Francois Hollande on uusi Ranskan presidentti (juttukommentit)

  • 1 / 5
  • Homopallero
  • 7.5.2012 10:55
Toivottavasti tästä alkaa vasemmiston uusi nousu Euroopassa. Vaikken mielläkään itseäni sosialistiksi, vaan sosiaaliliberaaliksi, olen päättänyt pragmaattisesti kannattaa kaikkia vihreitä, oikeistoliberaaleja ja maltillisia sosialistipuolueita. Konservatiivien ja teokraattien syrjimiseen olen lopen kyllästynyt.

Suomessakin hallitusyhteistyön sietäisi jatkua vuoden 2015 jälkeen yhteistyöakselilla kok-sdp-vihr-vas-rkp. Vielä reilut sata vuotta sitten olimme Euroopan ensimmäinen maa, jossa naisilla oli ääni-oikeus ja vaalikelpoisuus, nyt olemme jo viimeinen pohjoismaa ja viimeisiä länsieurooppalaisia maita, jotka pitävät homoja toisen luokan kansalaisina. Mikä häpeä!

Kun kristillisdemokraateille nyt piti häpeällisesti myydä tasa-arvoinen avioliitto, niin voisi Kataiselta kysyä, että mitä Räsänen nyt sitten onkaan saanut aikaan? Siis jotain muuta kuin säännöllisiä irtiottoja hallituksen kannanotoista ja varmistamalla, ettei Suomi mahdollisesti ennen vuotta 2015 kohtele kaikkia kansalaisiaan yhdenvertaisesti niinkin taannehtivasta syystä, kuin uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta. Ihan kuin uskonnonvapaus ei olisi toteutunutkaan, kun niinkin maallinen asia kuin siviiliavioliitto pitää määritellä kristillisen kannan mukaisesti! Ihmisten tulee voida elää elämäänsä ja harjoittaa täysiä ihmisoikeuksiaan vapaana uskonnollisesta syrjinnästä.
  • 2 / 5
  • Public eye
  • 7.5.2012 11:51
Räsäsen suurin saavutus, eli se mitä Katainen häneltä halusiikin ostaa, on, että hänen eduskuntaryhmänsä seisoo hallituksen politiikan takana eikä puuhastele välikysymysten parissa tai tue niitä. Se riittää Kokoomukselle, joka ei ilmeisesti pitänyt tuesta maksettua hintaa edes mitenkään korkeana.
  • 3 / 5
  • Homopallero
  • 7.5.2012 13:16
Ja pyh! Homojen tasa-arvo myytiin pilkkahintaan: Kristillisteokraatteja on niin vähän, etteivät he hetkauta vaakaa puoleen eikä toiseen! Kyse taisi olla hallituksen punavihreän enemmistön kaventamisesta. Noh, sentään se lakialoite viitsittiin väsätä ja kansalaisaloitekin.
  • 4 / 5
  • ERKKI - VAASA
  • 7.5.2012 23:39
Olin eräässä Suomen Keskustan “yleisötilaisuudessa” Seinäjoella Sunnuntaina 06.05.2012. Tuossa tilaisuudessa paikalla olivat kyseisen puolueen puheenjohtajistoon pyrkivät ehdokkaat Tuomo Puumala ja Juha Sipilä. Kysyttäessä noiden herrojen kantaa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin he kumpikin ilmaisivat voimakkaan kielteisen kantansa tuohon kysymykseen punaisen lapun nostamalla. Olin todella pettynyt tuohon asiaan sillä olin jo kuvitellut että valistuksen aika koittaisi entiseen Maalaisliittoon! Eipä vain niin ole!

Sitäkin suurempi oli iloni kuun kotiin päästyäni kuulin että Ranskassa HLBT - väkeen erityisen myönteisesti suhtautuva Francoise Hollande oli presidentinvaalien voittaja. Totesin että näin EUROOPASSA mennään eteenpäin erilaisia vähemmistöjä koskevissa asioissa mutta täällä Suomessa vain jylläävät taantumuksen voimat. Hävettää olla suomalainen!
  • 5 / 5
  • Homopallero
  • 8.5.2012 10:52
No se nyt on minulle ainakin ollut jo pitkään tiedossa, että Suomen keskustan jäsenyys Euroopan liberaalidemokraateissa on lähinnä mauton vitsi ja äänestäjien harhaanjohtamista. Tuomo Puumala on kuitenkin käsittääkseni noista puheenjohtajaehdokkaista sillä kannalla, että yhtäläiset oikeudet, mutta eri parisuhdeinstituutiot, mikä on tietysti pelkkää rahan tuhlausta ja heteroseksismiä sekin. Ainoa keskustan puheenjohtajaehdokas, joka kannattaa oikeasti homojen tasa-arvoa, on Timo Kaunisto (ja Mari Kiviniemi, joka vetäytyi), mutta hänen mahdollisuutensa ovat vähäiset.