suomalainen islamilainen yhteistö ei hyväksy homoutta. Puolusta siinä sitten suvaitsemattomuutta.
Mielenkiintoista keskustelua. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että FDL:n sulkeminen Pridestä oli oikein, mutta, mutta:

- jos FDL harrastaa Pridessä pinkwashingia, niin tekevät kyllä puolueet, kaupunki, eri maiden lähettiläät ja kirkko. Nämä kaikki pitäisi sulkea ulos Pridestä.

- yhdenkään islaminuskoisen mielipidettä asiasta ei kysytty.

- falsifikoitavuus: mitä islamin pitää tehdä tullakseen samanlaiseksi pahisuskonnoksi kuin kristinusko? Imaamin yksittäinen lausunto on kai samanlainen kuin kristityn arkkipiispan lausunto. Vihateot?
Mielenkiintoista lukea kaikkia viikonlopun Pride-tapahtumiin liittyviä juttuja. Hyvin on saatu keskustelua aikaiseksi monessa paikkaa. Kolmannen käden tieto kulkee lujaa vaikkei aina ihan faktaa olekaan. ;) Mutta oli oikein mukava tapahtuma ja hienosti alueellinen/paikallinen Seta sai kaikkea aikaiseksi ja oli näkyvästi esillä! Ens vuonna sit uudestaan! :)
  • 20 / 25
  • sivuseuraaja.
  • 23.7.2012 12:47
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=503642869651981&set=a.221811511168453.78017.221809981168606
Hannele Kosonen Kari itse ei vaikuta homofoobikolta, mutta ei voi puhua muiden FDL:läisten puolesta. Ei varsinkaan, jos ne eriasteisissa humalatiloissa pullistelevat aggressioitaan netissä. Miten teille tulisi koko ajan olla joku ihmeen erikoiskohtelu päällä, kun Halkola tuntuu olevan se ainoa omalla nimellään näkyvä FDL:läinen?
20 tuntia sitten · Tykkää · 4
Kari Halkola
Tuossa olet oikeiassa minä en todellakan ole homofoobikko, vaikka joku saattaa niin käsitääkin eräästä täälläkin esitetystä ironisesta kirjoituksesta joka koskee homoparien adoptio-oikeutta.
Tuon kirjoituksen tarkoitus on ironian avulla kertoa, mitä pelkään moisen seurauksena tapahtuvan, kun adopito, perheenyhdistäminen ja homouteen vetoaminen yhdistetään samaan pakettiin. Samaten osansa on sanut myös Tansii tähtienkanssa ohelman ja Vappu Pimiän kustanuksella se tv kanavien ja ohjelman tuottajien jatkuva ala-arvoinen tapa tunkea seksuaalivähemmistön edustajia varskin realityohjelmiin "muka suvaitakseen" heitä ja Jani Toivolan jatkuvat idiootiheitot.
Jani toivola ärsytää minua sillä etniselle tautallaan ja seksuaalisuudellan ratsastamisen takia lähes joka asiassa, ei siksi että on tummaihoinen tai gay.
OLen sanonut ennenkin, minulla on gay bi ja lesbo ystäviä, hyviä sellasia, mutta se ei estä heittämästä minua siillä asialla jotain läppää. Minun ystäväni tietävät sen varsin hyvin, ettei se ole hyökkäys heitä tai kaltaisiaan kohtaa.
Sama koskee minun "rasimiani", sen voin myöntää että siihen suuntaan päin olen kyllä jonkin verran toki kallellaan. mutta ihan oikeaa rasistia minusta ette saa tekemälläkään. Sitä voisi kutsua vaikka valikoivaksi rasismiksi, kun minun rasimi perustuu kokemuksiin ym vastaaviin, ei ennakkoluuloihin.
Olen joskus sanonut, että määrättyjen ryhmien edustajat ovat mielestäni täysin perseestä. kunnes todistavat toisin.
hyvin moni on todistanut, vielä useampi on vahvistanut tuon nykyisen asenteeni.
Luetun ymmärtäminen on joskus vaikeaa jos pipo on päässä liian kireällä.
Huumori ja ironia on taitolaji, varsinkin sen ymmärrys itseä tai kaveria kohtaan loppuu yleensä aina viimeistään siinä kohtaan, kun mukaan astuu seksuaalinen vähemmistö, eteninen ryhmä tai ihonväri.Olen myös huomannut, että joillakin se oma ego ei kestä myöskään sitä huumoria lainkaan.
19 tuntia sitten · Muokattu · Tykkää · 1
"islam on moninainen, on myös muslimihomoja, ja islamisoitumisen vaaroista puhuminen on foliohattuista liioittelua."
[ osallistuja (ei rekisteröitynyt) • 22.07.2012 03:28]

Et voi olla tosissasi. Toki on muslimihomoja, mutta heitä harvemmin näkyy, koska islamistisilla voimilla on maltisillakin yhteisöillä määrällistä osuuttaan vahvempi asema; homojen on pysyttävä visusti kaapeissaan oman turvallisuutensa vuoksi. Kun siirrytään länsimaista kunnon muslimimaihin, saadaankin jo kuulla julkisesti sellaisia lausuntoja kuten presidentti Ahmadinejadin "Iranissa ei ole homoja".

Tietämättömyytesi Islamin kaltaisesta äärisuvaitsemattomasta uskonnollispoliittisesta ideologiasta on niin vähäistä, että se lähentelee jo ylimielisyyttä. Ota asioista selvää ja järkeile, äläkä luota tunnepitoiseen päänsisäiseen argumentointiin, vaikka siitä mukasuvaitsevainen egosi tykkääkin.
toistona:

Prkanmaan Seta ei kutsunut FDL:ää Tampereen pride-mielenosoitukseen.

Tiedämme, että FDL oli ollut yhteydessä aiemmin QLife's Gay Finland-yhtiöön. Kun pride-kulkueen vetovastuu siirtyi yhtiöltä Pirkanmaan Setalle, toivoimme QLife's Gay Finlandin kautta, että FDL olisi yhteydessä uuteen kulkueen järjestäjään. QLife's Gay Finland:lle ei oltu annettu lupaa välittää FDL:n yhteystietoja suoraan minulle.
FDL:n yhteydenmottoa ei kuulunut ja tämä myös kerroin Mimosalle kulkueen alussa nähdessämme ohimennen.

Pirkanmaan Seta otti tiedotteessaan etukäteen kantaa näin: ” Yhdistys korostaa, että yhdenvertaisuutta ei voi edistää syrjimällä muita ryhmiä, esimerkiksi uskonnollisen tai etnisen taustan vuoksi, vaan kaikkien ihmisarvon kunnioitus on kaiken lähtökohta. Jokaisella on seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Yhtäläiset ihmisoikeudet ovat kaikkien asia.”

Mikko Väisänen
pj
Ajankohtainen Kakkonen käsittelee muun muassa Unkarin äärioikeistoa tänään tiistaina 24.7. klo 21.00.

Haastateltavina mm. unkarilainen kansanedustaja Barna Bödöcs ja politiikan tutkija Robert Laszlo. Unkarissa äärioikeistolainen Jobbik-puolue haluaa Unkarin eroon EU:sta ja Suur-Unkarin takaisin. Maan talouden heikentyminen lisää äärioikeiston kannatusta. Ohjelmassa pohditaan myös sitä, miksi äärioikeisto saa kannatusta euroalueella.
Ohjelmassa on haastateltavana myös Oulun kaasuiskun kohde Dan Koivulaakso.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Suomen Sisun jäsen Jussi Halla-aho sanoo, että Suomessa paisutellaan äärioikeiston nousua. Rasismia ja äärioikeistoa tutkineen Vesa Puurosen mielestä asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Verkossa toimivat ryhmät on syytä ottaa vakavasti.

http://yle.fi/uutiset/miksi_aarioikeisto_saa_kannatusta_euroalueella/6228041

Tässä artikkelissa puolestaan pohditaan, mihin ääriryhmien vihanlietsonta johtaa ja kerrotaan EDL:n ja FDL:n taustoista sekä rasismirikosten tutkinnasta:

http://yle.fi/uutiset/mihin_aariryhmien_vihanlietsonta_johtaa/6088318
(Korjasin pahimmat kirjoitusvirheet)

Osallistuja,
"niin kuin ihmettelijä varmasti hyvin tietää, fdl on suomalainen versio edl:stä (english defence league), jonka jäseniä on tuomittu erilaisista väkivaltaisuuksista, ml. murhapolttoyritys. miksiköhän tosiaan fdl:ää ei haluta prideille, mietipä."

Antifasistit ovat suomalainen versio esim. pitkin Eurooppaa toimivasta AFA:sta, eli vasemmistoextremisteistä, jotka ovat Ruotsissa syyllistynyt mm. murhapolttoihin, raiskauksiin, erinäisiin väkivallantekoihin, ilkivaltaan, vandalismiin, poliisien pahoinpitelyihin jne. He eivät ole mikään enkelijärjestö myöskään. Niiden toimesta ollaan hakattu "viattomia" ihmisiä, koska ulkoinen olemus on muka liikaa näyttänyt "natsilta". Mä syvästi toivon, että sinäkään et symppaisi myöskään tuonkaltaisia ihmisiä, jotka ovat äärinationalistien tapaan hyvin epätoivottuja moniin paikkoihin ja tapahtumiin. Heitä jopa löytyy samasta kulkueesta äärinationalistien ja muslimien kanssa osoittaakseen mieltä Israelia ja juutalaisuutta vastaan.

"samoin on selvää, että fdl:llä ei ollut aitoa huolta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kohtaan, vaan itsekin nimittävät tekoa pr-tempuksi. prideja ja homojen oikeuksia yritettiin käyttää keppihevosena oman islamofobisen agendan ajamiselle, ja on hemmetin hyvä että se estettiin."

Islam äärimmäisessä muodossa pitäisi olla prideissa kritisoitava aihe siinä missä Päivi Räsänen ja "hihhulikristityt" äärisuuntauksineen. Joukossa on myös kristittyjä homoja, niin MIKSI he ei voisi loukkaantua äärikristillisyyttä vastustavista henkilöistä? Ole hyvä ja perustele.

"kommentti edustaa myös tyypillistä ksenofobiaa, jossa "toisesta" luodaan yhtenäinen, uhkaava kuva. islam on moninainen, on myös muslimihomoja, ja islamisoitumisen vaaroista puhuminen on foliohattuista liioittelua."

No mitäs se kirkosta ja "räsäsläisistä" tulkuttaminen sitten on? Ja kuten tuossa aihemmassa sanoin...

En kannata FDL:aa, en antifasistisia liikkeitä tai mitään. Ainoastaan ihmisen oikeutta olla yksilö. Kiitos.

Ps. toivottavasti viestini julkaistaan.
  • 25 / 25
  • järki käteen
  • 13.3.2016 18:58
Anarkistit on sekopäisempiä kaikista.

Jos pitäisi valita liitynkö FDL:iin tai Suomen poliisiin tai johonkin anarkisti-järjestöön, menisin kaikkiin muihin paitsi anarkisteihin.

On selvää, että homo Pim Fortuyn joutui muslimin tappamaksi. Moni homo joutuu muslimien hakkaamiksi ja pahempaa.

Kyllä nämä queer-ihmisetkin on tyhmiä. Anarkisteja siellä tietenkin sekoilemassa joukossa.